elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Independence Day: Resurgence
Lähdin erittäin vahvojen ennakkoluulojen kanssa katsomaan Independence Day: Resurgence elokuvaa. En ollut vaivautunut katsomaan mitään elokuvan metatietoja tai traileria, vaan ajattelin mennä teatteriin saakka vahvalla 20 vuoden takaisella muistolla elokuvasta, joka aiheutti teini-pojassa innostuneisuutta elokuviin. Tosiasia kuitenkin on, että elokuvan ensimmäinen osa oli oikeasti aika heikko elokuva, eikä samaa... Lue lisää
Elysium

Elysium

Elokuvat 15.8.2013 0

District 9 leffalla maailmanmaineeseen nousseen ohjaaja Neil Blomkampin toiselta elokuvalta odotettiin paljon sillä mies osui todella hyvin maaliinsa esikoisohjauksellaan missä pyörittiin miehelle tutuissa teemoissa Etelä-Afrikan siirtolaispolitiikassa. Periaatteessa aihe ei ole tässä uusimmassa karannut kovin kauas näistä samoista teemoista, sillä Elysium ottaa teemakseen jopa Philip K Dickmäisen tulevaisuuden vision, missä... Lue lisää

Amatöörit

Elokuvat 27.12.2008 0

Michael Traegerin käsikirjoittama esikoisohjaus tuo väistämättä mieleen jotain hyvinkin tuttua. Kyseessä on pääosaa näyttelevä Jeff Bridges, jonka hieman rosoinen ja rento rooli tuo mieleen väistämättä “The Duden” Coenin veljesten loistavasta elokuvasta nimeltä The Big Lebowski. Ja samaa hyvää tunnetta on myös koko elokuva, sillä tämän hyväntuulisen komedian pikkukaupungin asukkaille... Lue lisää

Pearl Harbor

Elokuvat 25.6.2006 0

Amerikkalaisen popcornviihteen tuottajalordi Jerry Bruckheimer valjasti vakio-ohjaajansa Michael Bayn neljättä kertaa massiivisen budjetin rymistelyyn. Tämänkertainen tulisi olemaan se joka rikkoisi kaikkia varomääräyksiä ja budjettiluokkia. Tarkoituksena oli tehdä upea, palkintoja kahmiva, koskettava rakkauselokuva sijoitettuna toisen maailmansodan tapahtumiin Pearl Harborissa, jossa tuhannet amerikkalais-sotilaat menettivät henkensä japanilaisten yllätyshyökkäyksessä. Vuosituhannen megaelokuvan työryhmään valittiin... Lue lisää
Vaikuttaa siltä, että Hollywoodin rahantekokoneelta alkavat ideat loppua. Tällä kertaa oman remakensa on saanut vuonna 1974 valmistunut The Longest Yard -elokuva, joka tosin sai ensimmäisen remakensa jo vuonna 2001 Mean Machinen muodossa. Nyt kuitenkin vanhat tuulet puhaltavat ja niiden mukana kotisohvan eteen liitelee kotimaassaan käsittämättömän suosittu Adam Sandler, jonka... Lue lisää

Equilibrium

Elokuvat 11.8.2005 0

Harvemmin sitä on niin eri mieltä toisen arvostelijan kanssa kuin Equillibriumin kanssa. No, ehkä Sin Cityn kanssa myös. Mutta tässä tapauksessa piti tarttua vertauskuvalliseen kynään ja kirjoittaa eriävä mielipide tästä pienoisesta mestariteoksesta. Christian Bale näyttelee Prestonia. Eräänlaista pappia tulevaisuuden totaliaristisessä yhteiskunnassa jossa hänen pyhä tehtävänsä on puhdistaa maailma tunteita... Lue lisää