elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Joskus tulee tehtyä pahoja virhevalintoja. Sain tällaisen kokea henkilökohtaisesti ostettuani kaksi elokuvaa sisältävän 2pack dvd-julkaisun. Harmikseni toinen elokuvista sattui olemaan nimeltään Tokyo Raiders. Hypistelin elokuvaa kuitenkin käsissäni ja lueskelin takakansia. Elokuvan etukannessa komeili Tony Leungin kuva, joten ajattelin, ettei kyseinen raina nyt kuitenkaan hirveän huono voi olla. Onhan Tony... Lue lisää
”Pahin kahdeksasta helvetistä on Jatkuva Helvetti ja sen jatkuva kärsimys”– vanha buddhalainen sutra. Infernal Affairs oli yksi vuoden 2002 suurista yllättäjistä tehden Hongkongin historian suurimman ensi-iltatuloksen ja nousten samalla vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Hongkongissa. Elokuva keräsi ison liudan palkintoja vuotuisessa Hongkong Film Awards gaalassa (mm. parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjaajasta, parhaasta... Lue lisää
Kiinan kenties tunnetuin elokuvaohjaaja, yli viisitoista vuotta sitten valitettavaan Hollywood-studio-oopperan tusinatekijäksi valjastettu John Woo teki uransa parhaat elokuvat Hongkongissa 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkupuolelle. Woon tunnetuimmat elokuvat A Better Tomorrow, Killer ja Bullet in the Head kirjoittivat toimintaelokuvien sääntökirjat uusiksi verrattomilla roolihahmoillaan, veljeyttä ja uskollisuutta käsittelevillä teemoilla sekä balettisilla toimintakohtauksillaan,... Lue lisää