elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Medusan perintö
On hassua, että Bourne-sarjaa ehdittiin tehdä kolme kokonaista elokuvaa, ennenkuin elokuvasarjan käsikirjoittaja Tony Gilroy hyppäsi itse ohjaajan puikkoihin vuonna 2012 ilmestyneessä Medusan perinnössä (The Bourne Legacy). Samalla vaihtui pääosanesittäjä, sillä Matt Damon vaihtui Jeremy Renneriin, joka oli todella loogista, sillä tapahtuihan viime osassa Bourne-trilogian selkeä päätös. Se, että onko... Lue lisää
Duplicity

Duplicity

Elokuvat 18.10.2009 0

Lähinnä käsikirjoittajana tunnettu Tony Gilroy onnistui suhteellisen hyvin esikoiselokuvallaan Michael Claytonilla, ja hyvän lopputuloksen saattelemana mies potkaisee ilmoille uuden hieman kevyemmän jännärin, Duplicityn, jonka pääosissa heiluvat jälleen alan huippunimet Clive Owen ja Julia Roberts. Clive Owen tosin tuntuu nykyään tunkevan naamansa kaikkiin elokuviin, ja mikäs siinä on tunkiessa jos... Lue lisää
Oli jotenkin luonnollista, että Bourne-elokuvien myötä käsikirjoituksillaan ainakin Hollywoodin tietoisuuteen noussut Tony Gilroy ohjasi esikoisekseen draaman ja thrillerin välimuodon, jossa lakimiesfirman asiakkaiden sotkuja oikova Michael Clayton löytää sisimmästään oikeamielisemmän polun. Muotti olikin juuri niin sopiva, että asiasta innostui myös George Clooney kavereineen ja näiden tuoman kokemuksen kautta (elokuvan tuottajista... Lue lisää