elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Taboo -Season 1
Tom Hardy on ollut jo jonkin aikaa yksi valkokankaan kuumimpia nimiä esiintyessään muun muassa Inceptionissa, Dunkirkissä, Mad Maxissa, sekä muun muassa The Dark Knight Rises elokuvissa. Vuonna 2017 hän teki omanlaisensa ja ehkä samalla hämmästyttävän teon tekemällä isänsä, Chips Hardyn, ja taustalla olevien Ridley Scottin (ei tarvinne esitellä) ja... Lue lisää
The Revenant

The Revenant

Elokuvat 25.2.2016 1

Alejandro Gonzalez Inarritu on ehkä tulevaisuuden kovimpia tai ainakin mielenkiintoisimpia nimiä hollywoodin ohjaajista. Mies on hyvää vauhtia nousemassa kulttiasemaan ohjaustyylinsä ja tinkimättömyydensä takia. Jo miehen edelliset elokuvat kuten Amores Perros, Babel, Biutiful ja viimeisimpänä Birdman ovat osoittaneet että ohjaajalla on jotain ainutlaatuista silmää ohjaukselle joka on hyvinkin tunnistettavissa. Mutta... Lue lisää
Mad Max: Fury Road
30v on pitkä aika odottaa jatkoa, mutta George Miller tiesi tämän ja piti huolen siitä että odotus ei ollut turha. Jo vuodesta 2003 tekeillä ollut jatko ehkäpä legendaarisimmalle post-apocalyptiselle elokuvasarjalle näkee vihdoin päivän valon armon vuonna 2015 ja herranjumala se räjäyttää katsojan tajunnan aina Australian aavoille lakeuksille asti. Ainoa... Lue lisää
The Dark Knight Rises
Nyt on sitten tullut se hetki kun trilogia päättyy ja kannet sulkeutuvat tämän poppoon osalta Batmanin maailmaan. Jopa haikein tuntein lähdin katsomaan Nolanin vision viimeistä puristusta vaikka samalla toki touhutippa teki tuloaan housuihini. Edellinen osa hipoi sellaista taiteellista täydellisyyttä viihteellisyyden maailmassa, että olisi todella vaikeaa ellei mahdotonta ylittää sitä. Heath... Lue lisää
Tinker Tailor Soldier Spy
Kukapa olisi keksinyt ottaa nimen teokselleen vanhasta lastenlorusta, josta tehtäisiin ensin kirja, tv-sarja ja vuosikymmenten päästä elokuva. 60-ja 70-luvulla brittien tiedustelupalvelusta enemmänkin kirjoja kirjoittanut John le Carré sai lähes heti kirjojen valmistuttua huomioita BBC:ltä, sillä he tekivät hänen agentti tarinoistaan seitsemän osaisen tv-sarjan. Onkin aika yllättävää että yli 30-vuoden... Lue lisää

Inception

Elokuvat 5.8.2010 0

Tällä hetkellä Inception (2010) kolkuttelee jo helvetin portteja, sillä elokuva on tällä hetkellä kaikkien aikojen elokuvalistan (IMDB: Top 250) sijalla kolme heti Kummisedän jälkeen jättäen taaksensa luonnollisesti valtavan kasan hienoja elokuvia. Tämä on väärin, sillä Inception ei missään nimessä ole kaikkien aikojen top-listalle menevä elokuva, vaikka se toki on... Lue lisää
Star Trekin uuden sukupolven elokuvalliset seikkailut jäivät vain neljän elokuvan mittaisiksi, sillä vuonna 2002 valmistunut Star Trek: Nemesis oli lajinsa viimeinen. Siinä missä alkuperäisen miehistön viimeinen seikkailu päättyi ihmisten ja klingonien väliseen rauhaan, tähtää tämä uudemman sukupolven miehistö samoihin aikeisiin romulaanien kanssa. Edellisen elokuvan pienimuotoisuudesta ollaankin päästy jälleen galaksisen... Lue lisää

RocknRolla

Elokuvat 3.2.2009 0

Vuonna 1998 alkanut (elokuvasta Lock, Stock and Two Smoking Barrels) kymmenen vuoden sykli on nyt toivottavasti löytänyt päätöksensä vuonna 2008 valmistuneen RocknRollan myötä. Tällä tarkoitan sitä, että Guy Ritchien samankaltaiset elokuvat ovat tulleet päätöspisteeseensä lukuisien toistojen myötä ja englantilaista ronskia perushuumoria ja nokkelaa sanailua ollaan nähty Ritchien huumorielementtejä sisältävissä... Lue lisää
Brittiläisen, perusluonteeltaan “coolin”, rikoselokuvan perusmannaa ja tähtihetkiä ovat 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa olleet Guy Ritchien käsikirjoittamat ja ohjaamat elokuvat Lock, Stock and Two Smoking Barrels, sekä Snatch. Ne loivat 2000-luvulle tultaessa eräänlaisen merkkipaalun, johon monet brittielokuvat ovat mm. Kaava 51:n johdolla pyrkineet miltei väkisin siinä kuitenkaan onnistumatta. Samaan... Lue lisää