elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Toisen maailmansodan tapahtumista on tehty ties kuinka monta filmatisointia, mutta suurin osa niistä on kohdistunut liittoutuneiden toimiin tai sitten holokaustiin. Vaikka Saksan sisällä tapahtuneesta vastarintaliikkeestä on toki tehty ennenkin elokuvia, niin näiden elokuvien määrä jää kuitenkin suhteellisen pieneksi kokonaistuotantoon nähden. Hitler, ja varsinkin natsismi, on edelleen arka aihe Saksan... Lue lisää
Salainen agentti 86 on jälleen täällä. Vuonna 1965 NBC aloitti Mel Brooksin ja Buck Henryn luoman tv-sarjan “Get Smart”, joka puhtaana Bond-parodiana saavutti sen verran suosiota, että sarjaa tehtiin jopa viisi kautta. Vuonna 1989 alkuperäisen sarjan tekijät tekivät vielä elokuvan “Get Smart, again!”. Alkuperäisinä tähtinä toimi Don Adamsin näyttelemä... Lue lisää
Toistaiseksi ainokaiseksi Antony Hoffmanin ohjaukseksi jäänyt Punainen planeetta (Red Planet) osoittautuu lähes alkumetreiltä asti flopiksi. Nimekkäästä ja taidokkaasta näyttelijäkaartistaan huolimatta se vajoaa auttamatta yhdeksi turhimmista sci-fi-elokuvista, mitä 2000-luvulla on tehty. Hoffmanin ohjauksen ja huonon käsikirjoituksen ansiosta heitetään mm. Val Kilmerin (Heat, Pyhimys, Wonderland murders), Carrie-Anne Mossin (Matrix, Memento), Benjamin Brattin (Catwoman) ja... Lue lisää