elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Brett Ratner on mies, jonka nimen olemme kaikki voineet nähdä milloin minkäkin toimintakomedian (Rush Hour) tai komedian levyn kannessa. Hän on nimittäin ohjaaja, joka on erikoistunut tekemään jostain syystä suhteellisen suosittua alagenreä, jossa toimintaa ja komediaa yhdistellään hieman vaihtelevalla formaatilla. Nyt sellainen on iskostettu heist-elokuvaan (ryöstö-elokuvaan), jota tähdittävät pääosin... Lue lisää

Ghost Town

Elokuvat 9.7.2009 0

Mitä tapahtuu, kun Officella maailmanmaineeseen noussut television supertähti ja radion tiskijukka, Ricky Gervais, tekee oman elokuvansa? No, ei oikeastaan mitään, sillä vuonna 2008 valmistunut elokuva, Ghost Town, ei ole Gervaisin ensimmäinen valkokankaan koitos, mutta kyllä silti Secret Window-elokuvan ohjanneen David Koeppin ohjaus-käsikirjoituksessa on sitä jotain, joka välillä antaa katsojallekin... Lue lisää

Bad Boys

Elokuvat 28.7.2008 0

Bad boys bad boys, watcha gonna do, watcha gonna do when they come for you. Michael Bay, monen toimintaelokuvafanin rakastama ja lähes yhtä monen vihaama ohjaaja, antoi esikoisohjauksellaan sellaisen myrskyvaroituksen, että sen jättämät tuulet heiluttavat puita vielä tänäkin päivänä. Miehestä on tullut jo lähes käsite toimintaelokuvien keskuudessa ja täytyy... Lue lisää

Deep Impact

Elokuvat 19.3.2008 0

1998 elokuvayleisö sai nähdä kaksi varsin mielenkiintoisilla lähtöasetelmilla varustettua katastrofielokuvaa. Mielenkiintoisella tarkoitan paljon tiedejulkaisuja herätellyttä puheenaihetta, mitä jos meteori iskeytyisi maahan? Siitä jauhettiin tuolloin melko paljon, koska, aihe oli tuoreana mielessä edellisvuonna kansainvälisen hehkutuksen saaneen komeetan takia, jonka matkaa saimme seurata ihan paljaalla silmällä muutaman päivän ajan alkukeväästä 1997.... Lue lisää
Jim Carrey on poikennut perinteisistä komediarooleistaan muutamaan otteeseen tekemään vakavampia rooleja, jotka ovat onnistuneet pääasiallisesti hyvin. Eternal Sunshine of the Spotless Mind oli erinomainen elokuva monestakin näkövinkkelistä tarkasteltuna. Fun with Dick and Jane on Jimin paluu kevyeeseen rävellykseen ja häslinkiin, jota mieheltä ollaan totuttu näkemään vuosia. Elokuva kertoo tarinan... Lue lisää
Harvoin ohjaustöitä tekevä James L. Brooks ohjasi ja käsikirjoitti komedian, joka sisältää ripauksen Amélieta, hitusen Adam Sandlerin rauhallista komiikkaa ja paljon hyvää mieltä. Hieman Brooksin aikaisempaa mestariteosta, Jack Nicholsonin tähdittämää Elämä on ihanaa, muistuttava Spanglish on kevyttä katsottavaa, jota ei oikeastaan edes voi kutsua komediaksi. Enemmänkin elokuva on draamaa,... Lue lisää
Al Pacino on yksi maailman tunnetuimmista näyttelijöistä. Miehessä on karismaa ja näyttelijänlahjoja vaikka pienelle kylälle jaettavaksi, mikä ei vähemmä miehen vetovoimaa yhtään. Lisäksi hän on tehnyt tukun erittäin tunnettuja ja loistavia elokuvia, kuten Kummisedät, Heat, Minä päivänä tahansa ja Insider. Valitettavasti aivan parina viime vuotena Pacino ei ole onnistunut... Lue lisää