elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Spaghettiwestern genren synnyttäjäksikin väitetyn Sergio Leonen huikean dollari-trilogian keskimmäinen osa, Vain muutaman dollarin tähden, eroaa tyyliltään ja tempoltaan melkoisesti trilogian edellisestä osasta. Kourallinen dollareita elokuvaan verrattuna kyseessä on huomattavasti hidastempoisempi, mutta myös määrätietoisempi teos. Siinä missä Kourallinen dollareita kertoo Joe nimisestä huijarista, joka keplottelee itselleen rahaa kahdelta keskenään sotivalta... Lue lisää
C’era una volta il West, eli suomennettuna Huuliharppukostaja on eeppinen revolveriooppera täynnä tyylitellyn upeaa väkivaltaa. Huuliharppukostaja lähentelee runolliseen mittaansa vasta musiikin täydellistäessä sitä. Ennio Morricone sävelsi elokuvan kaikki musiikit ennen itse kuvauksia, mikä mahdollisti täydellisen rytmittämisen kauniiden sävellysten tahtiin. Huuliharppukostaja siis todella etenee Morriconen sinfonioiden tahdissa, jouhevasti ja lähes... Lue lisää
Sergio Leone syntyi Roomassa 1920-luvun lopulla. Tämän isä oli kuuluisa mykkäelokuvien ohjaaja Vincenzo Leone, ja äiti menestynyt näyttelijätär. Sergio siis sai ensikosketuksensa elokuviin jo hyvin nuorena. Teini-ikäisenä tämä toimi apulaisohjaajana monissa sekä amerikkalaisissa että italialaisissa elokuvissa. Näistä kuuluisimpana mainittakoon yksi kaikkien aikojen klassikoista, Ben Hur. Leone aloitti elokuvien käsikirjoittamisen... Lue lisää
Sergio Leone, spagettiwesternien luoja on nerokas mies. Hän on Jumala. Ennio Morricone on tämän profeetta. Sergio loi antisankarit. Pyssymiehet, jotka eivät olleet tekemässä hyviä tekoja tai pelastamassa neitoja pulassa, vaan realistisia ryökäleitä, jotka olivat ainoastaan rahan perässä. Kolme, kolme suurinta, kolme parasta, kolme machointa ja kolme upeinta länkkäriä Leone... Lue lisää