elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Jupiter Ascending
Wachowskin sisarukset tunnetaan ehkä parhaiten loisteliaan Matrix elokuvan takaa, mutta valitettavasti heidän muu tuotantonsa tuntuu vuodesta toiseen osuvan metsään niin että kolina käy. Kirjoittajina he toki saivat aikaan loisteliaan sarjakuvakäännöksen V niin kuin verikosto, mutta ohjaajina onnistumiset ovat olleet ohkaisia. Niin Speed Racer kuin Pilvikartasto olivat sekä tarinallisesti että... Lue lisää

Liftari

Elokuvat 27.2.2008 0

Elämme todellakin remake-elokuvien aikaa: viime vuosien aikana on tehty kymmeniä uudelleenfilmatisointeja mitä erinäisimmistä vanhoista elokuvista (Halloween, Hills have eyes, Texas chainsaw massacre, jne), joista osa on ollut klassikoita ja osa ei. Voin ehkä jotenkin ymmärtää, että jostain 40-50 vuotta vanhasta elokuvasta halutaan tehdä nykyaikaisempi ja teknisesti parempi versio, mutta... Lue lisää

Liftari

Elokuvat 7.8.2007 0

Vuonna 1986 julkaistu The Hitcher oli, ja on, yksi piinaavimpia ja parhaimpia stalker-elokuvia. Yksinäisen miehen ja psykoottisen liftarin mittelö keskellä ei mitään tuntui lohduttomalta ja painajaismaiselta. Vielä nykypäivänäkin katseltuna Rutger Hauerin virne elokuvassa herättää kylmiä väreitä. On siis suorastaan suunnaton yllätys, että remake versio kauhuklassikosta on onnistuttu pilaamaan näin... Lue lisää

Silent Hill

Elokuvat 14.7.2006 0

Videopeleistä tehdyillä elokuvilla ei ole mennyt koskaan oikein hyvin. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty Super Mario Bros. kalkkuna oli vain alkusoittoa sarjalle toinen toistaan enemmän tai vähemmän huonompia väännöksiä tunnetuista peleistä. Useita vuosia ja lukuisia Uwe Boll-elokuvia myöhemmin, ovat kaksi ammattilaista, Susien Klaanin ohjaaja Christophe Gans ja Pulp Fictionin käsikirjoittaja Roger... Lue lisää

Flightplan

Elokuvat 29.6.2006 0

On sanottu että olemassa on vain korkeintaan kourallinen tarinoita. Että jokainen elokuva ja tarina joita enää kerrotaan ovat vain erillaisia versioita niistä vanhoista klassikoista. Flightplan perustuu lähimmäisen menettämisen pelkoon, sekä perinteisiin klaustrofobian ja harhaluulojen pelkoihin. Tapahtumapaikaksi valittu pieni lentokone heijastaa Hitchcokin Nainen Katoaa elokuvan junaa. Tutuista lähtökohdista sikiävä tarina... Lue lisää
Tavallisena päivänä jättäisin tämän trilogian kritisoijat omaan arvoonsa, mutta kuin sattuman kautta katsoin eilen yöllä uudelleen paljolti rakastamani Sormuksen Ritarit, ja halusin nähdä mitä kollegani kyseisestä rainasta ovat mieltä. Suureksi kauhukseni huomasin moisen rienaavan mielipiteen koristavan ainoana sanana tätä mestariteosta. Joten kannan oman korteni kekoon asian tiimoilta. Juonen kaikki... Lue lisää

Equilibrium

Elokuvat 11.8.2005 0

Harvemmin sitä on niin eri mieltä toisen arvostelijan kanssa kuin Equillibriumin kanssa. No, ehkä Sin Cityn kanssa myös. Mutta tässä tapauksessa piti tarttua vertauskuvalliseen kynään ja kirjoittaa eriävä mielipide tästä pienoisesta mestariteoksesta. Christian Bale näyttelee Prestonia. Eräänlaista pappia tulevaisuuden totaliaristisessä yhteiskunnassa jossa hänen pyhä tehtävänsä on puhdistaa maailma tunteita... Lue lisää

The Island

Elokuvat 11.8.2005 0

The Island on Michael Bayn ensimmäinen elokuva ilman Bruckheimerin tukea, se on myös hänen ensimmäinen yritys tehdä vakavampaa toimintaelokuvaa, ja sillä on maailman huonoin trailer kampanja. Ensinnäkin, elokuvan traileri on upea. Visuaalisesti se on nättiä katseltavaa, mainiosti editoitu sekoitus toimintaa, musiikkia ja vauhdikasta menoa. Siinä on vain yksi ongelma,... Lue lisää
National Treasure on Jerry Bruckheimerin tuottama PG13 toimintaseikkailu, jonka ohjaajan Jon Turteltaubin filmografiasta löytyy romanttista Hollywood-kuraa, imelää draamakomediaa sekä yksi oikeasti jollain tasolla mainitsemisen arvoinen elokuva, Instinct (1999). Miehen uusimpaan tuotokseen on hyvän tilipäivän toivossa istutettu yksi suuripalkkainen kiiltokuvatähti, tällä kertaa korimallia Cage. Käsikirjoitus on kuin suoraan Aku Ankan... Lue lisää
Jonkin aika sitten televisiosta x:n kerran tullut Näkymätön vihollinen kuuluu tuttuun sarjaan aina uudestaan katsottavien elokuvien kanssa. Kun elokuvaa esitetään tarpeeksi harvoin, niin sen juonikaan ei kovin helposti päähän jää. Seurauksena on viihdyttävää jännitystä ja paukuttelua, jonka juonenkäänteitä saa jonkin verran arvailla, vaikka elokuva muuten lineaarisesti eteneekin. Elokuvan juoni... Lue lisää