elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Harry Potterin matka tulee tänä kesänä tiensä päähän. 27. heinäkuuta julkaistaan J.K Rowlingin upean kirjasarjan viimeinen osa. Monille, kuten itselleni, odotus on ollut pitkä ja piinaava. Vuosien varrella kirjat ovat tulleet osaksi niin pop-kulttuuria kuin omaa elämää. Tämän takia tietysti toivoo, että elokuvasovitukset kirjoista olisivat myös parhaita mahdollisia ja,... Lue lisää
Mainittakoon näin alkuun että olen Potter-holisti. Löysin maailmankuulun kirja-sarjan vuonna 1997, vajaa vuosi ensimmäisen kirjan julkaisusta, kauan ennen tämän maailmanvalloitusta. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin on Potterista muodostunut käsite ja kirjan hahmoilla on faneja ja fanaatikkoja ympäri maailmaa. Kirjailija J.K Rowlingista on tullut yksi maailman rikkaimpia naisia. Kun väistämättömät elokuvasovitukset... Lue lisää
Harry Potter -kirjasarjan menestyksen perusteella, oli jo lähes selvää, että kirja tultaisiin ennemin tai myöhemmin näkemään valkokankaalla suuren budjetin leffana. Vuonna 2001 Harry Potter ja Viisasten kivi sai ensi-iltansa maailmalla ja suomessa, ja oli todella onnistunut perhe-elokuva ja kassamenestys, joka nosti nuoret näyttelijälupaukset kuten Daniel Radcliffen, Emma Watsonin ja... Lue lisää