elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Underworld: Rise of the Lycans
Esi-osien kavalkadi jatkaa reipasta kulkuaan, kun Underworld-saaga siirtyy myös tälle pimeälle polulle ja täräyttää niin sanotun prequelin kolmanneksi elokuvaksi. Tämä menneiden kertominen alkaa jo pikkuhiljaa kyrsimään pientä elokuvan katsojaa, mutta onneksi kolmas Underworld ei kuitenkaan ole ihan susi syntyessään, vaikka toki susia käsitteleekin. Rise of the Lycans kertoo nimensä... Lue lisää

Doomsday

Elokuvat 16.5.2008 0

Kun Neil Marshall palautti uskoni perinteiseen, pimeän pelkoon nojaavaan, kauhuelokuvaan, niin odotin miehen seuraavalta elokuvalta ehkä kohtuuttomankin suuria asioita. Kevyin mielin teatteriin astellessani ei käynyt mielessänikään, että Marshallin uusin ohjaus (kuten myös käsikirjoitus), Doomsday, olisi näin sekava ja sitä kautta huono elokuva. Sitä se kuitenkin oli, sillä Doomsday jätti... Lue lisää

Shooter

Elokuvat 21.4.2007 0

Shooter on vähän kuten 80-luvulla tehdyt "syytön mies karkuteillä"-elokuvat, joissa aina jonkinsortin armeijan parhaiten koulutettu hyper-agentti lavastettiin syystä tai toisesta rikokseen ja sitten kahden tunnin edestä räjäytettiin vastaan tulevia taloja, autoja tai ihmisiä. Se myös anteeksipyytelemättä lainailee näiltä Rambolle ja Kuvernaattorille kuuluneelta vuosilta kiitettävän määrän vaikutteita ja juonenkäänteitä, aina... Lue lisää

Numero 23

Elokuvat 1.4.2007 0

23. Ensimmäinen kaksilukuinen numero, jonka molemmat luvut ovat alkulukuja ja joidenka summa on alkuluku. 23. Kromosomien määrä, jota saamme kummaltakin vanhemmalta. Muinaisessa maya-kulttuurissa laskettiin, että vuonna 2012 (20+1+2) maapallon akselin ollessa noin 23 asteen kulmassa, jäämanteret sulavat, maanjäristyksiä sekä tulivuorenpurkauksia tavataan alueilla missä niitä ei ole ennen tavattu. Sekasorto... Lue lisää
Kevin Spacey on parhaimmillaan loistava näyttelijä, mutta valitettavasti mies on 2000-luvun puolella profiloitunut pahasti yhden roolin mieheksi, jossa saamme välillä nähdä versioita älykkäästä Kevinistä tai yksinkertaisesta Kevinistä, jota sitoo eräänlainen turhautuminen jokapäiväisen elämän rutiineihin. Seitsemän kieroutuneesta murhaajasta on toki ollut pitkä matka narsistisen poliisin (L.A. Confidential) ja jalkaa raahavan... Lue lisää
Oli aika, jolloin en täysin ymmärtänyt Sacha Baron Cohenin suuruutta koomikkona. No, se aika oli ja meni, sillä Ali G-hahmollaan tunnetuksi noussut koomikko osaa oikeasti naurattaa Mark Mylodin ohjaamassa nimikkoelokuvassaan Ali G Indahouse. Cohenin läppä on toki levotonta, muttei kenties niin purevaa kuin menestyselokuva Boratissa, sillä kyllä Ali G:n... Lue lisää