elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Snow White and the Huntsman
Mikähän siinä on, että nyt tuntuu olevan muotia tehdä vanhoista lasten ja saduista aikuismaisia elokuvaeepoksia, joissa yritetään jotenkin elävöittää ja vauhdittaa vanhoja tarinoita? Olisihan maailma pullollaan ihan aikuistenkin tarinoita joten analogia ainakin näin tavallisen tallaajan silmissä tuntuu erittäin kummalliselta. No, joka tapauksessa ohjaaja Rupert Sanders on yhdessä käsikirjoittajatiiminsä kanssa... Lue lisää
Edge of Darkness
Ekoterrorismi, yritysten ylivalta ja salaliitot ovat nousseet nykyajan kantaviksi voimiksi elokuvien saralla, vaikka ne toki ovat innoittaneet novellisteja ja elokuvakäsikirjoittajia aina teollisen vallankumoksen alkuajoista lähtien. Nykyinen tietoyhteiskunta, taloustilanne ja huoli maapallomme luonnosta on vain nostanut aiheen taas popkulttuurimme kärkeen. Ohjaajalegenda Martin Campbell tekeekin hieman harvinaisemman siirron ohjaajaurallaan  lähtemällä uudelleenlämmittämään vuonna 1985... Lue lisää
Steven Spielbergin elokuvat ovat olleet lapsuuteni suuria vaikuttajia. Elokuvat, kuten Kadonneen aarteen metsästäjät, Jurassic Park, Viimeinen ristiretki, Schindlerin lista ja Tappajahai, ovat kaikki omien genrejensä klassikoita. Indiana Jones-trilogia on sarja seikkailuelokuvia joidenlaisia ei olla nähty enää sen jälkeen. Edes nykypäivänä kehumani Pirates-elokuvat eivät vedä vertoja niille. Joten kun George... Lue lisää

Beowulf

Elokuvat 20.11.2007 0

Beowulf on vanhin englanninkielinen tarina, joka on periytynyt jälkipolville aikojen saatossa. Tarina kertoo soturi Beowulfista, joka saapuu kaukaiseen tanskan valtakuntaan pelastamaan kuningaskunnan hirviö Grendeliltä. Eeppinen teos käsittää tarinan rohkeudesta ja vääristä valinnoista. Nykypäivän teknologian ansiosta Robert Zemeckis on nyt loihtinut Beowulfin uuteen uskoon nykypäivän ihmisille ihmeteltäviksi. Mutta teknologian myötä... Lue lisää

Ripley’s Game

19.7.2007 0

Tuntuu vähän, että pitkän uran tehneen ja kaksi kertaa Oscaristakin ehdolla olleen John Malkovichin ura polkee paikallaan. Näyttelijä ei olekaan ainakaan omissa kirjoissani saanut mitään aikaan sitten loistavan ja ironisen Being John Malkovichin jälkeen Shadow of the Vampirea lukuunottamatta. Eikä vuonna 2002 valmistunut, Liliana Cavanin ohjaama, Ripley’s Game ole... Lue lisää

The Departed

Elokuvat 1.11.2006 0

Kun Martin Scorsese ilmoitti seuraavan projektinsa olevan remake-versio viime vuosien toimivimmasta jännäristä, Infernal Affairsista, saattoi jo luulla että ohjaajanero olisi mennyt viimein taipumaan Hollywoodin paineen alla. Arvaus ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. The Departed on kaikessa komeudessaan parempi elokuva kuin sen alkuperäisteos. Se saattaa myös olla yksi Scorsesen... Lue lisää
Erämaassa puhaltaa tuuli pitkin tyhjiä tasankoja. Täysikuu valaisee maan pintaa ja taivas on tähtien merta. Yksinäinen ratsastaja juo viinaa hevosensa selässä, matkalla ei minnekkään. Ruumiiton ääni kuiskaa, "milloin, kysyi kuu tähdiltä". Ratsastaja pitää katseen maassa ja nostaa juomapullonsa huulilleen. Sanojen mestarin, lyyrisen kerronan virtuoosin, Nick Caven käsikirjoittama Proposition on... Lue lisää

Sexy Beast

Elokuvat 20.9.2005 0

Olin vältellyt Jonathan Glazerin esikoisohjausta, Sexy Beastia, jo jonkin aikaa. Kirjastossa käydessäni otin kuitenkin tilaisuudesta vaarin ja lainasin tämän useasti videovuokraamon hyllyillä lojuneen elokuvan kainalooni ja marssin kotiin. Voitte vain kuvitella, että yllätys elokuvasta oli erittäin positiivinen, sillä enpä olisi uskonut Ray Winstonen, “hiljaisien roolien” miehen Ben Kingsleyn ja... Lue lisää
Juuri kun Troijan sota on sodittu, on aika esitellä seuraavat sankarit: Arthur (Clive Owen) ja Pyöreän pöydän ritarit. Legenda sijoittuu 300-luvulle, ajalle jolloin Rooman valtakunnalla pyyhki hyvin. Orjuutta vastustavan Arthurin ja ritarien palvelusaika Rooman valtakunnan leivissä lähenee loppuaan mutta vielä on jäljellä se viimeinen tehtävä: pelastaa pari paavin tuttua... Lue lisää