elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Constantine

Elokuvat 26.7.2005 0

Tehdään alkajaisiksi selväksi että olen Hellblazer-sarjakuvien suuri ystävä. Varsinkin Garth Ennisin osuus tarinoihin on nostanut sarjan silmissäni yhdeksi parhaista mitä eläessäni olen lukenut. Olin siis suorastaan erittäin skeptinen marssiessani teatteriin katsomaan Keanu Reevesin tähdittämää Constantinea. Miehen ulkonäkö ei vastannut sarjakuvien hahmoa, paikka oli siirretty Liverpoolista Los Angelesiin ja jotenkin... Lue lisää

Valamiehet

Elokuvat 29.7.2004 0

John Grishamin kirjoista on ennenkin tehty mielenkiintoisia elokuvia. Näiksi voidaan hyvällä omallatunnolla laskea mm. Firma, Pelikaanimuistio ja On aika tappaa -elokuvat. Tällä kertaa kuitenkin lähinnä tv-sarjojen ja flopanneen elokuvan, Kiss The Girls, ohjaajalle, Gary Flederille annettiin mahdollisuus parantaa mainettaan. Siinä hän myös onnistuu mainion ja toimivan juonen sekä erinomaisen... Lue lisää
Sotaelokuvat ovat aina olleet yksiä merkittävimpiä elokuvia, joita on koskaan tehty. Sodat eivät ole kauniita, ja sen on myös huomannut Seitsemän vuotta Tiibetissä ohjannut Jean-Jacques Annaud jonka uusin sotaelokuva Vihollinen porteilla oli varsin järisyttävä kokemus. Vihollinen porteilla on elokuva, jota voisi vaikkapa verrata Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvaan, ilman amerikkalaisten... Lue lisää
“Mikäpä pahan tappaisi?” toteaa Stephen Sommers, kun muumioitu ylipappi Imhotep (Arnold Vosloo) herätetään jälleen henkiin. Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: Rick (Brendan Fraser) ja Evelyn (Rachel Weisz) ovat onnellisesti naimisissa, perheenlisäystä on saatu ja Jonathanillakin (John Hannah) pyyhkii hyvin, kunnes tuttu poppoo vedetään mukaan taistelemaan jälleen maailman kohtalosta.... Lue lisää

Confidence

Elokuvat 18.12.2003 0

Confidence on elokuva huijareista, neljän kaveruksen tiimistä, joka hankkii elantonsa rikkaiden miesten huijauksella. Jake Vig on kvartetin pomo, ja aivot kaikkien operaatioiden takana. Jaken tiimiin kuuluu Gordo, Miles sekä Big Al. Jokaisella miehistä on oma roolinsa huijauksesta riippuen. Jake toimii aina yhteyshenkilönä, ainoana tiimin jäsenenä jonka uhri tuntee, tai... Lue lisää

Muumio

Elokuvat 4.12.2003 0

Muumio alkaa napakalla introlla, jossa kielletty rakkaus johtaa ylipappi Imhotepin (Arnold Vosloo) muumioimiseen elävältä ja hänen rakkaansa kuolemaan. Seuraavaksi kuva siirtyy 1900-luvulle ja tapahtuu pakollinen päähenkilöiden esittely. Evelyn (Rachel Weisz) on työhönsä tympääntynyt kirjastonhoitaja, joka osaa muinaista egyptiä. Hänen veljensä Jonathan (John Hannah) on huumoriveikko, joka on myös kiinnostunut... Lue lisää

Muumio

Elokuvat 2.12.2003 0

Muistan kuinka Stephen Sommersin ensimmäinen iso "hitti"-elokuva rantautui Suomeen hirveän ennakkokohun ja hypen saattelemana. Vuosi oli 1999 ja elokuvan erikoistehosteista kohistiin lähestulkoon samaan tapaan kuin kolme vuotta aiemmin ilmestyneen Independence Dayn erikoistehosteista. Eikä suotta: Sommers on aina osannut käyttää erikoistehosteita elokuvissaan apuna, mutta hyvin usein -kuten Muumiossa– erikoistehosteet vievät... Lue lisää

Poika

Elokuvat 8.7.2003 0

Tällä kertaa kotini rennon letkeän illanvieton ja ilmapiirin rikkoi oikein veikeä elokuva nimeltä Poika, joka ainakin minun mielessä on tuttavallisemmin About a boy. Elokuva onnistui piristämään väsynyttä iltaa todella hyvin ja minun täytyy myöntää, että pidin siitä oikein paljon tästä draaman ja komedian sekoituksesta, jonka kapellimestareina toimivat ilmeisesti Weitzin... Lue lisää
Beautiful Creatures on elokuva, joka ei tuntunut mielestäni millään tavalla houkuttelevalta. DVDn kannessa paistattelee mielestäni harvinaisen hyviä roolisuorituksia tehnyt Rachel Weisz, joka riitti suostuttelemaan minut laittamaan lätyn sisään ja aloittamaan elokuvan katselun. Juoni on joksenkin tutunoloinen. Dorothy (Susan Lynch) yrittää päästä poikaystävästään Tonystä (Iain Glen) eroon ja suuttuu hänelle,... Lue lisää