elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Sam Peckinpachin syvään painuneissa jalanjäljissä kulkeva pitkän linjan toimintaohjaaja Walter Hill muistetaan kaiketi parhaiten 80-luvulla valmistuneista elokuvistaan 48 Hours, Another 48 Hours, Red Heat sekä 90-luvulla valmistuneesta Last Man Standingista. Walter Hill aloitti ohjaajanuransa jo 70-luvulla ja teki viisi elokuvaa ennen läpimurtorymistelyään 48 Hours. Niiden viiden unohdetun elokuvan joukkoon... Lue lisää
Michael Crichtonin kirjoista on tehty monen monituista elokuvaa ja Sphere on ehkäpä yksi erikoisimmista. Yhdistävä tekijä Crichtonin kirjoissa on hyvin toimiva jännityksen luominen. No, kuvitellaanpa tilanne, jossa hallitus tulee kysymään sinulta suunnitelmaa sen varalle, jos joskus törmäämme ulkoavaruuden olentoihin. Naurat ehdotukselle, mutta kun saat tästä asiasta 35 000 dollaria,... Lue lisää
En voinut itselleni mitään, kun huomasin Anttilan alennusmyynneissä tiskin, jossa myytin DVD-elokuvia kolmella eurolla. Olin kuitenkin niin pihi, etten ottanut kuin yhden elokuvan. Valitettavasti olisin voinut käyttää kolme euroa johonkin järkevämpään ostokseen… vai olisinko? Virheeni oli tällä kertaa Suddenly naked, joka onnistui kolmen euron elokuvaksi verrattaen hyvin. Suddenly naked... Lue lisää