elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Peter Haberin näyttelemän rauhallisen ja oikeudenmukaisen hissukan, komisario Beckin, on harvoin nähty räjähtävän. Poikkeuksena tästä voidaan ehdottomasti pitää tietenkin Valkeita öitä, mutta pääsääntöisesti räjähtämiset on jätetty Mikael Persbrandtin näyttelemälle Gunvaldille. Sen takia onkin viihdyttävää ja poikkeuksellista nähdä Beckin kihisevän kiukusta jälleen kerran laadukkaassa ruotsalaisessa jännärissä, Beck ja mahtimiehessä (Beck... Lue lisää
Beck-sarjan ensimmäisen tuotantokauden kuudes episodi ja samalla kokopitkä elokuva, Beck -Hirviö (Beck -Monstret), on pitkästä aikaa sellaista Beck-elokuvaa, johon on parhaimmillaan totuttu. Siinä missä Silmä silmästä jäi alakuloiseksi hymistelyksi ja Kuoleman kuriirit nosti jo Kjell Sundvallin ohjaama Beck-elokuvien tasoon tottuneelle päätään, niin ensimmäistä kertaa Beckien kelkkaan hyppäävä Harald Hamrell... Lue lisää
Kjell Sundvallin järjestyksessään kolmas Beck-ohjaus, Beck -Kuoleman kuriirit (Beck -Pensionat Pärlan), on edellisiä osia (Valkeat yöt ja Silmä silmästä) huomattavasti jännittävämpi ja paremmin kirjoitettu elokuva. Se on myös erittäin pitkän Beck-sarjan järjestyksessään viides elokuva, joka tarjoaa tällä kertaa katsojalleen vuorostaan Mikael Persbrandtin vahvan roolityön Peter Haberin ja Stina Rautelinin... Lue lisää
Kjell Sundvallin ohjaama, järjestyksessään neljäs, Beck-sarjan elokuva, Beck -Silmä silmästä (Beck -Öga för öga), on ehkäpä kehnoin näkemäni Beck-elokuva. Tarinan kehnoutta on kompensoitu jälleen kerran todellisella brutaalisuudella, sillä pitkin Ruotsia riehuva sarjamurhaaja kaivaa uhreiltaan silmät päästä muistoksi. Tästä asetelmasta jo valmiiksi henkilökohtaisten syiden vuoksi ahdistunut Beck lähtee selvittämään brutaaleja... Lue lisää
Pitkän Beck-sarjan kolmas elokuva, Beck -Valkeat yöt (Beck -Vita nätter), on hyvinkin konventionaalinen ja samalla epätavallinen Beck-elokuva. Epätavallisen tästä Kjell Sundvallin ensimmäisestä Beck-ohjauksesta tekee se, että tällä kertaa katsoja huomaakin elokuvan pureutuvan enemmän Beckin yksityiselämään, ei niinkään ympärillä vellovaan rikokseen. Mikael Persbrandtin näyttelemän Gunvaldin ja suomalaisen Stina Rautelinin näyttelemän... Lue lisää
Pitkän Beck-sarjan toinen episodi, Beck -ikonien salaisuus (Beck 2 -Mannen med ikonerna), on vakuuttavaa ja hyvinkin tuttua ruotsalaista jännitystä. Ensimmäisen episodin, Beckin, ohjaajan Pelle Sethin harjoittelujakso oli näemmä ohi ja Rolf Börjlindin nerokkaaseen tarinaan pohjautuva tarina sai aivan uudenlaisen nosteen. Peter Haberin näyttelemän Beckin murharyhmä joutuukin aivan uudenlaisen rikoksen... Lue lisää

Beck

Elokuvat 24.12.2007 0

Karvan alle kolme vuotta sitten otin arvosteltavaksi Beck-televisiosarjan episodeja, joita voidaan yksistään pitää pituutensa takia omina elokuvinaan. Muutama vuosi sitten ehdinkin arvostella kahdeksan tämänkaltaista elokuvaa ja nyt, vuoden 2008 kynnyksellä, on aika aloittaa Beck-elokuvien putki uudestaan. Kaikkein luonnollisinta on aloittaa ensimmäisestä ja vuonna 1997 valmistuneesta Beck-elokuvasta, Pelle Sethin ohjaamasta... Lue lisää