elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Das Bootin jälkeen sukellusvene-elokuvien joukkoon ei ole mahtunut oikeastaan mitään maailmaa mullistavaa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa elokuvaa. Tony Giglio tosin kokeili tätä alagenreä vuonna 2004 kohtalaisen huonolla elokuvalla, In Enemy Handsilla ja Jonathan Mostow vuonna 2000 hieman paremmalla ja tähtinäyttelijöillä varustetulla U-571:llä. Voidaan kuitenkin sanoa, että molemmat ohjaajat epäonnistuivat... Lue lisää
Kaverilta lainattu elokuva, The Escort, ei oikein draamana vakuuttanut. Ensisilmäyksellä mielenkiintoiselta vaikuttanut elokuva olikin perustylsä ja mitäänsanomaton elokuva, jollaisia on nähty jo iät ja ajat. Kohtuullisen nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta elokuva epäonnistuu kertomaan sinänsä kekseliään ja mielenkiintoisen tarinan. Sinänsä sääli, että tälläisiä tarinoita heitetään niin sanotusti hukkaan. Elokuvan juoni kulkee... Lue lisää