elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Vuonna 1994 Steven Seagalin nimi oli vielä kuumaa valuuttaa Hollywoodin elokuvamarkkinoilla (en toki kiistä, etteikö se olisi sitä edelleen), sillä miehen menestynein elokuva Kaappaus merellä oli tuottanut hurjasti rahaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ehkäpä mies sai siitä lisää puhtia maailmanparannukseensa ja niinpä tämä kasvissyöjä päätti itse ohjata elokuvan nimeltä... Lue lisää
Vuosi 1994 oli elokuvallisesti hieno, sillä ilmestyihän mainittuna vuonna muun muassa Forrest Gump, Pulp Fiction ja vaikkapa The Shawshank Redemption. Monet tosin muistavat näiden elokuvien lisäksi Jim Carreyn ja Jeff Danielsin tähdittämän komedian, Dumb & Dumberin (Nuija ja tosinuija), josta lopulta kohosi jonkinasteinen hitti ja miltei kulttimaineeseen asti noussut... Lue lisää

Bodyguard

Elokuvat 28.6.2010 0

Mick Jacksonin ohjaama elokuva, Bodyguard, oli vuonna 1992 kaikkien huulilla. Elokuvan pääosassa nähtiin susien kanssa tanssinut ja uransa huipulla viilettänyt Kevin Costner ja naispääosaa näytteli lähes tuntematon Whitney Houston, jonka laulu, “I Will Always Love You” ei ole varmastikaan jäänyt keneltäkään kuulematta. Tämän laulun ansiosta Bodyguardista on tullut ainakin... Lue lisää

Mafiaveljet

Elokuvat 14.10.2007 0

Mestariohjaaja Martin Scorsesea voi huoletta kutsua yhdeksi mafiasta kertovien elokuvien kummisedäksi. Henkilökohtaisesti pidän miehen mafia-elokuvista parhaimpana vuonna 1995 valmistunutta Casinoa, mutta on silti myönnettävä myös vuonna 1990 valmistuneen Mafiaveljien (Goodfellas) olevan eittämätön klassikko, josta monet elokuvat (ja miksei myös suosittu tv-sarja Sopranos) ovat ottaneet mallia. Tositapahtumiin perustuva elokuva Henry... Lue lisää
Ehkä paremmin Silent Bobina tunnettu Kevin Smith yllättää: hänen ohjaamansa ja käsikirjoittamansa draamakomedia, Tyttö tuollainen (Jersey Girl) on monista epäluuloista huolimatta mukavaa ja välillä jopa koskettavaa katsottavaa. Kovista, jopa kunnon nyyhkydraaman, aineksista koottu, mutta silti hyvin pinnalliseksi jäävä kasvutarina leskeksi jääneestä ja lapsensa yksin kasvattavasta miehestä (Ben Affleck) toimii... Lue lisää
Olisin odottanut Elvis has left the building -elokuvan trailerin perusteella paljon enemmän tästä komediasta. Toisin kuitenkin kävi ja Hollywoodin markkinakoneisto onnistui jälleen tekemään minulle “perinteiset”, jossa traileriin on upotettu lähes koko elokuva. Valitettavaahan se toki on, sillä elokuvassa on ideaa hyväksikin rainaksi. Silti kaikki lopulta typistyy tylsäksi, yllättyksettömäksi sattumien... Lue lisää