elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Rööperi

Elokuvat 17.1.2009 0

Aleksi Mäkelä nousi monien suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1999 elokuvallaan Häjyt, jossa Pohjanmaalle sijoittunut rikoselokuva peilasi jonkin kummallisen suomalaisuuden perusjuonteita, jossa puukko heilui ja viinaa trokattiin. Nyt, lukuisien mitättömyyksien ja keskinkertaisuuksien (Lomalla (2000), Pahat Pojat (2003) ja mm. Matti (2006)) jälkeen Mäkelä on palannut takaisin viinan trokauksen maailmaan. Tuloksena on... Lue lisää

Matti

Elokuvat 23.1.2007 0

Suomen kiistaton tuottajakuningas Markus Selin Solarfilmseineen yhdisti vuonna 2006 jälleen voimansa ohjaaja Aleksi Mäkelän kanssa. Tällä kertaa aika oli kypsä Suomen suuresta mäkihyppysankarista kertovalle osittain fiktiiviselle Matti-elokuvalle. Solarfilmsin osallisuus ja sopimuspykälä, joka takaa Matti Nykäselle kolmanneksen elokuvan tuotoista, sanelevat elokuvan sävelen alusta loppuun: Tarkoitus on ollut takoa raudan ollessa... Lue lisää

Vares

Elokuvat 24.7.2004 0

Kotimainen rikoskirjallisuus on päivän sana. Harri Nykäsen kirjoista on kotoisin suosittu rikossarja Raid, joka poiki vielä mainion elokuvankin. Nykäsen lisäksi muita maineikkaita ovat mm. Ilkka Remes, Leena Lehtolainen ja Reijo Mäki, jonka salapoliisiromaaniin Keltainen leski perustuu Aleksi Mäkelän (Pahat pojat, Häjyt) elokuva Vares, joka on yhdistelmä komediaa ja rikosdraamaa... Lue lisää