elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Harald Hamrellin ohjattua edellisen Beckin, Kasvottoman miehen, astui ohjaajan pallille jo Koston hinnan ohjannut Kjell Sundvall. Lähtökuoppia kaivellaan taas tutun verkkaiseen sävyyn, vaikka murhan kimppuun päästäänkin jo melkein alkumetreiltä asti. Kaikki tutun turvalliset aspektit on jälleen otettu mukaan, mutta silti jotain puuttuu: jännitys on päässyt lievästi laimenemaan, eikä Sundvallilla... Lue lisää
Joskus sitä vielä ihan yllättyykin: ruotsalainen elokuva ei taaskaan petä. Siinä missä suomalainen elokuva onnistuu edes joltain osin keskimäärin joka kolmannen kerran, niin ruotsalainen elokuva tuntuu onnistuvan lähes joka kerta. Varsinkin laadukkaiden rikos-elokuvien joukossa ruotsalaiset tuntuvat lähinnä ylivoimaisilta. Ainoa vakava ja varteenotettava suomalainen valopilkku on ollut allekirjoittaneen mielestä Raid-sarja... Lue lisää
MTV3:n sunnuntai-iltojen Beck-putken avasi tällä kertaa Beck -Koston hinta (Beck -Hämndens pris). Elokuva oli minulle ennestään tuntematon, mutta itse Beck ei sentään sitä ollut: olen jo kauan pitänyt ruotsalaisista Beck -elokuvista, joiden laatua voi vain näin suomalaisena ihmetellä. Konkari Kjell Sundvallin käsissä elokuvasta muovautui tapahtumistaan huolimatta arkisen ahdistavan tuntuinen... Lue lisää

Oldboy

Elokuvat 7.2.2005 0

Kuvittele joutuvasi vangiksi parinkymmenen neliön huoneistoon viideksitoista vuodeksi tietämättä vangitsemisen syytä. Ystävien sekä sukulaisten korvaajana sontaa suoltava televisiovastaanotin ja seinällä tuijottava irvokas taulu. Miten viettäisit aikasi? Tervetuloa Oh Dae-sun makaaberiin maailmaan. Vietettyään 15 vuotta, vankina rupisessa huoneistossa tietämättä edes tuomionsa pituutta, päästetään sankarimme vapaalle jalalle. Vanhoihin ystäviin ei voi... Lue lisää

Fight Club

Elokuvat 7.1.2005 0

David Fincher ohjasi 90-luvun lopussa mielenkiintoisen, joskin ristiriitaisen elokuvan, Chuck Palahniukin kirjaan perustuvan Fight Clubin. Ennemmin psykologinen kuin filosofinen, mielisairaudesta, kulutuskulttuurista ja saippuasta kertova elokuva sai vähitellen varsin fanaattisen ihailijajoukon. Vaikka elokuva on ilmeisen yliarvostettu, on se silti ajatuksia herättävä ja jokseenkin monipuolinen teos. Dialoginsa ansiosta elokuva on myös... Lue lisää

Kunniavelka

Elokuvat 10.12.2004 0

Hurjan nimekkään näyttelijäkaartin ohjattavakseen saanut William Friedkin malttoi sitten tehdä perin konventionaalisen oikeussali-ystävyys-draaman, jonka tasapaksulle tylsyydelle ei oikeastaan ole loppua näkyvissä. Friedekin, jonka meriittilistalle mahtuu mm. ei niin onnistunut draama, Jade, teki elokuvastaan oikeastaan kaksinaisen kokonaisuuden, jotka kulkevat omilla kliseisillä poluillaan aina loppuratkaisuun saakka. Samuel L. Jackson tosin yrittää... Lue lisää
Ransom – lunnaat, on juuri sellainen elokuva kun nimestä voisi päätellä. Mel Gibson (Signs, Mitä nainen haluaa) näyttelee entistä armeijan taistelulentäjää, ja nykyistä viidenneksi suurimman lentoyhtiön omistajaa, jota epäillään lahjonnasta. Eräänä kauniina päivänä Mullenien perhe (Gibson/Russo) huomaavat, että heidän poikansa on kidnapattu, eikä sinivuokkoja tietenkään saa informoida. Upporikas Tom... Lue lisää

Cellular

Elokuvat 4.12.2004 0

Puhelimeen vastaaminen toi ongelmia Colin Farrellille Joel Schumacherin lyhyessä ja jämäkässä trillerissä Phone Booth. Sama käy rantaleijonan elämää viettävälle Ryanille (Chris Evans) sillä erotuksella, että soittaja ei ole sekopää kiikarikiväärin takana vaan Jessica-niminen nainen (Kim Basinger), joka on joutunut kidnapatuksi. Jessica on saanut vaivoin kyhättyä rikotun puhelimen toimintakuntoon ja... Lue lisää
90-luvun Irlanti elää kaaosaikaa. IRA ja rikollisuus ovat huipussaan ja jopa 14-vuotiaitakin kuolee heroiinin yliannostukseen. Näiltä pohjilta potkaisee käyntiin Joel Schumacherin ohjaama Veronica Guerin – Totuuden puolesta, joka kertoo tositarinan naisjournalisti Veronicasta, joka on kirjoittamassa kolumnia rikollisuudesta Vihreässä Paratiisissa, mutta sukeltaessaan rikollisuuden maailmaan hän törmää johonkin muuhun. Jerry Bruckheimer... Lue lisää

Wicker Park

Elokuvat 20.11.2004 0

Paul McGuiganin romanttinen trilleri pohjautuu Gilles Mimounin elokuvaan L’Appartement. Chicagolaispankkiiri Matt (Josh Hartnett) on aikeissa mennä naimisiin kihlattunsa Rebeccan (Jessica Paré) kanssa mutta kun Matt näkee sattumalta entisen rakastettunsa Lisan (Diane Kruger) niin kihlattu ja Kiinan matka saavat jäädä taka-alalle. Matt ryhtyy etsimään Lisaa ja alkunsa saa sotkuinen ihmissuhteiden... Lue lisää