elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Blade Runner 2049
Kolmekymmentäviisivuotta on pitkä aika. Se on niin pitkä aika että suurin osa potentiaalisista katsojista ei ole edes syntynyt ennen sitä. Se on niin pitkä aika että voidaanko enään puhua jatko-osasta. Ja ennenkaikkea se on niin pitkä aika että jopa alkuperäisen elokuvan nähneet eivät ilman uudelleen katsomista muista mikä oli... Lue lisää
Alien: Covenant
Viisi vuotta on kulunut siitä kun Sir Scott täräytti maailmalle Prometheus elokuvansa, ja vaikka silloin pidin elokuvaa suhteellisen onnistuneena teoksena, on aika tehnyt tehtävänsä ja täytyy myöntää että liian monta aukkoa tuo elokuva jätti täyttämättä. Ridley Scott onkin näemmä vanhoilla päivillä ottanut nyt elämäntehtäväkseen saattaa loppuun luomansa Alien mytologia... Lue lisää
Hannibal -Season 3
Toisen tuotantokauden finaalissa Hannibal ja sarjan muut päähahmot kohtasivat verisessä välienselvittelyssä Hannibalin talosssa; musta uroshirvi veti Willin silmissä viimeisen henkäyksensä peittyen vereen samalla kun mieleen visualisoitu teekuppi särkyi palasiksi. Hannibal, joka oli tarjonnut Willille ystävyyttä ja kumppanuutta, oli menettänyt mielessään uudelleenkootun perheensä yhtälailla kuin Will. Koko toisen tuotantokauden finaali loi niin... Lue lisää
Chappie

Chappie

Elokuvat 26.5.2016 1

Kun elokuvan tapahtumapaikkana on Johannesburg, ei ole vaikeata arvata kuka on ohjaajanpallilla. Neill Blomkamp jatkaa vahvaa science fiction putkeansa ja miehen kolmas täysipitkä ohjaus on jälleen kerran vahva näyttö siitä että tästä ohjaajasta saattaa tulla vielä ihan mitä vain. Miehen edelliset elokuvat District 9 ja Elysium olivat aiheeltaan ja... Lue lisää
Spectre

Spectre

Elokuvat 20.12.2015 0

Uusi Bond-elokuva on jälleen täällä. Räjähdyksiä, kauniita naisia, vaaratilanteita ja vodka martini sekoitettuna, ei ravistettuna. Näillä ainesosilla tätä elokuvasarjaa on tehty jo yli 50 vuotta, joten miksi muuttaa sapluunaa? No, Sam Mendes on nyt ohjaamassa toista Bondiaan ja miehellä on ainakin yritystä muuttaa Bondia hieman nykyaikaisempaan suuntaan ja avata... Lue lisää
Hannibal -Season 2
Lähtökohdat televisiosarjan toiselle tuotantokaudelle ovat aina haastavat, kun takana on ensimmäinen erittäin onnistunut tuotantokausi. Näin oli myös Hannibalilla, joka löi kaikki omat odotukseni tästä tuoteperheestä Mads Mikkelsenin lyödessä tahtia pääosassa. Yhtäkkiä Anthony Hopkinsin hahmo oli saanutkin varteenotettavan, älykkään, karismaattisen ja kulinaristisen kilpailijan, joka nousi Hopkinsin sfääreihin monella eri tasolla. Kun... Lue lisää
John Wick

John Wick

Elokuvat 15.11.2015 0

Keanu Reeves on kulkenut pitkän matkan teinikomedioista romanttisiin draamoihin ja aina Matrixin kautta B-luokan toimintapätkiin. Hieman pökkelöllä olemuksella varustettu Keanu on kuitenkin mies paikallaan juuri tässä viimeisimmässä genressä ja mies on hyvää vauhtia pääsemässä siihen samaan jamaan missä Liam Neeson, Denzel Washington, Nicholas Cage ja monet muut ikääntyvät starat... Lue lisää
Blacklist -Season 1
Jon Bokenkampin luoma sarja, Blacklist, on ihan kekseliään idean innoittama sarja, jossa James Spader pistää parastaan… Ehkä ikinä. Valitettavasti Bokenkampin Blacklist on samalla myös valitettavan kaksijakoinen ja ehdottomasti ylipitkä sarja, jonka tapahtumia joutuu seuraamaan haukotusta pidätellen. Yksinkertaisesti tiivistämällä ja taustatarinaa parantamalla sarjasta saisi enemmän irti kuin sillä, että Spaderin... Lue lisää
Jurassic World
Muistan sen kuin eilisen, se oli synkkä myrskyinen lauantai- ilta vuoden 1993 syksyllä kun matkasin pelonsekaisin tuntein Tampereen Hällä teatteriin. Voin väittää että kukaan teatterissa ei osannut edes odottaa mitä tuleman piti. Se mitä Steven Spielberg oli luonut jäi minun muistilokeroihini ikuisiksi ajoiksi ja maailmani ei koskaan ollut entisenstä.... Lue lisää
Mad Max: Fury Road
30v on pitkä aika odottaa jatkoa, mutta George Miller tiesi tämän ja piti huolen siitä että odotus ei ollut turha. Jo vuodesta 2003 tekeillä ollut jatko ehkäpä legendaarisimmalle post-apocalyptiselle elokuvasarjalle näkee vihdoin päivän valon armon vuonna 2015 ja herranjumala se räjäyttää katsojan tajunnan aina Australian aavoille lakeuksille asti. Ainoa... Lue lisää