elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Jurassic World
Muistan sen kuin eilisen, se oli synkkä myrskyinen lauantai- ilta vuoden 1993 syksyllä kun matkasin pelonsekaisin tuntein Tampereen Hällä teatteriin. Voin väittää että kukaan teatterissa ei osannut edes odottaa mitä tuleman piti. Se mitä Steven Spielberg oli luonut jäi minun muistilokeroihini ikuisiksi ajoiksi ja maailmani ei koskaan ollut entisenstä.... Lue lisää
The Amazing Spider-Man
En ihan täysin ymmärrä enää Hollywoodia. Tässä jännittävässä ja ihmeellisessä “maassa” tehdään ensin kolme Spiderman-elokuvaa, jonka jälkeen päädytään tekemään neljäs, joka on tavallaan remake ensimmäiselle osalle. Väliä näillä elokuvilla on tasan kymmenen vuotta ja minusta tämä sykli on jo huolestuttavan nopea. Eikö Hollywoodissa enää keksitä mitään järkeviä elokuvanaiheita, vai... Lue lisää
Oscar-akatemia on ollut joskus parhaan elokuvan sarjassa pahasti hakoteillä varsinkin 2000-luvulla. Oikeiden voittajien sijasta Oscarilla on palkittu elokuvia, jotka ovat menestyneet kaupallisesti  tai sitten valintaperusteet ovat todellisuudessa olleet jossain muussa kuin itse elokuvassa. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2002, jolloin pystin vei käsittämättömästi surkeahko Chicago suoraan Roman Polanskin Pianistin alta.... Lue lisää