elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Antti Reinin johdolla tullut Vares tuli väkevästi takaisin Pahan suudelmalla ja olin itse melkein valmis suosittelemaan kyseistä elokuvaa varsinkin sen puolesta, että edelliset Varekset olivat olleet melkoista kissan paskaa. Huhtikuun tytöt kuitenkin toivat takaisin sen hämmentyneen olotilan, josta olin luullut jo päässeeni eroon ja tarjoili sekavaa elokuvaa, jossa ei... Lue lisää
Ehdin jo ajatella, että kun Antti Reini astui Vareksen saappaisiin, niin jokin muuttui. Ja muuttuihan se Vares -Pahan suudelma -elokuvassa, joka oli selvä irtiotto aiemmista elokuvista ja joka toi elokuvaan huumorin sijasta jännitystä, joka säilyi ihan loppuun saakka samalla tapaa kuin ruotsalaisissa Beck-elokuvissa. Valitettavasti se on nyt osittain kadonnut... Lue lisää
Reijo Mäen kirjoittama Vares saapui valkokankaalle vuonna 2004 ja jatkoi huonolla jatko-osalla vuonna 2007 Juha Veijosen näyttelemänä. Sittemmin Solar Filmsillä tuli jotain ongelmia Veijosen kanssa ja niinpä uudeksi Varekseksi saapui Antti Reini, jonka roolisuorituksesta pidin aikoinaan erittäin paljon Kylmäverisesti Sinun-televisiosarjassa. Kun ohjaajaksi valikoitui vielä tv:n puolella pitkähkön uran tehnyt... Lue lisää