elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Alien – Kahdeksas matkustaja
“In space no one can hear you scream” Tämä yksinkertainen, mutta jäätävän todenmukainen lausahdus kuvaa ehkäpä parhaiten aikakautemme parhainta science fiction-elokuvaa, Alien. Elokuvan historia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, vaan sen valmistumiseen liittyi niin monta mutkaa, että ne ovat ajoittain jopa mielenkiintoisempia kuin itse elokuva. 70-luvun alussa avaruusaiheiset... Lue lisää
Kelly’s Heroes lienee ensimmäinen koskaan näkemäni sotaelokuva. Siitä tuli välittömästi yksi suosikkielokuvistani eikä mikään ihme. Kyseessä on rentouttavan kevyt ja viihdyttävä, mutta silti jännittävä sekä vaikuttava seikkailu toisen maailmansodan tiimellyksessä. Nyt vuosia ensikatselun jälkeen elokuva toimii edelleen erinomaisesti. Kelly (Clint Eastwood) saa vihiä saksalaisten hallussa olevasta kulta-aarteesta ja päättää... Lue lisää

Alpha Dog

Elokuvat 30.4.2007 0

Nick Cassavetesin ohjaama ja varmastikin Justin Timberlaken vuoksi mediassakin jonkin verran huomioitu elokuva, Alpha Dog, kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan ryhmästä tyhmiä ihmisiä, jotka tekevät äärimmäisen tyhmän tempun. Katsojansa melkein melankoliseksi ja epäuskoiseksi vetävä biletyselokuva ja kevyt teinidraama muuttuukin lopussa turruttavaksi näytelmäksi, jossa ei voi uskoa näkemäänsä. “Tapahtuiko tässä tosiaan... Lue lisää
Näin. Kirjoitetaan elokuvan nimi siis isolla, niin kuin herra Lynch vaatii. Tai miksei laiteta perään pistettä, väliin sulkuja ja alkuun pientä kirjainta? Mikä todella estäisikään minua tai alitajuntaani muotoilemasta nimeä asuun, joka rikkoisi kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat normit? Niin, ei mikään. Eikä estä mikään David Lynchiäkään uudistamasta elokuvaa uuteen... Lue lisää