elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Sin City: A Dame to Kill For
Sin City oli aikanaan (eli yhdeksän vuotta sitten) elämys: sarjakuvaa myötäilevä elokuva, jossa tunnetut näyttelijät lihallistivat sarjakuvien hahmot kunnioittaen samalla lähdemateriaalia. Sin Cityn ensimmäisestä osasta oltiin innoissaan jo ennen elokuvaa, elokuvan aikaan ja elokuvan jälkeen, joten Sin Cityn jatko-osalla oli erityisen tiukka parkkipaikka monien sydämessä. Toisin sanoen siltä odotettiin... Lue lisää

The Spirit

26.1.2009 0

The Spirit on Will Eisnerin 40-luvulla luoma sarjakuvahahmo, jonka taival alkoi yhdysvaltalaisten sanomalehtien sunnuntai-stripeissä ja seikkailut jatkuivat aina 50-luvulle saakka. Myöhemmin 60- ja 70-luvuilla Spiritin seikkailut jatkuivat erinäisissä erikoisjulkaisussa, kunnes vuonna 2006 DC-comics aloitti uudelleen tekemään Spiritin seikkailuja. Piirtäjälegenda Frank Millerin kiinnostus Spiritin seikkailuihin tuli tietenkin noista varhaisista 40-luvun... Lue lisää

Sin City

Elokuvat 2.8.2005 0

Kansan painostamana on joskus tehtävä ikäviä asioita. Tässä tapauksessa laatia lyhyt, ainoastaan mielipiteen takia julkaistava arvostelu elokuvasta, joka selkeästi on kokenut jos jonkinlaista vääryyttä rakkaiden työtovereitteni hyppysissä. Kyseessä on siis tietysti Robert Rodriguezin ohjaama Sin City, joka kuulemani sekä lukemani mukaan perustuu Frank Millerin sarjakuviin. Siitä viis. Tämän sanon... Lue lisää
Sin City

Sin City

Elokuvat 23.7.2005 7

Synnin kaupunki, Sin City, on yksi kesän odotetuimmista ja ehkä jopa hypetetyimmistä elokuvista. Ei olekaan mikään ihme, että itsekin lompsin elokuvan ennakkonäytökseen todella kovin ja suurin odotuksin -olihan trailerikin luvannut jotain ennennäkemätöntä valkokankaalla. Sitä se toisaalta olikin, sillä Sin City on eittämättä kaikkien aikojen tarkoin ja esikuvalleen uskollisin valkokankaalle... Lue lisää

Sin City

Elokuvat 8.7.2005 0

Frank Miller on saavuttanut sarjakuvien piirtäjänä ja tarinoiden sepittäjänä jonkinsortin jumal-statuksen harrastajien parissa. Hänen Batman tarinoitaan pidetään kyseisen supersankarin uudelleen keksimisenä ja hänen Sin City sarjakuvansa ovat keränneet kehuja ja palkintoja ympäri maailmaa. Sarjakuvien fani ja arvostettu ohjaaja Robert Rodriguez on ottanut tehtäväkseen tehdä Millerin kanssa uskollisin mahdollinen käännös... Lue lisää