elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Neuvottelija

Elokuvat 20.2.2011 0

Mitä tapahtuu kun Be Coolin, The Italian Jobin ja A Man Apart-elokuvan ohjannut F. Gary Gray pistetään ohjaamaan kaikkien tuntemaa Samuel L. Jacksonia, sekä aina rooleihinsa suhteellisen luotettavasti valmistuvaa Kevin Spaceyta, sekä tukkua muita tähtiä? No, siitä syntyy melkein onnistunut toimintaelokuva, jossa kidnappaajien kanssa yleensä neuvotteleva Jackson ottaa omia... Lue lisää
Lainkuuliainen kansalainen
Mikähän näissä kostotarinoissa oikein nyt viehättää Hollywoodia kun niitä tuntuu tulevan tasaisin väliajoin aina hieman vaihtelevalla konseptilla. Tällä kertaa mukaan on napattu kovassa nosteessa olevia näyttelijöitä ja lähdetty hieman kaksijakoisille poluille, missä kostajasta tulee elokuvan sankari niinkuin silloin kultaisella 80-luvulla, mutta sillä erotuksella, että koston kohteeksi ei päädykään rikollisjengin... Lue lisää
Vuonna 1969 tehtyyn Michael Caineen filmiin perustuva remake, Italian Job, on erittäin viihdyttävää katseltavaa. Neuvottelijan ja Fridayn ohjaaja F. Gary Gray loi Italian Jobista hyvän näyttelijäkaartinsa avulla toimivan ja kiiltokuvamaisen elokuvan, jossa väkivallalla ei niin paljon loppujen lopuksi mässäillä. Italian Job onkin kuin vastaus Steven Soderberghin samantapaiselle Ocean’s Elevenille... Lue lisää