elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Birdman

Birdman

Elokuvat 6.3.2015 0

Meksikolainen ohjaaja Alejandro on jälleen saanut aikaiseksi hämmentävän, ja ajatuksia herättävän elokuvan. Miehen aikaisemmat teokset Amores perros, 21 grams, Babel ja Biutiful ovat kaikki olleet hyvin tunteita ja varsinkin puhetta herättäneitä teoksia. Mies ei lähde yhtään helpommalla aiheella liikenteeseen uusimmalla Birdman elokuvalla. Entisen toimintatähden yritystä nostaa itseään broadwaylle vakavasti... Lue lisää
Medusan perintö
On hassua, että Bourne-sarjaa ehdittiin tehdä kolme kokonaista elokuvaa, ennenkuin elokuvasarjan käsikirjoittaja Tony Gilroy hyppäsi itse ohjaajan puikkoihin vuonna 2012 ilmestyneessä Medusan perinnössä (The Bourne Legacy). Samalla vaihtui pääosanesittäjä, sillä Matt Damon vaihtui Jeremy Renneriin, joka oli todella loogista, sillä tapahtuihan viime osassa Bourne-trilogian selkeä päätös. Se, että onko... Lue lisää
Rikosdraamat ovat aina olleet ainakin minun mielestäni oma taiteenlajinsa ja sillä tavalla on luotu monia mielenkiintoisia elokuvia. Teemat ovat vaihdelleet aina pahasta rikollisesta ja hyvästä poliisista tyystin päinvastaiseen, eikä Gavin O’Connorin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, Pride and Glory (2008), juurikaan poikkea tästä muotista. Oikeastaan ainoa muutos lajityyppiin on se,... Lue lisää
Kun vuonna 2003 Ang Lee peppuraiskasi Marvelin ehkäpä fyysisesti voimakkaimman hahmon, Hulkin, alkoi toivoni hiipua siitä, että tämä vihreä jättiläinen saisi arvoisensa elokuvan. Lähinnä vihreää hyppypapua muistuttanut piirroshahmo oli jotain sellaista, johon edes kiihkeimmät Marvel-fanit eivät olleet varautuneet. Mutta mitä tämän jälkeen? Vain viisi vuotta ehtii kulua, kun tuottajat... Lue lisää
Kun Paul Giamattin hahmo, Uhl, kavahtaa ohitseen kävelevää mystistä poikaa täpötäydessä teatterisalissa, on Neil Burgerin ohjaaman Illusionistin (suomeksi Silmänkääntäjä) voima huipussaan. Burger, joka tekee Illusionistissa vasta toisen ohjaustyönsä, onkin onnistunut luomaan elokuvaansa Edward Nortonin myötävaikutuksella tunnelman, jollaisesta moni muu elokuva saa vain haaveilla. Nortonin ryytyessä ja kurotellessa iäisyyteen kohti... Lue lisää
Kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvan tekijöistä, RidleyScott, palasi viitoittamalleen historiallisten elokuvien tielle uudellaelokuvallaan Kingdom of Heaven. Taivaan valtakunta on kertomus muslimienja kristinuskovaisten taistelusta pyhästä maasta: Jerusalemista.Eurooppalaisten ristinkantajien taholta miekkaa heiluttavat ritarit, jotkapalvelevat kuningasta, paavia ja jotkut jopa kansaa. Ridley Scott tietäämitä ohjaa, sillä hänetkin on ritaroitu kruununpalvelijaksi. Siinä... Lue lisää

25th hour

Elokuvat 20.7.2005 0

Omalla tavalla lähes legendaarisen ohjaajan, Spike Leen, muutama vuosi takaperin tekemä 25th Hour on syvää, lähes melankolista tarinaa, joka pyörii Edward Nortonin näyttelemän Monty Broganin ympärillä. Pelkästään hyvän ohjauksen ja kertakaikkiaan loistavan näyttelijäkaartin varaan ei kuitenkaan ole vielä laskettu, sillä David Benioffin esikoiskäsikirjoitus omasta romaanistaan tekee elokuvasta äärimmäisen väkevän... Lue lisää

Fight Club

Elokuvat 7.1.2005 0

David Fincher ohjasi 90-luvun lopussa mielenkiintoisen, joskin ristiriitaisen elokuvan, Chuck Palahniukin kirjaan perustuvan Fight Clubin. Ennemmin psykologinen kuin filosofinen, mielisairaudesta, kulutuskulttuurista ja saippuasta kertova elokuva sai vähitellen varsin fanaattisen ihailijajoukon. Vaikka elokuva on ilmeisen yliarvostettu, on se silti ajatuksia herättävä ja jokseenkin monipuolinen teos. Dialoginsa ansiosta elokuva on myös... Lue lisää
Vuonna 1969 tehtyyn Michael Caineen filmiin perustuva remake, Italian Job, on erittäin viihdyttävää katseltavaa. Neuvottelijan ja Fridayn ohjaaja F. Gary Gray loi Italian Jobista hyvän näyttelijäkaartinsa avulla toimivan ja kiiltokuvamaisen elokuvan, jossa väkivallalla ei niin paljon loppujen lopuksi mässäillä. Italian Job onkin kuin vastaus Steven Soderberghin samantapaiselle Ocean’s Elevenille... Lue lisää
Usko koetuksella-niminen elokuva oli tässä taannoin nelosen viikonlopun leffaputken huipentuma. Itse en ollut pahemmin elokuvasta kuullut, ennen kuin sen itse näin. Pääosissa komeilee tunnettuja näyttelijöitä kuten muun muassa Sekaisin Marista ja Perhe on painajaisesta tuttu Ben Stiller ja kovin miesnäyttelijä tällä hetkellä, eli muun muassa Fight Clubista tuttu Edward... Lue lisää