elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Junakytät

Junakytät

Elokuvat 23.5.2013 0

Vuonna 1992 Wesley Snipes ja Woody Harrelson tekivät yhdessä komedian nimeltä White Men Can’t Jump, joka nousi jonkinasteiseksi menestykseksi. Oli selvää, että kun tälläinen parivaljakko oli lopulta löydetty, niin jatkoa oli tulossa. Tosin elokuvan nimi ei ollut White Men Can’t Jump 2, vaan Junakytät (Money Train, 1995), joka valitettavasti... Lue lisää

Capote

Elokuvat 27.10.2008 0

Joskus katsojan kohdalle osuu elokuvia ja roolisuorituksia, varsinaisia yhden näyttelijän esityksiä, joita ei kertakaikkiaan voi olla noteeraamatta. Yksi tämänkaltaisista näyttelijöistä on Philip Seymour Hoffman ja yksi näistä elokuvista on Bennett Millerin ohjaama Capote, joka lienee yksi lähivuosien koskettavimmista elokuvista. Se on katsojansa hiljaiseksi vetävä elokuva, jonka tarina perustuu Truman... Lue lisää

Kingdom

Elokuvat 27.11.2007 0

Ohjaaja/näyttelijä Petr Berg parantaa ohjauksiaan kuin sika juoksuaan. Miehen neljäs elokuvaohjaus The Kingdom näyttää jo siltä mihin Berg parhaimmillaan kykenee, eli loistavaan tarinankerrontaan toiminnan ohella. Tuottajana häärineen Michael Mannin käden jälki näkyy elokuvassa vahvasti, mutta ei häiritsevästi. Jotkut Mann-fanit ovat jopa väittäneet, että miehen olisi itse pitänyt ohjata tämä... Lue lisää

Syriana

Elokuvat 16.12.2006 0

What are they thinking? They’re thinking that it’s running out. It’s running out… and ninety percent of what’s left is in the Middle East. This is a fight to the death. Erittäin menestyksekkään Trafficin käsikirjoittaja, Stephen Gaghan, tarttuu jälleen kerran varsinkin Yhdysvaltoja ravistelevaan ongelmaan, joka kulkee mustan kullan nimellä.... Lue lisää

Seabiscuit

Elokuvat 2.6.2006 0

Yhdysvallat valtiona ja instituutiona perustuu useaan yhteisesti hyväksyttyyn valheeseen. Yksi näistä valheista on se, että kuka tahansa pystyy kovalla työllä ja kunnianhimolla nousemaan köyhyydestä rikkauteen, ryhtymällä filmitähdeksi, pop-artistiksi tai yrittäjäksi. Massapsykoosi mahdollistaa sen, että rikkaita ja menestyneitä katsotaan aina ylöspäin, koska he ovat menestyksensä ansainneet ja me pystyisimme samaan... Lue lisää
Charlie Kaufman on yksi nykypäivän omaperäisimmistä Hollywood-käsikirjoittajista. Hänen tarinoillaan tuntuu olevan taipumusta lähteä rönsyilemään mitä ihmeellisimpiin suuntiin, mutta kuin ihmeen kautta ne palaavat oikeille raiteilleen elokuvan lähestyessä loppuaan. Adaptation – Minun versioni, ei muodosta poikkeusta tässäkään suhteessa. Nicolas Cage esittää Charlie Kaufmania, joka saa Being John Malkovichin valmistuttua tehtäväkseen... Lue lisää

Seabiscuit

Elokuvat 15.1.2004 0

Kun näin Seabiscuitin trailerin alunperin, taisin tokaista jopa ääneen, että “eipä voisi vähempää kiinnostaa”. Elokuvat, joiden päätähtinä toimivat kotieläimet, eivät sattumoisin ole sitä lempilajiani. Blockbuster kuitenkin tarjosi ilmaista vuokrausta, joten otettiin se tiirattavaksi sitten. Teinityttöjen pettymykseksi toteaisin het’alkuun, että kyseessä ei ole ns. heppaleffa. Seabiscuit on vakavasti tehty, mutta... Lue lisää
Näin jälkikäteen ajatellen Adaptation oli eriskummallinen kokonaisuus. Se yllätti toden teolla olemalla samaan aikaan vakava kuin hauskakin. Adaptationista jäi sellainen fiilis, etten oikein tiedä, mitä minun pitäisi sanoa: toisin sanoen se on jotain, mitä ei sanotuksi saa. Adaptation on Spike Jonzen uusin elokuva. Jonze ei ole mikää outo nimi... Lue lisää
Bobby ja Peter Farrellyn vuonna 1998 alkanut menestys (kaikki alkoi "There`s Something About Mary"-elokuvasta) oli lopulta ainakin toistaiseksi varsin lyhytkestoinen, sillä veljeskaksikko ehti ohjata kolme hieman tunnetumpaa elokuvaa ennen "katoamistaan". Menestynein on jo alussa mainittu Mari-sekoilu, toinen on Jim Carreyn tähdittämä Me kaksi ja Irene (Me, myself and Irene)... Lue lisää
No niin. Sain viimeinkin katseltua tämän Bourne Identityn. Kyllä se kestikin ja tähän aikaan katseltuna se tuntui oikein mukavalta leffalta. Edes myöhäinen kellonaika ei saa arvostelukykyäni toivottavasti horjumaan, mutta sen voi kukin päätellä aivan itse. Niin: BI oli mukava seikkailu/toiminta -leffa. Näyttelijät ovat tässä elokuvassa… ah: niin tuttuja. Pääroolissa... Lue lisää