elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Mad Max: Fury Road
30v on pitkä aika odottaa jatkoa, mutta George Miller tiesi tämän ja piti huolen siitä että odotus ei ollut turha. Jo vuodesta 2003 tekeillä ollut jatko ehkäpä legendaarisimmalle post-apocalyptiselle elokuvasarjalle näkee vihdoin päivän valon armon vuonna 2015 ja herranjumala se räjäyttää katsojan tajunnan aina Australian aavoille lakeuksille asti. Ainoa... Lue lisää
Snow White and the Huntsman
Mikähän siinä on, että nyt tuntuu olevan muotia tehdä vanhoista lasten ja saduista aikuismaisia elokuvaeepoksia, joissa yritetään jotenkin elävöittää ja vauhdittaa vanhoja tarinoita? Olisihan maailma pullollaan ihan aikuistenkin tarinoita joten analogia ainakin näin tavallisen tallaajan silmissä tuntuu erittäin kummalliselta. No, joka tapauksessa ohjaaja Rupert Sanders on yhdessä käsikirjoittajatiiminsä kanssa... Lue lisää
Prometheus

Prometheus

Elokuvat 3.6.2012 0

Kun ohjaajalegenda Ridley Scott alkoi antamaan viitteitä siitä, että hän haluaisi palata Alien-maailmaan uuden elokuvan voimin, niin varmasti monella elokuvan ystävällä lurahti housuun pientä touhutippaa. Olihan mies yksin vastuussa yhdestä aikakautemme parhaasta scifi-kauhu elokuvasta, sekä tietenkin monesta muusta merkkiteoksesta. Mutta vaikka kaikille on varmasti tullut selväksi, että Ridley Scott harvoin tekee sutta tahi sekundaa,... Lue lisää
Kun kaksi Oscar-voittajaa kohtaa, voi käsissä olla ihan mitä tahansa. Onneksi vuonna 2000 valmistunut elokuva, Kunnian puolesta (Men of Honor), ei ole ihan mikä tahansa elokuva, sillä George Tillman Jr.:n ohjaama elokuva on tarkkaan laskelmoitua draamaa kahdesta miehestä, joista toinen haluaa rikkoa myytin ja toinen rikkoa sääntöjä. Kun kaksi... Lue lisää

Tie

Elokuvat 20.12.2009 0

Taivas on tuhkanharmaa ja kaupunki on autio ja satojen hylättyjen autojen tie jatkuu horisonttiin ja jossakin siellä on meri jota kohti Mies (Viggo Mortensen) ja Poika (Kodi Smit-McPhee) kulkevat. Kulkevat, koska paikalleen ei voi pysähtyä sillä se tietää varmaa kuolemaa maailmassa jonka Jumala on jättänyt taakseen. Eikä hän ole... Lue lisää

Hancock

Elokuvat 12.7.2008 0

Nyt kun Hollywoodissa vietetään supersankarielokuvien juhla-aikaa, ohjaaja Peter Berg päättää tehdä hieman erilaisen supersankarielokuvan, jolla ei ole minkäänlaista yhteyttä sarjakuvalehtiin. Ohjaaja Berg tuntuukin löytävän tähän genreen uusia ja virkistäviä piirteitä ja on mielenkiintoista huomata kuinka hänen ohjaustyönsä ovat joka kerta täysin eri aihealueilta. Siinä missä Rundown oli viidakossa tapahtuvaa... Lue lisää
Paremmin käsikirjoittajana tunnetun Paul Haggisin ohjaajaläpimurto tapahtui vasta aivan muutama vuosi takaperin elokuvalla Crash. Pääasiallisesti posiitiivisen vastaanoton saanut rasismikuvaus kahmi läjäpäin palkintoja kuten kolme Oscaria, joista Haggis itse pokkasi kaksi. Crashin voi hyvin unohtaa kun mies on jatkanut elokuvien ohjaamista ja mielestäni Haggis onnistui uudella elokuvallaan In The Valley... Lue lisää

Aeon Flux

Elokuvat 22.7.2006 0

Samannimiseen animaatiosarjaan pohjautuva, Karyn Kusaman (Girlfight) ohjaama scifitoiminta Aeon Flux sijoittuu 400 vuoden päähän tulevaisuuteen. Virus on pyyhkäissyt pois suurimman osan maapallon väestöstä ja kaikki selviytyneet elelevät samassa kaupungissa, Bregnassa. Kukat kukkivat ja ruoho vihertää mutta jokaisessa kunnon paratiisissa lymyilee käärme: ihmisiä katoilee mystisesti. Ankaraa hallitusta vastaan on muodostettu... Lue lisää
Kaikenlaista televisiokin nykyään ulos tuuttaa, sillä uuden vuoden tienoilla katsottu sci-fi-jännäri, Astronautin vaimo, on suorastaan tylsää katsottavaa nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta. Lähes keltanokkaisen Rand Ravichin ohjaama ja käsikirjoittama unen ensimmäinen esiaste onkin sössitty uskomattoman pitkäveteiseksi mulkoiluksi, juoksenteluksi ja panikoimiseksi. Kuviakaan ei paljon kumarrella kun samaan mutalammikkoon sukeltavat niin ihailtu ja... Lue lisää
Vuonna 1969 tehtyyn Michael Caineen filmiin perustuva remake, Italian Job, on erittäin viihdyttävää katseltavaa. Neuvottelijan ja Fridayn ohjaaja F. Gary Gray loi Italian Jobista hyvän näyttelijäkaartinsa avulla toimivan ja kiiltokuvamaisen elokuvan, jossa väkivallalla ei niin paljon loppujen lopuksi mässäillä. Italian Job onkin kuin vastaus Steven Soderberghin samantapaiselle Ocean’s Elevenille... Lue lisää