elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Peter Hyamsin ohjaama ja ansaitusti suoraan DVD:lle pölähtänyt scifitoiminta, A Sound of Thunder, on huono elokuva. Hyamsin elokuvalla on toki varmasti ollut hetkensä käsikirjoittajien ja Hyamsin pilkkeenä silmäkulmassa, mutta televisiosta katsottuna jännittävä aikamatkustus ja siitä aiheutuva ihmiskunnan sukupuutto tuntuu yksinkertaisesti joko kaukaa haetulta tai sitten vai yksinkertaisesti typerryttävältä. Se... Lue lisää
Sukellusvene-elokuva K-19: The Widowmakerin ohjanneen Kathryn Bigelowin sitä edellinen elokuva, The Weight of Water, on eriskummallisen ahdistava paatos kielletystä rakkaudesta. Paljolti naisnäkökulmasta katsottu elokuva (ohjaaja, romaanin kirjan kirjoittaja, käsikirjoittaja) onkin feminiiminen kaksoistarina toisen tarinan sijoittuessa 1800-luvulle ja toisen nykyaikaan. Hieman liiankin näppäräksi tehty tarina kuitenkin kaatuu omaan erikoisuuteensa juonen... Lue lisää
E. Elias Merhigen varjoinen ja ihmismieleen sukeltava (kauhu)-draama tuo esiin pakkomielteitä. Se tarttuu hanakasti mysteeriin, joka on puoliksi totta ja puoliksi silkkaa fiktiota (kuitenkin enemmän fiktiota). Näennäisen aiheen kierrellessä Max Schreckin todellisen henkilöllisyyden ympärillä, todellinen aihe pyörii todellissa taiteen esittämisessä täydellisesti purkitettuna. Alun keveistä tunnelmista koko ajan ahdistavammaksi käyvä... Lue lisää