elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lainkuuliainen kansalainen
Mikähän näissä kostotarinoissa oikein nyt viehättää Hollywoodia kun niitä tuntuu tulevan tasaisin väliajoin aina hieman vaihtelevalla konseptilla. Tällä kertaa mukaan on napattu kovassa nosteessa olevia näyttelijöitä ja lähdetty hieman kaksijakoisille poluille, missä kostajasta tulee elokuvan sankari niinkuin silloin kultaisella 80-luvulla, mutta sillä erotuksella, että koston kohteeksi ei päädykään rikollisjengin... Lue lisää

W.

Elokuvat 3.2.2009 0

Oliver Stonen parhaat päivät elokuvantekijänä ovat kaukana takanapäin. Kukapa ei muistaisi sellaisia mestariteoksia kuten Salvador, Platoon, Born on the 4th July, JFK, ja Natural Born Killers sekä jollain tasolla haikailisi niiden perään? Tuntuu siltä, että Stonen valtava Nixon-mammutti vei miehestä kaiken kriittisen energian sekä tarpeen sanoa sanottavansa. Nykyään Stone... Lue lisää
Yhdysvaltain Presidentti Ashton (William Hurt) on saapunut Salamancassa Espanjassa pidettävään globaalin terrorismin vastaiseen huippukokoukseen. Amerikkalainen tv-tuottaja Rex Brooks (Sigourney Weaver) on valmina ohjaamaan suorana lähetettävä puhetta ympäri maailmaa. Presidentti astuu puhujankorokkeen taakse ja välittömästi joku ampuu hänet. Syntyy hallitsematon kaaos. Lähes heti salamurhan jälkeen lähestöltä kuuluu kova pamaus. Ihmiset... Lue lisää

Valamiehet

Elokuvat 29.7.2004 0

John Grishamin kirjoista on ennenkin tehty mielenkiintoisia elokuvia. Näiksi voidaan hyvällä omallatunnolla laskea mm. Firma, Pelikaanimuistio ja On aika tappaa -elokuvat. Tällä kertaa kuitenkin lähinnä tv-sarjojen ja flopanneen elokuvan, Kiss The Girls, ohjaajalle, Gary Flederille annettiin mahdollisuus parantaa mainettaan. Siinä hän myös onnistuu mainion ja toimivan juonen sekä erinomaisen... Lue lisää

Pelimiehet

Elokuvat 4.12.2003 0

Elokuvaa, josta ei tiedä kertakaikkiaan mitään on aina mukava alkaa katsomaan. Yleensä ne katselukerrat menevät ihan hukkaan, koska elokuva on enemmän tai vähemmän huono mistä luonnollisesti johtuu se ettei niistä tiedetä mitään. Positiivisia yllätyksiä mahtuu mukaan ja Matchstick Men on ehdottomasti yksi niistä. Elokuva kertoo tarinan Roy Wallerista (hämmästyttävä... Lue lisää