elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Peter Haberin näyttelemän rauhallisen ja oikeudenmukaisen hissukan, komisario Beckin, on harvoin nähty räjähtävän. Poikkeuksena tästä voidaan ehdottomasti pitää tietenkin Valkeita öitä, mutta pääsääntöisesti räjähtämiset on jätetty Mikael Persbrandtin näyttelemälle Gunvaldille. Sen takia onkin viihdyttävää ja poikkeuksellista nähdä Beckin kihisevän kiukusta jälleen kerran laadukkaassa ruotsalaisessa jännärissä, Beck ja mahtimiehessä (Beck... Lue lisää
Beck-sarjan ensimmäisen tuotantokauden kuudes episodi ja samalla kokopitkä elokuva, Beck -Hirviö (Beck -Monstret), on pitkästä aikaa sellaista Beck-elokuvaa, johon on parhaimmillaan totuttu. Siinä missä Silmä silmästä jäi alakuloiseksi hymistelyksi ja Kuoleman kuriirit nosti jo Kjell Sundvallin ohjaama Beck-elokuvien tasoon tottuneelle päätään, niin ensimmäistä kertaa Beckien kelkkaan hyppäävä Harald Hamrell... Lue lisää
Kjell Sundvallin järjestyksessään kolmas Beck-ohjaus, Beck -Kuoleman kuriirit (Beck -Pensionat Pärlan), on edellisiä osia (Valkeat yöt ja Silmä silmästä) huomattavasti jännittävämpi ja paremmin kirjoitettu elokuva. Se on myös erittäin pitkän Beck-sarjan järjestyksessään viides elokuva, joka tarjoaa tällä kertaa katsojalleen vuorostaan Mikael Persbrandtin vahvan roolityön Peter Haberin ja Stina Rautelinin... Lue lisää
Kjell Sundvallin ohjaama, järjestyksessään neljäs, Beck-sarjan elokuva, Beck -Silmä silmästä (Beck -Öga för öga), on ehkäpä kehnoin näkemäni Beck-elokuva. Tarinan kehnoutta on kompensoitu jälleen kerran todellisella brutaalisuudella, sillä pitkin Ruotsia riehuva sarjamurhaaja kaivaa uhreiltaan silmät päästä muistoksi. Tästä asetelmasta jo valmiiksi henkilökohtaisten syiden vuoksi ahdistunut Beck lähtee selvittämään brutaaleja... Lue lisää
Pitkän Beck-sarjan kolmas elokuva, Beck -Valkeat yöt (Beck -Vita nätter), on hyvinkin konventionaalinen ja samalla epätavallinen Beck-elokuva. Epätavallisen tästä Kjell Sundvallin ensimmäisestä Beck-ohjauksesta tekee se, että tällä kertaa katsoja huomaakin elokuvan pureutuvan enemmän Beckin yksityiselämään, ei niinkään ympärillä vellovaan rikokseen. Mikael Persbrandtin näyttelemän Gunvaldin ja suomalaisen Stina Rautelinin näyttelemän... Lue lisää
Michael Crichtonin kirjoista on tehty monen monituista elokuvaa ja Sphere on ehkäpä yksi erikoisimmista. Yhdistävä tekijä Crichtonin kirjoissa on hyvin toimiva jännityksen luominen. No, kuvitellaanpa tilanne, jossa hallitus tulee kysymään sinulta suunnitelmaa sen varalle, jos joskus törmäämme ulkoavaruuden olentoihin. Naurat ehdotukselle, mutta kun saat tästä asiasta 35 000 dollaria,... Lue lisää
Halloween H20 jatkaa nimensä mukaisesti 20 vuotta ensimmäisen Halloween-elokuvan tapahtumista ja jälleen on Myersin aika aloittaa veripippalot. Donald Pleasencen kuoltua piti saada joku linkki alkuperäisistä elokuvista tähän mukaan, jotta voitaisiin puhua Halloween-elokuvasta, ja Jamie Lee Curtis tekeekin komean paluun tämän elokuvasarjan pariin. Jostain kumman syystä toisen elokuvan jälkeiset tapahtumat... Lue lisää
Omaperäisten teosten matkiminen on siitä pulmallista, että muualta kopioitu teos on harvemmin itse enää kovin omaperäinen. Poikkeus löytyy Yhdysvaltojen ulkopuolelta, sillä kun rahan haistaneet jenkkitekijät kuvasivat paniikissa omia LA-tarinoitaan, siirsi Guy Ritchie rikostarinan tapahtumat Lontooseen ja antoi niille oman persoonallisen ja kulttuuriin sidotun leimansa. Juurikin tästä syystä Lock, Stock... Lue lisää
Yhden tähden elokuvien mies, Stephen Sommers, ei taaskaan petä katsojaansa, vaan vyöryttää televisioon sellaista tehostekuraa, jollaista mieheltä on totuttu näkemään aikaisemminkin mm. Muumioiden kanssa. Sinänsä se on kumma, että Uhkaa syvyyksistä ei saa kyhättyä kokoon ilman kunnon präiskettä ja räiskettä, massiivisia tehosteita ja henkilöhahmojen suunnatonta kliseisyyttä. Tuloksena on äärimmäisen... Lue lisää
Laulussakin sanotaan, että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa. Näin kävi myös minulle kun katselin kakkosen lauantai-illan elokuvan ohjaajan meriittilistaa, sillä Po-Chih Leongin CV:stä löytyi Steven Seagal -elokuva, tahattoman humoristinen ja Seagalin mittapuullakin toimintaelokuvaksi luokatonta jätettä oleva Out of Reach. Senpä takia ihmettelin melkein... Lue lisää