elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Alien – Kahdeksas matkustaja
“In space no one can hear you scream” Tämä yksinkertainen, mutta jäätävän todenmukainen lausahdus kuvaa ehkäpä parhaiten aikakautemme parhainta science fiction-elokuvaa, Alien. Elokuvan historia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, vaan sen valmistumiseen liittyi niin monta mutkaa, että ne ovat ajoittain jopa mielenkiintoisempia kuin itse elokuva. 70-luvun alussa avaruusaiheiset... Lue lisää
Väkivaltaisten kulttielokuvien ohjaajana tunnettu Lucio Fulci teki vuonna 1979 elokuvan nimeltä Zombie Flesh Eaters (Zombi 2), jonka nimen taakse kietoutuu jo itsessään mielenkiintoinen tarina. Zombi 2:n piti alunperin saada nimi Zombi, mutta koska vuotta aiemmin julkaistu Dawn of the Dead oli julkaistu Italiassa nimellä “Zombi”, muutettiin Fulcin elokuva Zombi... Lue lisää
Avaruus, tuo korpimaista vihoviimeinen odotti arvoistansa seikkailua Tähti reen toimesta liki kymmenen vuotta ennenkuin vuonna 1979 Gene Roddenberry sai haluamansa debyytin valkokankaalle viimein toteutetuksi. Ohjaajaksi saatiin legendaarinen Robert Wise ja Roddenberryn lisäksi käsikirjoitusta väsäsi Alan Dean Foster ja Harold Livingston. Kun kameran eteen saatiin vielä koko alkuperäisen tv-sarjan miehistö... Lue lisää