Elokuvan tiedot

Genret:
fantasia, seikkailu
 
Internetissä:
IMDB
Rotten Tomatoes
 
Kesto:
141 min
 
Ohjaajat:
Alfonso Cuarón
 
Pääosissa:
Daniel Radcliffe, Emma Watson, Gary Oldman, Rupert Grint
 
Valmistusmaa:
Yhdysvallat
 
Valmistusvuosi:
2004
 

Muiden arvosteluja elokuvasta:
Elokuvasta ei löydy muita arvosteluja.

Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban


A  A  A
Harry Potter -kirjasarjan menestyksen perusteella, oli jo lähes selvää, että kirja tultaisiin ennemin tai myöhemmin näkemään valkokankaalla suuren budjetin leffana. Vuonna 2001 Harry Potter ja Viisasten kivi sai ensi-iltansa maailmalla ja suomessa, ja oli todella onnistunut perhe-elokuva ja kassamenestys, joka nosti nuoret näyttelijälupaukset kuten Daniel Radcliffen, Emma Watsonin ja Rupert Grintin valokeilaan. Kun kerta kirjojakin ilmestyy parin vuoden välein, niin miksi ei tehtäisi sitten toista elokuvaa, ja näin sai alkunsa vuonna 2002 valmistunut Harry Potter ja Salaisuuksien kammio, joka myöskin keräsi mainetta ja kunniaa toimivalla käännöksenä kirjasta elokuvaksi. Itse olin kuitenkin alunperin kirjojen fani, eikä ajatus siitä että mahtava kirja käännettäisiin elokuvaksi tuntunut yhtään mukavalta ja tähän asti olinkin sitä mieltä. Ohjaaja Chris Columbus on vaihtunut vähän ei-tunnetumpaan Alfonso Cuaróniin, jonka visio Tylypahkasta ja Harry Potterista on aivan kauhea. Mutta mikä minä olen tuomitseen sitä, minkä ohjaaja itse näkee luettuaan kirjan, mutta kun välillä tuntuu jopa siltä että kohtaus ei edes ole kirjassa, ja oleellisia osia on jätetty kokonaan pois. On myös äärettömän hirveää katsella sellasia epäkohtia kuin lavastus, sillä paikka missä elokuva kuvattiin on aivan erinäköinen kuin aikaisemmissa elokuvissa, joka on pääpointti siihen, miksi pidän uusinta Potteria huonoimpana kaikista kolmesta.

Ohjaajaa lukuunottamatta, lähes koko tiimi on kuitenkin sama, ainakin näyttelijätoiminnan puolelta. Daniel Radcliffe on edelleen enemmän tai vähemmän pidetty Harry Potter. Emma Watson nirppanokkaisena Hermionena on ehkä jopa elokuvan paras rooli, sekä hullunhauska Rupert Grint Ron Weaslyna. Tylypahkan tilanhoitajaa esittää edelleen näyttelijäkonkari Robbie Coltrane, joka on omiaan puolijättinä. Gary Oldmania ehditään nähdä muutaman kymmenen minuutin verran Sirius Mustana, jonka ympärillä elokuva kokonaan pyöriikin.

Kuten jo arvata saattaa, elokuvan juoni perustuu kirjan tapahtumiin, tosin pitkälti lyhenneltynä. Sirius Musta on karannut Azkabanin vankilasta, ja huhutaan, että hänen ainoa päämääränsä on tappaa Harry Potter. Tylypahka asetetaan lähestulkoon sotatilaan ja jokaiselle sisäänkäynnille asetetaan digitaalisesti komeasti toteutetut Ankeuttajat, jotka ainakin minä tulkitsin kirjan perusteella jopa vielä pelottavammiksi. Uusi suojatumista pimeyden voimilta -opettaja herättää ihmetystä merkillisillä poissaoloillaan. Kalkaros punoo juonia ja mikään ei tunnu olevan entisellään. Malfoy koittaa jälleen tavalla tai toisella järkätä Harrylle ja hänen poppoolleen vaikeuksia, mutta kun Sirius havaitaan koulun tiloilla asiat alkavat muuttua ja asoista aletaan nähdä toisia, oikeita puolia.

Itse henkilökohtaisesti olisin käyttänyt samoja lavasteita ja kuvauspaikkaa, mitä aikaisempien osien ohjaaja Chris Columbus itse käytti. Typerää alkaa muuttamaan sitä tosiasiaa, että paikka mukamas muuttuisi niin radikaalisti yhden Tylypahkan kouluvuoden aikana. Myös itse linna on kuin uusi rakennus. Kaikkien näiden pikkuseikkojen jälkeen, voisi vielä sanoa, että elokuva on varmasti Harry Potter -fanien ehdoton must-see, muttei mikään mestariteos edellisimpiin osiin verrattuna.


Arvosana:
 
 
 
 
 


Profiilikuva arvostelijasta Eero Vainio
Arvostelun kirjoittanut
Eero Vainio
22.08.2004 kello 12:58:36
Kuvaa ei löydy
Käyttäjien pisteet elokuvalle
 
Keskiarvo: 3.71
Pisteytyksiä: 87 kpl

Et ole valinnut pistemäärää!
 
Käyttäjien mielipide arvostelusta:
+10 (24 kpl)  
 
Mielipiteesi arvostelusta:
 
Käyttäjien kommentit (8)

Hyvä ja toimiva elokuva. Ehdottomasti tähän astisista Potter-elokuvista paras. Tyylikkäin, jännittävin ja sujuvin.
;) Ihan ok leffa, mutta ei ylää samalle tasolle ensimmäisen elokuvan kanssa.
:( tää oli ikävä. fantasia on aina fantasia eli suolesta.
:) 1p Jaa ihan ok elokuva! En kato yleensä elokuvia, mutta nytten pysyin tuolissa enkä nukahtanut! ;)
1p Aivan mahtava elokuva pidän tän elokuvista toosi paljon!
No muuten oli mahtava elokuva, mutta pidän enemmän jännityksestä kuin tälläsestä lälläristä muuten oli mahtava! :D
Surkea verrattuna muihin osiin. 2p
Perustylsä elokuva, jossa ei tapahdu yhtään mitään. 2.5/5p
Kommentoi
Nimimerkki: 20 merkkiä jäljellä


Huomaa, että otamme ip-osoitteesi talteen. Ole siis kommentissasi mahdollisimman asiallinen, äläkä kirjoita turhia kommentteja. Ala-arvoiset, selvästi trollatut kommentit katsomme paremmaksi poistaa heti kättelyssä. Toisin sanoen: mikäli sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin jätä se sanomatta.
HUOM: voit pistää kommenttiin välejä kahdella enterillä.

Kommentti: 1600 merkkiä jäljellä