Elokuvan tiedot

Genret:
draama
 
Internet movie database:
Imdb sivu
 
Kesto:
102 min
 
Ohjaajat:
Darren Aronofsky
 
Pääosissa:
Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans
 
Valmistusmaa:
Yhdysvallat
 
Valmistusvuosi:
2000
 

Muiden arvosteluja elokuvasta:
»Jori Jäntti

Unelmien sielunmessu
Requiem for a Dream


A  A  A
Piin ohjaaja Darren Aronofskyn toinen ohjaustyö Requiem For a Dream olisi jäänyt täysin vaille huomiota, jollei elokuvan naispääosassa oleva Ellen Burstyn olisi ollut ehdolla vuoden 2001 Oscar-gaalassa. Tuntuu täysin käsittämättömältä tosiseikalta, ettei näin loistava elokuva ole saanut ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota. Kriitikoiden ja pienen yleisön suosikkina elokuva on kyllä ollut ja luultavasti jääkin sellaiseksi.

Ensimmäisen katselukerran jälkeen pää oli kertakaikkiaan niin täynnä ajatuksia, mielipiteitä ja tunteita, mutta kaikesta huolimatta olo tuntui ontolta. Toivon toki, että jokainen katsoja kokisi tämän eriskummallisen olotilan, minkä vain näin mullistava elokuva voi aiheuttaa.

Requiem For a Dream kertoo addiktioista. Huumeaddiktiosta, tv-addiktiosta ja ruoka-addiktiosta. Addiktioita potevat Ellen Burstynin esittämä äiti, Jared Leton esittämä poika, Jennifer Connellyn esittämä tyttöystävä ja elämänsä tähän asti ainoan hyvän roolisuorituksen tekevä Marlon Wayans, joka esittää Jared Leton roolihahmon parasta kaveria. Tällä nelikolla elokuva etenee luotijunan vauhtia erinomaisen ohjauksen, jakomieliseksi tekevän leikkauksen ja addiktiota aiheuttavan musiikin avustamana.

Kyseessä on elokuva seuraavan fiksin saamisesta, riippuvuuksien keskellä elämisestä, vierotuksesta ja surullisen realistisista ihmiskohtaloista addiktiomaailman keskellä.

Ohjaaja Darren Aronofsky nostaa itsensä tällä elokuvalla huippunimien joukkoon ja sellaiseksi elokuvamaailman henkilöksi, jonka seuraavaa elokuvaa odottaa kuin pieni lapsi joulua tai koululainen kesälomaa.

Requiem For a Dreamin leikkaus on todella kekseliästä ja huomioimisen arvoista. Tämän kaltaista ei ole nähty sitten Natural Born Killersin. Ero on siinä että Requiemissa leikkaus on huomaamatonta ja NBKssa sekopäistä, mutta siitä nauttii. Eri tyylistä vaikka yhteenlaskettu lukumäärä on sama. Leikkaajana toimii Jim Jarmuschin luottoleikkaaja ansioitunut Jay Rabinowitz.

Requiem For a Dream on oman genrensä kiistämättömin taideteos, klassikko jo syntyessään, jossa on aito ja surullinen tarina, joka on helppo uskoa.


Arvosana:
 
 
 
 
 


Profiilikuva arvostelijasta Matti Mikkonen
Arvostelun kirjoittanut
Matti Mikkonen
10.12.2003 kello 12:48:33
Kuvaa ei löydy
Käyttäjien pisteet elokuvalle:
 
Keskiarvo: 4.26
Pisteytyksiä: 324 kpl

 
Käyttäjien mielipide arvostelusta:
+25 (47 kpl)  
 
Mielipiteesi arvostelusta:
Käyttäjien kommentit (9)

samaa mieltä
maailman parhaimpia ja koskettavimpia elokuvia, ellei peräti jopa kaikkein paras. näyttelijät ovat uskomattomia. 5p
vitunn hyvä leffa!! toimii myös opetuksena joillekki et mitä EI kannata säätää tuol ghetos=))
Yksi parhaista elokuvista minkä olen nähnyt,jota en voi katsoa uudelleen. En suosittele katsomaan kamalana krapula-aamuna..
Kieltämättä tämä elokuva pysäytti hetkeksi. Kaikki jotka ovat tämän nähneet, ovat tätä hehkuttaneet, eivätkä suotta. Aronofskyn ohjaus on todellakin innovatiivistä ja ajoittain jopa sekopäistä, mutta silti erittäin johdonmukaista ja tarinaa tukevaa. Näyttelijät ovat aina Connellya myöten uskomattomassa vireessä ja koko elokuvasta jää hyvin aidontuntuinen maku suuhun. Näin "väärinpäin" katsottuna, eli ensin Wrestler ja sitten vasta tämä, alan pikkuhiljaa ymmärtämään ohjaajan nerokkuutta, ja ei voi muuta kuin innolla jäädä odottamaan miehen seuraava ohjausta, Robocoppia :) 4,5/5
Pi edelleen se definitiivinen Aronofsky, tässä lähtee pelottelu ja sormellaosottelu vähän lapasesta. Meth-infomercial-propagandalle myös epäarvostusta.
tietääkö joku miksi näyttelijöiden pupillit suurenee ottaessa heroiinia? nimimerkki kysymys.
Loistava elokuva. Musiikki ansaitsee myös erikoismaininnan.
Kommentoi
Nimimerkki: 20 merkkiä jäljellä


Huomaa, että otamme ip-osoitteesi talteen. Ole siis kommentissasi mahdollisimman asiallinen, äläkä kirjoita turhia kommentteja. Ala-arvoiset, selvästi trollatut kommentit katsomme paremmaksi poistaa heti kättelyssä. Toisin sanoen: mikäli sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin jätä se sanomatta.

Kommentti: 1600 merkkiä jäljellä