Tee oma listasiBodyguard
Bodyguard
Bodyguard
Mick Jacksonin ohjaama elokuva, Bodyguard, oli vuonna 1992 kaikkien huulilla. Elokuvan pääosassa nähtiin susien kanssa tanssinut ja uransa huipulla viilettänyt Kevin Costner ja naispääosaa näytteli lähes tuntematon Whitney Houston, jonka laulu, "I Will Always Love You" ei ole varmastikaan jäänyt keneltäkään kuulematta. Tämän laulun ansiosta Bodyguardista on tullut ainakin allekirjoittaneen silmissä jonkinlainen Kevin Costnerin uraa leimaava teos, vaikkei itse elokuva välttämättä tälläistä arvoa ansaitsisi. Bodyguard kun on rehellisesti sanottuna melko vaisu ja keskinkertainen eepos, jossa vanha kehäraakki suojelee itsepäistä diivailija-jääräpäätä lopulta rakastuen suojeltavaansa päätä pahkaa. Samalla väistellään hieman hulluja faneja, murhaajaa ja ratkotaan pinnallisia ongelmia vähän siellä ja täällä.
Kuten sanottua, Bodyguard kertoo tarinan entisestä salaisesta agentista, Frank Farmerista, joka Reaganin salamurhayrityksen jälkeen kyllästyy osittain hommiinsa ja menee nyhtämään rahaa yksityisiltä työstä, jonka hän osaa. Koko elokuva alkaa jäätävällä kohtauksella, jossa Farmer on estänyt yhden salamurhayrityksen hämyisässä parkkihallissa painaen suojeltavansa päätä asfalttiin ja osoittaen jännittyneenä asettaan murhaajaa kohti. Siitä lähtien elokuva on loivaa alamäkeä, kun mukaan hivutetaan pahasti angstaileva muusikko (Houston), tämän pakollinen poika (lapsinäyttelijä DeVaughn Nixon), kovanaama Tony (jo valmiiksi kovanaaman näköinen Mike Starr), sekä elokuvan pakollinen ärsyttävyys, rahaa ajatteleva PR-mies Sy (Gary Kemp). Koko alkuasetelma on vedetty jo valmiiksi osittain niin kliseiseksi ja läskiksi, että joku voisi kuvitella katsovansa komediaa, mutta kuin ihmeen kaupalla Costner repii tästä elokuvasta jotain irti.
Koko elokuva keskittyy Costnerin jurnuttavan tosikon ympärille, joka ei siedä työssään harhauttavia asioita, kuten työpaikkaromanssia. Sellaisen Costnerin hahmo kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla taikoo, mikä on katsojan mielestä varsin käsittämätöntä, sillä Costnerin Frankilla ja Houstonin Rachelilla ei ole elokuvassa oikeasti mitään yhteistä. Rakastumisen momentumia ei ole, eikä tule ja hahmot vain lähinnä torailevat keskenään. Costnerin hahmon romanssi Houstonin hahmoon on elokuvassa yhtä uskottava kuin koko juoni, jossa elokuvan käsikirjoittaja Lawrence Kasdan on oikonut turhat mutkat suoriksi jättäen jäljelle kaukaisuuteen tuijottavan Costnerin.
Parasta Jacksonin elokuvassa lienee sen soundtrack, johon Whitney Houston on taikonut muutaman hittinsä. Muuten koko ylipitkä elokuva on murhaajan iskun ja "Frank Farmer pelastaa"-hetken odottamista, joka tietenkin lopulta palkitaan asiaankuuluvin menoin. Kokonaisuutena elokuvasta ei saa uskottavaa oikein tekemälläkään, draama jää lopulta torsoksi ja elokuvan jännityskin on vähän niin ja näin. Kuuluisuudestaan -jos sellaisesta tämän elokuvan kanssa voidaan puhua- huolimatta Bodyguard on keskinkertainen thrilleri, joka ei tarjonnut vuonna 1992 katsojalleen mitään uutta, eikä se sitä itseasiassa tarjoa vieläkään armon vuonna 2010.
Kuten sanottua, Bodyguard kertoo tarinan entisestä salaisesta agentista, Frank Farmerista, joka Reaganin salamurhayrityksen jälkeen kyllästyy osittain hommiinsa ja menee nyhtämään rahaa yksityisiltä työstä, jonka hän osaa. Koko elokuva alkaa jäätävällä kohtauksella, jossa Farmer on estänyt yhden salamurhayrityksen hämyisässä parkkihallissa painaen suojeltavansa päätä asfalttiin ja osoittaen jännittyneenä asettaan murhaajaa kohti. Siitä lähtien elokuva on loivaa alamäkeä, kun mukaan hivutetaan pahasti angstaileva muusikko (Houston), tämän pakollinen poika (lapsinäyttelijä DeVaughn Nixon), kovanaama Tony (jo valmiiksi kovanaaman näköinen Mike Starr), sekä elokuvan pakollinen ärsyttävyys, rahaa ajatteleva PR-mies Sy (Gary Kemp). Koko alkuasetelma on vedetty jo valmiiksi osittain niin kliseiseksi ja läskiksi, että joku voisi kuvitella katsovansa komediaa, mutta kuin ihmeen kaupalla Costner repii tästä elokuvasta jotain irti.
Koko elokuva keskittyy Costnerin jurnuttavan tosikon ympärille, joka ei siedä työssään harhauttavia asioita, kuten työpaikkaromanssia. Sellaisen Costnerin hahmo kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla taikoo, mikä on katsojan mielestä varsin käsittämätöntä, sillä Costnerin Frankilla ja Houstonin Rachelilla ei ole elokuvassa oikeasti mitään yhteistä. Rakastumisen momentumia ei ole, eikä tule ja hahmot vain lähinnä torailevat keskenään. Costnerin hahmon romanssi Houstonin hahmoon on elokuvassa yhtä uskottava kuin koko juoni, jossa elokuvan käsikirjoittaja Lawrence Kasdan on oikonut turhat mutkat suoriksi jättäen jäljelle kaukaisuuteen tuijottavan Costnerin.
Parasta Jacksonin elokuvassa lienee sen soundtrack, johon Whitney Houston on taikonut muutaman hittinsä. Muuten koko ylipitkä elokuva on murhaajan iskun ja "Frank Farmer pelastaa"-hetken odottamista, joka tietenkin lopulta palkitaan asiaankuuluvin menoin. Kokonaisuutena elokuvasta ei saa uskottavaa oikein tekemälläkään, draama jää lopulta torsoksi ja elokuvan jännityskin on vähän niin ja näin. Kuuluisuudestaan -jos sellaisesta tämän elokuvan kanssa voidaan puhua- huolimatta Bodyguard on keskinkertainen thrilleri, joka ei tarjonnut vuonna 1992 katsojalleen mitään uutta, eikä se sitä itseasiassa tarjoa vieläkään armon vuonna 2010.
Arvosana:
Käyttäjien pisteet elokuvalle:
Keskiarvo: 3.00
Pisteytyksiä: 3 kpl
Käyttäjien mielipide arvostelusta:
0 (2 kpl)
Pisteytyksiä: 3 kpl
0 (2 kpl)
Mielipiteesi arvostelusta:
