Elokuvavuosi 2009 toimituksen ja kävijöiden silmin


A  A  A
Vilkas elokuvavuosi 2009 on nyt kaukana takanapäin ja vuoden 2010 uudet tuulet ovat puhaltaneet kylmät terveisensä tänne Pohjolan perukoille. Elokuvateatteri.com-sivuston on kuitenkin noudatettava omia epäsäännöllisiä perinteitään ja kerrottava elokuvan nälkäiselle kansalle, mitkä vuoden 2009 elokuvista olivat mullistavia ja mitkä vähemmän mullistavia. Se ei ole helppo tehtävä, mutta toimituksen jäsenten, kävijöiden ja #elokuvat irc-kanavan avustuksella olemme koonneet keskiarvon, jonka pitäisi paljastaa vuoden 2009 paras elokuva sen kummempia selittelemättä.

Emme tälläkään kertaa lähde julistamaan absoluuttista totuutta vuoden 2009 parhaasta elokuvasta, mutta allaolevasta taulukosta on sentään jotain pääteltävissä. Elokuvateatterin toimitusta eniten miellyttivät Coenin veljesten uusin tuotos, A Serious Man, Marc Webbin romanttinen draamakomedia 500 Days of Summer, sekä Lars von Trierin ristiriitainen Antichrist. Sivuston IRC-kanavalta ja arvosteluiden pisteytyksistä koottu keskiarvo puolestaan paljastaa, että yli neljän tähden keskiarvoon yltävät monet elokuvat, kuten menneen vuoden megahitit Watchmen, sekä Inglourious Basterds.

Silmiinpistävää koko taulukosta on se, ettei Oscar-ehdokkaaksi nimetty Avatar pärjännyt odotetusti. Paljon rahaa ja ehdokkuuksia kerännyt James Cameronin eepos jäi elokuvateatteri.com toimituksen silmissä keskiarvoon 2,89 ja yleisönkin silmissä elokuva tippui 3,706 asti.

Klikkaa allaolevaa taulukkoa nähdäksesi sen suurempana.

Elokuvat 2009

TN - Tero Niemenpää
MM - Matti Mikkonen
PV - Pasi Varho
JT1 - Juha Tuominen
TS - Toni Saarinen
MR - Mikko Rantanen
HK - Heikki Kettunen
AS - Aapo Salmu
JT2 - Janne Toivanen
AO - Antto Orasmaa
JH - Jaakko Honkala
MN - Mika Niemi
JI - Jesse Itkonen
AK - Antti Kiiskinen

#elokuvat - IRC-kanava, quakenet
Sivusto kävijät - kävijöiden pisteytykset elokuviin
Keskiarvo - Toimitus + #elokuvat + Sivuston kävijät
Keskiarvo tiimi - Toimituksen keskiarvo
Yleisö - #elokuvat + Sivusto kävijät


Profiilikuva arvostelijasta Tero Niemenpää
Arvostelun kirjoittanut
Tero Niemenpää
02.03.2010 kello 21:44:12
Käyttäjien mielipide artikkelista:
+4 (4 kpl)  
 
Mielipiteesi artikkelista:
Käyttäjien kommentit (0)

Onpas hiljaista... yhtään kommenttia ei ole vielä ilmestynyt. Ole ensimmäinen ja kommentoi!
Kommentoi
Nimimerkki: 20 merkkiä jäljellä


Huomaa, että otamme ip-osoitteesi talteen. Ole siis kommentissasi mahdollisimman asiallinen, äläkä kirjoita turhia kommentteja. Ala-arvoiset, selvästi trollatut kommentit katsomme paremmaksi poistaa heti kättelyssä. Toisin sanoen: mikäli sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin jätä se sanomatta.

Kommentti: 1600 merkkiä jäljellä