elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Riemuloma Rivieralla on ranskalaisen Jacques Tatin komedia viidenkymmenen vuoden takaa. Onnekseni pääsin seuraamaan elokuvaa Forumin lähes täyteen saliin. Vaikka elokuvasalissa olemattomine porrastuksineen ei ollut mitään kehumista, niin elokuva vangitsi mukaansa alkuhetkestä lähtien. Tatin Elokuva palkittiin Cannesissa 1953 kriitikkojen toimesta ja oli Oscar-ehdokkaana vuonna 1956. Riemuloma Rivieralla kertoo lomalaisten kommelluksista... Lue lisää
Kun näin LXG:n trailerin ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa, ajattelin että se olisi jälleen kerran yksi suuri rahastuselokuva, mutta onnekseni olin vain puoliksi väärässä ja puoliksi oikeassa. Herrasmiesliiga on tuntuu ainakin pieneltä rahastuselokuvalta, mutta se ei ole ainakaan mitään verrattavissa vaikka DareDeviliin tai Hulkkiin. Näyttelijäkaarti on komea. Sean Connery palaa valkokankaalle... Lue lisää

King Kong

Elokuvat 14.10.2003 0

Hämmästyttävän korkealle IMDB:ssä yltänyt (sija #209 kirjoitushetkellä) King Kong (tehty vuonna 1933) on oman aikansa parhaita elokuvia. Elokuvaan tehdyt tehosteet olivat aikanaan erilaisia ja hyviä. Harry Redmond Jr ja Harry Redmond Sr olivat todellakin 30-luvun tehostevelhoja, joiden suoritusta ei minusta ainakaan voi aliarvioida, vaikkakin se iso apina välillä koomiselta näyttääkin.... Lue lisää

Spesialisti

Elokuvat 13.10.2003 0

Sylvester Stallonen filmografiasta löytyy elokuvia todella huonoista todella hyviin. The Specialist sijoittuu tämän skaalan parempaan päähän eli hyviin elokuviin. Tiedän edustavani tällä mielipiteellä epäuskottavaa vähemmistöä, mutta suokaa minulle tilaisuus sanoa sanottavani. Mies, joka on elokuvissaan piessyt pahiksia nyrkeillä, automaattiaseilla, puukoilla, nuolilla, nopeudella ja kiipeilytaidoillaan, taistelee tällä kertaa vihollisjoukkoja vastaan... Lue lisää
Nyt on sitten kolmas osa kakusta syöty ja pakko sanoa että ihan hyvät ovat fiilikset. Ensimmäinen American Pie oli aivan mukavaa viihdettä, mutta kakkososa oli jo pieni fiasko. Onneksi nyt ilmestynyt American Pie 3 onnistuu korjaamaan kakkososan viat. Ohjaaja on vaihtunut. James B. Rogersin työtä jatkaa How Highsta tuttu... Lue lisää

Forrest Gump

Elokuvat 5.10.2003 0

Forrest Gump kertoo Forrestista, kävelyvikaisesta Alabamassa asuvasta pojasta, joka sattuu olemaan hieman Matti Meikäläistä tyhmempi, mutta sitäkin sydämellisempi ja herttaisempi. Pienestä älykkyysosamäärästään huolimatta Gumpin elämä on rikasta, tapahtumien täyttämää ja vaurastuttamaa, täynnä rakkautta ja ystävyyttä, mutta takaiskujakin löytyy. Forrestin elämänrakkaus on Jenny, isänsä pahoinpitelemä ja hyväksikäyttämä tyttö, joka hyväksyy... Lue lisää

Bad Taste

Elokuvat 5.10.2003 0

Bad Taste on koominen elokuva. Peter “Lord of the Rings” Jackson oli ennen kultakaivosmaista Tolkien-ryöväystä juuri tällaisten kieli poskessa tehtyjen amatöörielokuvien tuottaja, ohjaaja, kirjoittaja ja mahdollisesti pääosan esittäjä. Kyseinen elokuva on silti saavuttanut tietyissä piireissä kulttimaineen, tulevassa pohdin miksi. Bad taste ei ole aivan huono elokuva, muttei sitä hyväksikään... Lue lisää
Tohtori Zhivago on David Leanin historiallisen eeppinen rakkauselokuva, joka sijoittuu vallankumouksen partaalla olevaan Venäjään. Tohtori Zhivago perustuu Boris Pasternakin Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneeseen teokseen. Elokuva on pullollaan upeita kohtauksia, henkeäsalpaavia maisemia, musiikkeja, kauneutta. Tohtori Zhivago kuvaa yhden miehen matkaa läpi elämän, vaikean elämän joka on täynnä seikkailua, rakkautta, sotaa ja... Lue lisää
Eittämättä Good Will Hunting oli vuoden 1997 parhaita elokuvia. Se on loistava, ennen kaikkea raikas tarina todellisesta Nerosta, Will Huntingista. En voi millään olla väheksymättä Will Huntingin loistavaa käsikirjoitusta, josta käsikirjoittaja-kaksikko (Matt Damon ja Benn Affleck) sai ansaitusti Oscarin. Tarina etenee sopivan hitaasti eteenpäin antaen päähenkilö Will Huntingin kasvaa... Lue lisää

Saalistaja

Elokuvat 3.10.2003 0

Tuntui varsin muikealta aloittaa katselemaan mitä seuraavanlainen porukka saa aikaan. Näyttelijä Tommy Lee Jones, joka voitti Oscarin Fugitivestä, näyttelijä Benicio Del Toro, joka voitti Oscarin Trafficista ja ohjaaja William Friedkin, joka voitti Oscarin French Connectionista. Nyt on elokuvamaailma siinä pisteessä, että heiltä on aika tulla yhteinen elokuva. Ja tässä... Lue lisää