elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vuonna 2020 näki päivänvalon uudelleen filmatisointi näkymättömästä miehestä, jonka juuret juontavat jo H.G Wellsin tarinaan joka näki päivänvalon jo 1800-luvun lopulla, ja ensimmäinen filmiversiokin... The Invisible Man

Vuonna 2020 näki päivänvalon uudelleen filmatisointi näkymättömästä miehestä, jonka juuret juontavat jo H.G Wellsin tarinaan joka näki päivänvalon jo 1800-luvun lopulla, ja ensimmäinen filmiversiokin nähtiin niinkin aikaisin kuin vuonna 1933. Yritin etsiä IMDB:stä kuinka monta elokuvaa on tehty aiheesta ja löysin ainakin 16 erilaista elokuvaa näkymättömästä miehestä (tai naisesta) joten aihetta on kyllä käsitelty. Suurin osa on näistä kyllä kuvausten perusteella melkoista kuraa, ja tuntuukin että itse HG wellsin tarinaan liittyviä onkin vain muutama. 30-luvulla aloitettu sarja kattaa 5 elokuvaa, sitten vuonna 2000 tehty Paul Verhoevenin Hollow Man ja sitten tämä uusin teos.

Eli tarina on tällä tavalla tuttu, mutta nyt fokus on siirretty enemmän hullusta tiedemiehestä vain muuten hulluun mieheen. Tarina alkaa kutkuttavasti hulppean näköisestä kartanosta, jossa selkeästi parisuhdeväkivallasta kärsivä Cecilia hiippailee yön pimeydessä modernista ”kultahäkistä” ulos miehensä nukkuessa ja pääsee hädin tuskin pakoon ystävänsä avustuksella. Jo tämä pakokohtaus on kuvattu piinaavan jännittävästi ja Ceciliaa näyttelevä Elisabeth Moss on todella elementissään. Cecilia onnistuu kuitenkin ”eroamaan” miehestään onnistuneesti mutta sitten vasta elokuva pääsee vaihtiin, kun pahoinpitelevä ex-kumppani löytyykin kuolleena oman henkensä ottaneena. Cecilia luulee, että elämä jatkuu ja kiristävä panta alkaa pikkuhiljaa hellittämään. Kunnes eräänä yönä alkaa tapahtumaan asioita, joita ei voi järjellä selittämään.

Tarina ottaa hienosti kierroksia ja lisää paranoidia tunnelmaa aina asteittain. Kaikki elokuvassa tapahtuva outous kohdistuu vain Ceciliaan ja näin ollen hän jää aivan yksin tuntemuksiensa kanssa. Yölliset heräämiset siihen kuinka tuntuu kuinka joku olisi huoneessa. Jäljet pihalla, tai siirtyneet tavarat huoneessa. Tämä kaikki rakentuu todella taidokkaasti ja elokuvan tunnelma on todella ahdistava. Mutta sitten tapahtuu jotain mikä muuttaa kurssin. Elokuva alkaa selittämään liikaa asioita, ja asioille aletaan antamaan selitystä. Katsoja huomaa että Cecilia ei olekaan menettämässä järkeänsä, vaan jokin vaanii häntä. Piinaava jännitys alkaa muuttumaan vain perinteiseksi hyvä vastaan paha taisteluksi ja tapahtumat menevät yhä verevimmiksi. Tämä kuitenkin vie uskottavuutta.

Loppu onkin silkkaa teknologian ”riemujuhlaa” ja kaikki pitää selittää katsojalle. jotenkin tuntuu, että katsojaa aletaan väheksymään ja jännitys kaikkoaa koko elokuvalta. alussa luotu loistelias tunnelma heitetään metsään. Teknisesti elokuva on todella loistelias, ja mukava nähdä taas kunnon verihurmetta mutta muuten juonen repeily alkaa häiritsemään pahemman kerran. Muut näyttelijät aina Cecilian kaverista Jamesista (Aldis Hodge) elokuvan pahikseen Adrianiin (Oliver Jackson-Cohen) suoritukset ovat vähintäänkin siedettäviä, ja varsinkin Jamesin käyttäytyminen on ajoittain todella epäloogista. Uudelleen viritelty Näkymätön mies on kuitenkin loppupeleissä ihan mukiin menevä suoritus. Sillä on loisteliaan alun takia tarpeeksi momentumia viedä tapahtumat loppuun ilman suurempia ongelmia, ja Mossin loistelias näyttelijä työ pitää elokuvan kasassa. Loogisuudet ja juoniaukot kuitenkin syövät tehoa ja tämä ei varmasti jää sellaiseksi klassikoksi kuin edeltävät teokset aiheesta.

The Invisible Man
  • 74%
    Elokuva - 74%
74%

Summary

Genret: Draama, Kauhu, Mysteeri
Kesto: 124
Ohjaaja: Leigh Whannell
Pääosissa: Elisabeth Moss, Oliver Jackson-Cohen, Harriet Dyer, Aldis Hodge, Storm Reid, Michael Dorman
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Kanada, Australia
Valmistusvuosi: 2020

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.