elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Ride Together. Die Together. Bad boys for life Kerran vielä pojat! Näin voisi kiteyttää nyky hollywoodin. Toki jo vuonna 1995 kun ensimmäinen Bad Boys... Bad Boys for Life

Ride Together. Die Together. Bad boys for life

Kerran vielä pojat! Näin voisi kiteyttää nyky hollywoodin. Toki jo vuonna 1995 kun ensimmäinen Bad Boys näki päivänvalon, oli lähes itsestään selvää, että tällä konseptilla tultaisiin rahastamaan vielä pitkään sillä niin toimiva oli parivaljakko Will Smith ja Martin Lawrence. Yllättävää onkin, että nyt vuonna 2020 tämä on vasta toinen jatko-osa, ja vielä yllättävämpää on, että Michael Bay ei ohjaa tätä lempilastaan, joka aikanaan nosti miehen paremmille salaattipöydille. Mutta mitä ihmettä sitten tapahtui vuoden 2003 Bad Boys kahden jälkeen, että kesti jopa 17 vuotta ennen kuin jatkoa saatiin? Noh Will Smithin on ollut aika kiireinen viime vuosina, ja Martin Lawrencen ura taas on pudonnut kuin lehmän häntä. Mutta onko näiden kyttäparikomedioiden aika jo ohi?

Lyhyt vastaus olisi, että ei ikinä. Mutta totta puhuakseni ehkä. Mutta mikä tekee Bad Boysista sitten niin vetoavan, että sitä kannattaa mennä katsomaan? No tietenkin vanhoissa nostalgia höyryissä pyöriminen. Ja toisekseen on hienoa nähdä hyviä näyttelijäpareja, joiden kemia ei ole kadonnut näinä vuosina mihinkään. Edelliset elokuvat olivat välillä sellaista improvisaation juhlaa, että ei tämä siitä kauas jää. Mutta jotain on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti ja tarkemmin ajateltuna vain hyvään suuntaan. Näyttelijät, ja heidän roolihahmonsa Mike ja Marcus ovat tulleet vanhoiksi. Vaikka ”I’m too old for this shit” on tietenkin jo vähän kulunut lausahdus, ja ei sitä tässä suoraan sanotakaan, niin aika todella tekee tehtävänsä ja ensimmäistä kertaa päähenkilöt ovat oikeasti haavoittuvaisia niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tätä suorastaan alleviivaa alun kohtaus, jossa jälleen mennään Miken porschella lujempaa kuin laki sallii.  Katsojan jännittäessä, että mitäköhän pahiksia tässä jahdataan niin ”takaa-ajo” päättyykin sairaalan eteen, minne Marcuksella oli kiire todistamaan lapsen lapsensa syntymä. Marcuksella alkaakin tästä kytemään ajatus, että pitäisiköhän nämä poliisihommat jo lopettaa. Katalyyttina tähän saadaan vielä Miken joutuminen hengenvaaraan, jolloin Marcus lupaa jumalalle, että ei aio enää satuttaa ketään, jos Mike selviää. Elokuva siis etenee varsin aikuismaisesti eteenpäin, ja vaikka toki huumoria viljellään koko ajan, on juoni ensimmäistä kertaa hieman henkilökohtaisempi ja syvempi. Älkää nyt kuitenkaan luulko että tästä mitään käsikirjoituksellista riemuvoittoa tule, sillä toiminta edellä toki mennään mutta jotenkin hahmoille on tullut sitä karismaa ja syvyyttä ihan eri tavalla. Samoin hattua täytyy nostaa uusille Belgialaisille ohjaajille Adilille ja Bilalille Bayn tyylin lähes täydellisestä kopioimisesta hidastuksineen ja musiikkeineen.

Bad boys for life tarina onkin ehkä ensimmäistä kertaa henkilökohtaisempi päähenkilöille. Mike:n menneisyydestä nousee Mexicon vankilasta karannut Isabel Aretas (Kate del Castillo) jonka poika Armando alkaa kylvämään tuhoa Miamissa. Pääpahiksen roolia vetävä Jacop Scipio on ihan toimiva roolissaan, mutta Armandon eleet ovat vain välillä liian kliseisiä, ja on hän sentään uskottavampi kun ensimmäisessä Bad Boysissa heilunut Fouchet. Poliisivoimiin on luotu uusi yksikkö AMMO jonka jäseninä uudet viisaat ja näppärät poliisit yrittävät tuoda 2020-lukua vanhan Miken poliisi työskentelyyn. AMMO:n pomona hääräävä Rita kun sattuu olemaan vielä Miken vanha heila niin päät osuvat vähän väliä yhteen. Jälleen kerran todistetaan se kuinka vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia, ja tämä klisee siis syötetään katsojalle tulisen mexicolaisen kastikkeen kera. Suurehkon ruumiskasan, Marcuksen epäröintien jälkeen ja pahiksen tunnistautumisen jälkeen loppunäytös käydään huikean hienoissa Mexico Cityn maisemissa missä pahat pojat päästetään vielä kerran irti.

Jos yllä olevasta kirjoituksesta ei huomaa, niin sanotaan nyt suoraan, että pidin tästä elokuvasta. Tässä on juuri sitä Expendables tyylistä vanhojen toimintaelokuvien patinaa, jossa veri vielä roiskuu ja kirosanat lentävät niille kuuluvissa paikoissa. Itsekin ikääntyessä sitä samaistuu näihin hahmoihin ja kuten sanoin niin hassua, että kolmas osa on ehkäpä juonellisesti paras näistä kaikista. On suorastaan hellyttävää nähdä, kun Mike värjää partaansa ja Marcus ei meinaa mahtua housuihinsa. Heidän keskinäinen naljailukin on tuttua kamaa, ja tiukan paikan tulle toista autetaan vaikka oma henki menisi. ”Veljesten” luoma slogan ei ole vain parran pärinää vaan yhdessä mennään, vaikka manalan porteille ja tällä kertaa lähellä käydäänkin. Bad Boys for life on viihdyttävää toimintaa meille vanhoille toimintaelokuva faneille.

Bad Boys for Life
  • 85%
    Elokuva - 85%
85%

Poiminta

Genret: Toiminta, Komedia, Rikos

Kesto: 124

Ohjaaja: Adil El Arbi, Bilall Fallah

Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Paola Núñez, Kate del Castillo, Nicky Jam, Joe Pantoliano

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Valmistusvuosi: 2020

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.