TERMINATOR: DARK FATE

TERMINATOR: DARK FATE on sarjan paras jatko-osa sitten T2:TUOMIOPÄIVÄN. Miten paljon on muista jatko-osista pitänyt määrittää sen miten korkea kehu tämä lopulta onkaan.

Muut jatko-osat; RISE OF THE MACHINES, SALVATION ja GENISYS olivat jokainen parhaimmillaan keskinkertaisia yrityksiä, joiden parhaimmat hetket olivat tiukasti sidottuja James Cameronin kahden alkuperäisen elokuvan valtaisaan mytologiaan. Omillaan ne eivät onnistuneet seisomaan hetkeäkään. 

Nyt Cameron on palannut sarjan pariin yhtenä käsikirjoittajista sekä elokuvan tuottajana. Ideana on pyyhkiä kolme edellistä jatko-osaa kartalta täysin ja aloittaa kaikki alusta. Lopputulos on ikävä kyllä hyvin pitkälti samaa tasoa edellisten osien kanssa. Elokuvassa on hajanaisesti loistavia hetkiä joita odottaessa saa sietää pitkät tovit umpitylsää rymistelyä vaikka särmää.

Elokuvan paras päätös on palauttaa Linda Hamilton takaisin sarjaan. Ilman häntä elokuva olisi huomattavasti heikompi ja tekijät tuntuvat tietävän tämän. Hänelle on varattu leffan parhaat repliikit, kiinnostavin tarina, sekä yllättäen parhaat toimintakohtaukset. Ei huonommin, varsinkin kun miettii miten Hollywood tykkää suhtautua yli kolmekymppisiin naispuolisiiin näyttelijöihin. Hamiltonin esittämä Sarah Connor on uusimmassa elokuvassa tragedian tuhoama ihmisraunio, jonka ainoa tarkoitus maailmassa on metsästää Terminatoreita, joiden jäljillä hänet johdattavat mystiset tekstiviestit tuntemattomalta lähettäjältä. Hamiltonin läsnäolo elokuvassa on todiste siitä, että tämä sarja on aina tarvinnut häntä enemmän kuin kukaan on tahtonut myöntää.

Arnold Schwarzenegger piipahtaa elokuvassa myös, mutta hänen roolinsa tuntuu pienentyvän elokuva elokuvalta. On ollut selvää jo vuosia ettei tämä sarja ole tiennyt mitä tehdä hänen kyvyillään pitkään aikaan. Tällä kertaa hänelle on sentään kirjoitettu mielenkiintoinen motivaatio, ja elokuva vihjailee huomattavasti kiinnostavammasta taustasta, jossa sarjan käsitteet aikamatkustamisesta, moraalista, sekä kyvystämme muokata ihmiskunnan tulevaisuutta saavat uudet käsitteet, mutta elokuva ei tee niillä yhtään mitään. On tärkeämpää hoputtaa katsojat seuraavaan toimintakohtaukseen nopeasti ettei heidän huomio herpaannu. 

Uusista hahmoista on vaikea sanoa mitään. Näyttelijät Mackenzie Davis ja Natalia Reyes ovat erinomaisia näyttelijöitä ja tekevät kaikkensa, mitä heikolla materiaalilla voi tehdä. Ongelmaksi muodostuu elokuvan laiska ja jonninjoutava käsikirjoitus, joka ei osaa päättää mitä se haluaa sanoa. Reyesin esittämä Dani Ramos on uusi John Connor, messias jonka tarkoituksena on johdattaa ihmiskunta tulevaisuudessa voittoon sodassa koneita vastaan. Mutta se ei merkitse mitään, sillä elokuva ei tiedä kuka Dani oikeasti on. Hänen reaktionsa kaikkeen vaihtelevat ärsyyntyneen ja enemmän ärsyyntyneen välillä, eikä elokuva kertaakaan hidasta tarpeeksi jotta voisimme tutustua hahmoon enemmän. Jos vertaa tätä esimerkiksi T2:seen, jossa jopa kiivaimman toiminnan keskellä elokuva saattoi hiljentää vauhtia voidakseen kasvattaa Johnin ja T100-mallin välistä ystävyyttä, on ero kuin yöllä ja päivällä. 

Elokuva myös leikittelee ajatuksilla jälkikasvun tärkeydestä, omista teoista jotka kaikuvat läpi iäisyyden, sekä hyvin – hyvin – pienellä tavalla yrittää kommentoida Yhdysvaltain nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Jälkimmäinen tosin epäonnistuu järkyttävästi. Elokuvan surkeimmassa kohtauksessa hahmot päätyvät ICE-tyyliseen keskitysleiriin, joita Yhdysvaltojen hallitus omistaa satoja. Nämä paikat ovat todellisia ja niissä parhaillaan käydään systemaattista sukupolvien riistoa eristämällä tuhannet lapset vanhemmistaan ja siirtämällä heidät uusiin koteihin ja perheisiin. DARK FATE esittää paikan perinteisenä kevyesti vartioituna vankilana tulvillaan vaarallisia rikollisia ja rempseitä, mutta harmittomia vartijoita suojelemassa kotiaan. Sen läsnäolo ei tuo mitään elokuvan tarinaan, eikä sen poistaminen vaikuttaisi juoneen millään tasolla. 

Nyt se on vain vastenmielinen lisäys, joka vahingoittaa elokuvaa raskaasti.

Uusi Terminator, Gabriel Luna, on nimensä veroinen. Rev9, lyhenne sanasta revision = versio, on päivitetty pakkaus uudella naamalla, mutta pohjimmiltaan tismalleen sama tuote kuin ennenkin. Luna on karismaattinen ja ilmeikäs näyttelijä, jonka toimintakohtaukset ovat kekseliäitä ja kivaa katseltavaa, mutta jälleen kerran hänen hahmoltaan puuttuu karisma ja särmä jotka loivat hänen edeltäjästä Robert Patrickistä legendan. 

Tämä kaikki ylettyy elokuvaan kauttaaltaan. DARK FATE on valtaosin uusinta aiemmista TERMINATOR-elokuvista vailla omaa identiteettiä. Sen yritys käynnistää sarja alusta samalla tavalla kuin FORCE AWAKENS teki Tähtien sodalle on ilmiselvä, mutta epäonnistunut. Siinä missä FORCE AWAKENS ymmärsi mikä sai kansan sydämen sykkimään kaukaiselle galaksille, DARK FATE ei tunnu käsittävän mihin katsojat alunperin samastuivat koneiden nousussa. Ilman Hamiltonin ja Schwarzeneggerin läsnäoloa elokuvaa ei välttämättä edes jaksaisi katsoa loppuunsa.

Saattaa olla turhanpäiväistä unelmointia toivoa, että tekijät ottaisivat tästä opikseen ja seuraava osa sarjassa (sillä sellainen tulee varmasti) käsittelisi ainoastaan Hamiltonia ja Schwarzeneggeriä. Viime vuonna julkaistu HALLOWEEN jatko-osa todisti, että vanhemmatkin ikoniset näyttelijät tuovat vielä yleisöä teattereihin. Ei ole mitään syytä miksei pesunkestävä toimintatähti kuten Linda Hamilton voisi tehdä samoin.

Minä ainakin olisin heti teattereissa sitä varten.