THE DEATH OF DICK LONG

“Aletaanko sekoilemaan?”

Näillä kohtalokkailla sanoilla käynnistyy Daniel Scheinertin ohjaama puskafarssi THE DEATH OF DICK LONG. Puhujana on pian elävien kirjoista poistunut Dick, joka ehdottaa parhaille ystävilleen railakasta illanviettoa heidän bänditreenien päätteeksi. Onnettomassa Nickelback cover bändissä soittavat miehet ovat ikuiseen teini-ikään jumiutuneita luusereita, joiden päivät täyttyvät hanttihommista ja illat halvasta alkoholista. Yön rauetessa aamuksi Dick on kuollut ja henkiinjääneillä kavereilla on edessään paha paikka; paljastaakko totuus mitä yöllä tapahtui ja kärsiä seuraukset, vai nakata Dickin ruumis lähimmän sairaalan pihalle ja toivoa parasta?

Ei vaadita selvännäkijää päättelemään mihin valintaan kundit päätyvät.

Scheinertin aiempi ohjaus, yhdessä ystävänsä Daniel Kwanin kanssa, oli huonon maun tuutulaulu SWISS ARMY MAN, jossa Daniel Radcliffe näytteli piereskelevää ruumista, jonka kalmanjäykkä penis osoitti aina pohjoiseen. Ei ole vaikea arvata minkälainen elokuva DICK LONG siis on. Huumori on pikimustaa ja aina huonon maun toisella puolen, mutta yhtä oudosti kuin ARMY MAN teki, niin myös DICK LONG jaksaa yllättää – ja koskettaa. Kaikki hahmot ovat selkärangattomia lusmuja, eivätkä heidän tekonsa ole mitenkään perusteltavissa. Mutta onnettomassa ressukassa, joka hyvin lapsellisesti elättelee toiveita rakkauden perään on silti jotain pohjimmiltaan sympaattista. Scheinert käsittelee amerikkalaista keskenkasvuisuutta tuppukylissä loppujen lopuksi rehellisesti ja tuomitsematta, hän vain sattuu rakentamaan ympärille absurdeja farsseja toinen toistensa perään. Juuri kun luulee kokeneensa myötähäpeän huipun, elokuva heittää vettä entisestään myllyyn ja hykertelee itsekseen yleisön ahdingossa. Lopputulos on kuin värikynillä rustattu tribuutti FARGO:lle.

Elokuvan paras rooli ja kohtaus on varattu loistavalle Virginia Newcombille, joka yleisön surrogaattina kommunikoi upeasti miten ällistyttävä, hölmö, hupaisa ja lopulta shokeeraava tarina oikeasti on kyseessä. Isoin elein näytellyssä elokuvassa hänen hienovarainen tulkinta loistaa. Dickin onnettomina kavereina nähtävät Michael Abbot Jr. ja Andre Hyland muistuttavat krapulaisia labradorinnoutajia parhaalla mahdollisella tavalla. 

DEATH OF DICK LONG ei ole kaikille. Se ei välttämättä ole edes valtavirralle. Kuten SWISS ARMY MAN, elokuva vaatii katsojaltaan paljon ja samanaikaisesti. Pitää omata todella kieroutunut huumorintaju voidakseen nauraa osalle elokuvan kipeimmistä hetkistä. Täytyy voida myös empatisoida ihmisten kanssa, joita ei välttämättä haluaisi ikinä tavata oikeasti. Jos näistä vaatimuksista pääsee ylitse, DICK LONG on yksi vuoden yllättävämpiä draamakomedioita.

Ainakaan ei voi väittää Scheinertin pelaavan varman päälle missään vaiheessa.