elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

R&A 2019: HAIL SATAN? R&A 2019: HAIL SATAN?
4
Kenellä on valta päättää absoluuttisen moraalin määritys koko kansan puolesta? Jos amerikkalaisilta kristityiltä kysytään niin heillä tietenkin, onhan Yhdysvallat heidän mukaansa kuitenkin kristitty maa.... R&A 2019: HAIL SATAN?

Kenellä on valta päättää absoluuttisen moraalin määritys koko kansan puolesta? Jos amerikkalaisilta kristityiltä kysytään niin heillä tietenkin, onhan Yhdysvallat heidän mukaansa kuitenkin kristitty maa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen ainakaan Saatanan temppelin mielestä. Ruohonjuuritason trollaus-liikkeestä kasvanut vapaa-ajattelijoiden liittouma näet asettaa uskonsa itsenäiseen päätösvaltaan, tieteen hyväksyntään, ja etenkin järjestäytyneen uskonnon kyseenalaistamiseen. Kun eri osavaltioiden kuvernöörit alkavat vaatia kymmenen käskyä sisältävän monumentin pystyttämistä valtiokonttorien maille (verorahoilla kustannettuna tietenkin), asettavat temppelin jäsenet vaatimuksen; valtion tulee pystyttää myös heidän uskontoa edustava patsas Baphometistä. Perustuslaki on heidän puolellaan sillä Yhdysvallat ei ole kristitty maa, eikä hallitus voi rajoittaa tai nostaa yhtä uskontoa toisten yläpuolelle. Mutta missä vaiheessa logiikalla tai oikeudella oli mitään tekemistä uskonnon kanssa?

Penny Lanen dokumentti on valloittavaa katseltavaa. Se on tulvillaan huumoria ja lämpöä, unohtamatta kuitenkaan pysähtyä pohtimaan miten tärkeiden asioiden äärellä tässä lopulta ollaan. On helppo nauraa jälkikäteen 80- ja 90-luvuilla länsimaista mediaa ravisuttaneelle satanismi-paniikille, jolloin suomessakin pelättiin Nightwish -yhtyeen saattavan lapset vanhan vihtahousun luokse yökylään. Mutta kuten Lanen dokumentti näyttää, hysterialla oli raskas hinta. Yhdysvalloissa viattomat kärsivät ja lukematon määrä lapsia koki syrjintää tai paheksuntaa harrastustensa vuoksi. Lopulta median luoma paniikki sai aikaan juuri sen mitä valtaisa jeesuskoneisto halusikin – ihmiset olivat peloissaan ja vain heillä oli tarjota vastalääkettä. Dokumentti heittää ilmoille tusinoittain tärkeitä aiheita. Kuka tästä hyötyy? Millä oikeudella yksi uskonto levittää juurensa kaikkiin maan hallintoelimiin? Miten voidaan ottaa vakavasti kirkon hurskaus samalla kun he systemaattisesti suojelevat vuodesta toiseen lapsia raiskaavia rikollisia?

HAIL SATAN? ei pääse paneutumaan aiheeseen niin syvällisesti kuin toivoa voisi. Yksi syy tähän voi olla se, että Saatanan temppelin oikeustaistelu valtion kanssa on vielä kesken. Temppelin ja sen kasvaminen nyky-yhteiskunnassa vaatisi kokonaisen TV -sarjan aiheesta. Mutta jo aiheesta puhuminen on askel oikeaan suuntaan. Kyseessä kun ei ole kovin vanha uskonto ainakaan sen nykyisessä muodossa. Kuten kaikkien maailman uskontojen kanssa on nähty, Saatanan temppeli hakee vielä muotoaan monta vuotta ennen kuin se voi luoda omat perinteensä ja hyväksytyn historiansa. Asiaa auttaa ainakin se, että temppelille myönnettiin verovapaus ja virallinen uskonnon status tänä vuonna.

Olisi kuitenkin helppoa sivuuttaa Saatanan temppeli ja sen jäsenet yhtenä isona osana ensimmäisen maailman ongelmia. Juuri sellaista vouhotusta mitä Yhdysvalloilta sopiikin odottaa. Mutta mitä pidemmälle dokumentti etenee, sen selkeämmäksi valottuu myös temppelin arvo. Moni haastateltavista kertoo omista kokemuksistaan joko nuorena tai vanhempana, joissa he kokivat syrjintää joko aatteidensa tai ulkonäkönsä puolesta. Toiset ajautuivat yhteiskunnan hylkäämäksi seksuaalisuutensa vuoksi, toiset eivät koskaan löytäneet perhettä tai ystäviä tueksi. Samaan aikaan kirkko kaupallistui heidän ympärillään hurjaa vauhtia, eikä valtavasta monopolista ollut lohduttajaksi tai auttajaksi. Yhden jäsenen tarina kertoo hänen rippikoulun luokkaretkestä, jolloin nuorille näytettiin Richard Attenboroughin mestariteos GANDHI. Elokuvan jälkeen nuorten opettaja oli valistanut oppilaitaan kertomalla, että teoistaan huolimatta Gandhi ei ollut kristitty ja näin ollen hänen kohtalonsa oli päätyä helvettiin. Jälkikäteen muisteltuna tilanne naurattaa, kunnes alkaa miettimään kuinka moni oppilaista otti moisen aivopierun haudanvakavana totuutena.

Mitä dokumentti ei kuitenkaan käsittele on itse temppelin sisällä kuohuvat jännitteet. Niihin viitataan hyvin nätisti Jex Blackmoren erottamisessa ja jätetään sikseen nopeasti tämän jälkeen. Blackmore oli yksi ensimmäistä temppelin jäsenistä, joka ajautui dokumentin mukaan erilleen toiminnasta radikalisoitumisensa vuoksi. Intensiivisessä kohtauksessa näemme Blackmoren lavalla vaatimassa väkivaltaa niin yhteiskuntaa kuin Donald Trumpia kohtaan. Dokumentin julkaisun jälkeen Blackmore on kuitenkin esittänyt lukuisia korjauksia tapaan jolla Lane hänet dokumentissa esittää, sekä kyseenalaistanut temppelin johtohahmon Lucien Greavesin antaman kuvan temppelin toiminnasta.

Jokainen luomiskertomus tarvitsee hyvän ja pahan. Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa kumpi Greaves tai Blackmore lopulta on.

Nykyisessä muodossaan HAIL SATAN? on kiehtova moderni aikalaiskuva, joka tallentaa uuden uskonnon synnyn kaikissa sen kasvukivuissaan maailmalle nähtäväksi. Mihin tästä mennään on vielä mysteeri. Näemmekö tässä uuden osan tulevaisuuden yhteiskuntaa, jonka ensimmäiset vuodet vaipuvat vuosien saatossa mytologiaan? Vai onko kyseessä vain milleniaalien pitkälle vietyä draamaa vailla päämäärää, joka kaatuu omaan mahdottomuuteensa vajaassa vuosikymmenessä?

Vastauksia kumpaankaan ei dokumentti tarjoa. On vain toivottava, että Lane on kameroineen paikalla taltioimassa mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan.

Sitä odotellessa jäseneksi voi liittyä Saatanan temppelin verkkosivuilta.

4

Joonatan Itkonen Toimittaja

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments