Keski-ikäinen herrasmies kankaalla katsoo syvälle jokaisen katsojan silmiin ja hymyilee lempeästi. Hän tutkii pitkään jokaista meistä, meidän vikoja, pelkoja ja voimia, aina vain hymyillen. “Minä pidän sinusta juuri sellaisena kuin sinä olet,” hän sanoo. Se on hyvin yksinkertaisesti, jopa pelkistetysti sanottu, mutta salissa kuuluu nyyhkytystä. Tämä toistuu useasti dokumentin aikana. Fred Rogers, joka siirtyi ajasta iäisyyteen melkein kaksi vuosikymmentä sitten, edelleen tavoittaa ihmisiä ympäri maapalloa ja saa heidät herkistymään. Tämä ei suinkaan ole Rogersin tavoite, se vain sattuu olemaan luonnollinen reaktio täydellisen vilpittömälle hyväksynnälle jollaista maailmassa kokee harvoin. Se on testamentti kiltteyden voimasta.
MISTER ROGERS’ NEIGHBORHOOD oli PBS -kanavalla pyörinyt lastenohjelma, joka ei kertaakaan pitänyt kohdeyleisöään tyhmänä. Vuosikymmenten aikana Rogers kävi ohjelmassaan läpi kaikille vaikeita aiheita kuten kuolemaa, kiusaamista, heikkoa itsetuntoa, ja jopa kansallisia tragedioita kuten Kennedyjen salamurhat ja Challenger -sukkulan tuhoutumisen. Kansalaisoikeusliikkeen käydessä kiivainta taistelua mustien oikeuksien puolesta, Rogers kutsui sarjassa näyttelevän Francois Clemmonsin jakamaan jalkakylvyn hänen kanssaan. Lopulta Rogers auttoi Clemmonsia kuivaamaan jalkansa kylvyn päätteeksi. Rogers halusi tämän näkyvän juuri niille, jotka muovaisivat maata tulevaisuudessa.
WON’T YOU BE MY NEIGHBOR on enemmän henkilökuva kuin dokumentti. Se on hidastempoinen, rakastava potretti miehestä jonka elämänopit vaikuttivat miljooniin ihmisiin maailmanlaajuisesti. Muutama lyhyt hetki valottaa monimutkaisempaa kuvaa Rogersista. Kuulemme miten hän kärsi koko ikänsä masennuksesta ja epävarmuudesta, miten hän lapsena koki vakavaa koulukiusaamista, sekä miten heikkona hetkenä hän teki ratkaisun estää homoseksuaalista näyttelijäänsä (Clemmons) julkisesti käymästä tunnetuilla klubeilla siksi, että riskinä oli menettää koko ohjelma ja sen tuoma voima tavoittaa kansakunta. Se miten tämä vaikutti Clemmonsin ja Rogersin välisiin suhteisiin jätetään avoimeksi. Clemmons itse kertoo kyynelten läpi vain tarinan lopun: Rogers on hänelle kuin isä, jota hän ikävöi ja rakastaa tänäkin päivänä.
Toisaalla Rogersin omat henkilökohtaiset demonit animoidaan hänen lempinukkensa kokemuksiksi, mutta nämä hetket jäävät irrallisiksi eivätkä kosketa samoin tavoin kuin esimerkiksi Rogersista töissä tai kotona salaa kuvatut videot, joissa alati hymyilevä lasten liittolainen paljastaa olevansa juuri sitä mitä lupaakin. Odotus kertoo katsojasta itsestään enemmän. Miten paljon odotammekaan synkkien paljastusten tulvaa jota ei ikinä tule.
On tärkeämpää ymmärtää Rogersin vaikutus maailmaan hänen ympärillään kuin pohtia niitä asioita missä hän saattoi astua harhaan puoli vuosisataa sitten. Dokumentti on aikakapseli puhtaasta hyvyydestä, jonka tarkoituksena on muistuttaa meitä katsojina niistä tosiasoista jotka hukkuvat nykypäivän meteliin. Me olemme liian kovia itseämme kohtaan. Me teemme virheitä ja opimme niistä. Me emme koskaan tule olemaan täysin yksin, sillä olemassa on aina joku joka meistä välittää.
Ja miten vavisuttavaa onkaan kuulla se yksinkertainen totuus edes kerran elämässä. Sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin sinä olet.
