elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Audiovisuaalisesti upea Netflix-sarja, Luke Cage, on tullut suoratoistopalveluun uusin jaksoin säväyttäen katsojansa korvat uudelle tasolle tuotantokaudellaan numero kaksi. Se jatkaa sarjan tarinaa sujuvasti siitä,... Luke Cage -Season 2

Audiovisuaalisesti upea Netflix-sarja, Luke Cage, on tullut suoratoistopalveluun uusin jaksoin säväyttäen katsojansa korvat uudelle tasolle tuotantokaudellaan numero kaksi. Se jatkaa sarjan tarinaa sujuvasti siitä, mihin ensimmäinen tuotantokausi jäi ja tuo mukanaan hienon tunnelman, jonka parissa väkivaltaisia tapahtumia Harlemin kujilla on sulavaa seurata. Itse huomasin liimautuvani sarjan toiseen tuotantokauteen, kun ensimmäisessä episodissa (joka on muuten paremmin näyttelijänä tunnetun Lucy Liun ohjaama) Join esittämä No Grey Matter alkoi soimaan katsojille tutuksi tulleella klubilla, Harlem’s Paradisessa. Tuo funkilta kuulostava ja bassoja jytkyttävä kappale tuo sarjaan sellaista energiaa, että vähemmästäkin “cooliudesta” virkistyy. Yhtäkkiä Mike Colterin (Luke Cage) seikkailuja on mielenkiintoista seurata samalla kun miehen roolihahmon päähän alkaa ylpeys ja turhautuneisuus nousta.

Pakko vielä sanoa sananen Luke Cagen toisen tuotantokauden musiikkiesityksistä, sillä lavalla nähdään kertakaikkisen hienoja suorituksia ja upeita kappaleita kuten Gary Clark Jr:n upea blues-kappale If Trouble Was MoneyEsperanza Spaldingin hienosti jazzahtava I Know you know, Christone Kingfish Ingramin revittelevä The Thrill is Gone, sekä muun muassa kertakaikkisen huikea reggae-kappale Chase dem kahdeksankertaisen Grammy-voittajan Stephen Marleyn esittämänä. Onkin helppo todeta, että Luke Cagen soundtrack on kenties parasta, mitä voit tällä hetkellä suoratoistopalveluissa pyörivistä sarjoista löytää.

Luke Cagen toinen tuotantokausi ei kuitenkaan ole mikään ylipitkä, 13 episodin mittainen, musiikkivideo (vaikkakin esitykset ovat kertakaikkisen huikeita), vaan eräänlainen sankarin kasvutarina, jossa Luke Cagen kasvun suuntaa ei voi vielä täysin varmaksi tietää. Hyvä tarkoitus tuntuu lopulta pyhittävän keinot, kun Luke Cage taistelee väsyneesti ja uhmakkaasti Harlemia hallitsevaa Mariah Dillardia (huikeaan vireeseen pääsevä Alfre Woodard) ja suoraan Jamaikalta asti kostoa hakevaa Bushmasteria (kerrankin uskottavalta roistolta vaikuttava ja huikeasti onnistuva Mustafa Shakir) vastaan. Tuloksena on Rosario Dawsonin näyttelemän Clairen (Netflixin Marvel-sarjojen vakiohahmo) väliintulosta huolimatta uhmakas oman egon kohotus, jossa Cage muuttuu omassa ajatuksissaan muiden yläpuolelle aiheuttaen kaaosta ja väkivaltaa ympäri suojelemiaan kulmia.

Hahmon kehitystä tapahtuu sarjassa muutenkin sillä Woodardin näyttelemä Mariah on lopulta hajoamassa henkisesti, eikä Theo Rossin esittämän Shadesin ajatuksiin mahdu muuta kuin outo, lähes esittämällä toistettu ihastuminen, sekä aito, kielletyt tunteet sisältävä lojaalius sarjaan tulevaa Thomas Q. Jonesin näyttelemää Comanchea kohtaan. Kun aurinkolaseja pitävän Shadesin ajatukset on selvästi sotkettu, astuu mukaan vielä uusi hahmo Mariahin tyttären, Tildan,  muodossa (Gabrielle Denis). Tässä onkin tuotantokauden suurin heikkous, sillä sarja kipuilee ja haarautuu niin moneksi minitarinaksi, ettei kokonaisuus meinaa enää pysyä kasassa. Kun vielä Simone Missickin näyttelemä Misty tasapainoilee ja hajoilee puuttuvan kätensä (kts. The Defenders) kanssa, on kasassa osittain hallitsematon kokonaisuus, kaaos.

Katsojan on kuitenkin ihailtava kuitenkin Mustafa Shakirin hahmon karismaa, joka pelastaa oikeasti jo paljon. Vahvalla aksentilla puhuva Bushmaster onkin tähän asti nähtyjen Marvel-sarjojen vakuuttavimpia “pahiksia”. Teot toki puhuvat tälläkin kertaa puhetta enemmän, mutta Shakir on onnistunut tuomaan hahmoonsa tarvittavaa uhmakkuutta, riehakkuutta ja salaperäisyyttä. Tuloksena on otteluita, jossa Luke Cage hämmennyksissään joutuu tyrmätyksi tavallisen kansan ihmetellessä ihmeellistä tekoa suoraan älypuhelimistaan.

Luke Cage tarjoilee suuresti rönsyilevää kokonaisuutta, nerokasta ja sarjaan sopivaa musiikkia ja upeita, yksittäisiä, näyttelijänsuorituksia, jossa monet venyvät upeisiin näyttelijäntöihin hahmojensa kanssa. Erityismaininta täytyy antaa Alfre Woodardille ja vielä kerran Mustafa Shakirille, joiden välinen kilpailu pakottaa katsojan jatkamaan katsomista. Tuntuu muutenkin, että osittain heidän verbaalinen yhteenottonsa menee tunteisiin yhdellä jos toisella ja kun katsoja luulee nähneensä twistin, joka on tulossa, hän erehtyy pahasti. Tässä tuotantokaudella ollaan kuin Blacklistin jaksoissa, sillä merkittäviä, jopa dramaattisia, juonenkäänteitä tapahtuu koko ajan. Viimeksi annoin Luke Cagen ykköskaudelle 52%, mutta nyt rimaa on selkeästi nostettu jopa niin paljon, että suosittelen tätä tuotantokautta katsottavaksi asti.

Powered by WP Review

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.