elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Elokuvatrailerit ovat edelleen vahvoja konsepteja elokuvien markkinoinnissa, eikä tänä vuonna valmistuneen Netflix-elokuvan, The Outsider, traileri ole siitä mikään poikkeus. Samalla kun amerikkalaisen Ruellen aistikas... The Outsider

Elokuvatrailerit ovat edelleen vahvoja konsepteja elokuvien markkinoinnissa, eikä tänä vuonna valmistuneen Netflix-elokuvan, The Outsider, traileri ole siitä mikään poikkeus. Samalla kun amerikkalaisen Ruellen aistikas kappale, Madness, räväyttää ensisointunsa katsojan korvaan, huomaa heikompi jo valuneensa kohti 1950-luvun Japania Jared Leton matkassa kohti paikallisen yakuzan ydintä. Luvassa on näyttelijöiden välistä kemiaa, vähän vuorosanoja ja jonkin verran toimintaa, kun Leton hahmo, Nick Lowell, ikäänkuin muuttuu koikarpin legendan tapaan lohikäärmeeksi päästessään putouksen huipulle. Leton hahmo toteaakin elokuvassa:

Well… I guess, in life, sometimes we fight the current. And other times, it’s important to flow with the river.

Ja juuri tästä elokuvassa loppujen lopuksi on kyse. Elokuva kertoo tarinan entisestä sotilaasta (Leto), joka pelastaa japanilaisessa vankilassa ollessaan miehen (Tadanobu Asano), joka lopulta ottaa tämän omaan perheeseensä, eli yakuzaan. Tuloksena on hitaasti etenevä omanlaisensa kasvutarina, jossa vankilasta vapautuva mies alkaa pikku hiljaa kiivetä organisaation rappusia korkeammalle rakastuen vastaantulevaan kauniiseen naiseen (Shioli Kutsuna).

Elokuva on oudon rauhallinen sekoitus väkivaltaa, traditioita ja synkähköä hiljaisuutta, jossa Leton hahmon harvat vuorosanat ovat välillä kuin vastaantulevien kuiskauksia. Vaikka varsinainen väkivalta jää elokuvassa miltei kokonaan Leton hahmon vastuulle, on elokuvan ominainen räyhähenki Asanon hahmo Kiyoshi, joka ottaa Leton hahmon mukaan oman talonsa sisälle. Tätä vastustaa vallanhimoinen, elokuvan öykkäriksi paljastuva, Orochi (Kippei Shîna), jonka kasvot vääntyvät valmiiksi jo kivikasvoiseen asentoon aistimaan mustasukkaisuutta niin naisesta, kuin asemastakin johtuen. Tuloksena on omanlaisensa välienselvittely terävin esinein kuin myös tuliasein.

The Outsiderin ohjannut Martin Zandvliet on tehnyt elokuvassa hyvää työtä saaden näyttelijöiden kemiat toimimaan onnistuneesti yhteen. Kuvauksen ollessa varsin rauhallista ja sanottakoon konventionaalista, on miljööseen ja hahmoihin saatu silti eloa ja kiinnostavuutta enemmän kuin tarpeeksi. Leton hahmosta on tahallaan tehty lähes puhumaton oman polun matkustaja, jonka tyyneyden alta purskahtelee väkivaltaisuuden aaltoja. Japanissa kuvattuun elokuvaan on saatu tietenkin myös japanilaista väriä, sillä Tadanobu Asano ja Kippei Shîna tekevät elokuvassa varsin hyvää työtä. Ihmettelin, että miksi Asano näyttää niin tutulta, mutta hänen filmografiaansa katsoen sieltä löytyy monia tuttuja elokuvia mukaan lukien vuonna 2001 valmistunut Ichi the Killer, joka oli minulle oman aikansa “mitäs hemmettiä tässä tapahtuu”-elokuva.

Elokuva on omalla tavallaan kiinnostava katsaus 1950-luvun Japaniin, jossa asioita hoidetaan muun muassa sumopaini-ottelun katsomossa. Muuten juodaan alkoholia, käytetään väkivaltaa ja puhutaan siitä, kuinka oma perhe ja siihen liittyvät traditiot ovat tärkeitä. Ainoastaan Leton hahmon psykopaattinen ote (kyllä, uskon, että hänen hahmonsa on elokuvassa psykopaatti) huumaa katsojan ikäänkuin odottamaan, että kohta tapahtuu jotain vielä pahempaa. Muuten elokuva tuntuu hyvältä yhden illan viihteeltä, sillä vaikka elokuvan traileri lupaa paljon, antaa se myös itse elokuvana katsojalleen omaa onttoa tunnettaan, jota lohikäärmeeksi kasvaminen vaatii. Ehkä elokuvan idea ja sitä myöten tarina jää puolitiehen, mutta kokonaisuutena The Outsider on ehjä, katsomisen arvoinen pala Netflixin elokuvatuotantoa.

Powered by WP Review

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.