elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Black Panther Black Panther
Black Panther on merkkipaalu genressään. Pienistä vioistaan huolimatta se on tärkeä vaihtoehtoinen visio sankareista, jollaisia ei ole valkokankaalla ennen nähty. Black Panther

Black Panther ei ole täydellinen elokuva. Siinä on paljon samoja vikoja mitä kaikissa syntymätarinoissa on. Mutta – ja tämä on tärkeä mutta – sen kulttuurillinen arvo tullaan punnitsemaan seuraavien vuosien aikana tarkkaan ja tämän perusteella elokuva on tärkeämpi kuin päällepäin saattaisi kuvitella.

Elokuva alkaa vain päiviä Civil War-tarinan jälkeen. Wakandan prinssi T’Challa on palaamassa kotiinsa hänen isänsä kuoltua kenraali Zemon hyökkäyksessä. Kotona odottavat kruunajaiset, sekä vuosisatoja piilossa pysytellyt maa joka on muutoksen partaalla. Samaan aikaan toinen nuori mies matkaa kohti salattua kaupunkia, aikeinaan kostaa menneisyytensä vääryydet tavalla tai toisella. Miesten yhteenotto tulee määrittämään niin koko valtakunnan kuin muun maailman tulevaisuuden.

Huonoja puolia elokuvassa on vain muutama. Se on turhan pitkä, kuten nykyään moni elokuva tuppaa olemaan ja sen pääpahis on mielenkiintoinen, mutta alikäytetty. Siinä se.

Sen mitä elokuva tekee oikein onkin pidempi lista. Marvelin elokuvat ovat aina olleet värikkäitä spektaakkeleja (parhaimmillaan huikeassa Guardians of the Galaxy-sarjassa sekä viime syksyn Thor Ragnarokissa), eikä Black Panther ole poikkeus. Elokuvan visuaalinen ilme on elävä ja eksoottinen. Se tuo kaukaisen kulttuurin suoraan kasvoille ja huutaa: “tätä minä olen!” Se on valloittavan huumaava sukellus tapoihin ja tyyleihin joita emme näe länsimaisessa elokuvassa usein, jos koskaan. Kruunajaiset vesiputouksen seinämillä on värien ja äänen juhlaa, jossa Wakandan kulttuurikirjo on parhaimmillaan. Toisin kuin tympeän kliiniset kuvaukset ikuisesti kärsivästä kaukaisesta kansasta tulkittuna ajankohtaisen dokumentin linssin läpi, Black Panther iloitsee kulttuuriperimästään sen kaikissa muodoissa. Wakandan visuaalinen ilme on afro-futurismin riemuvoitto, jossa yleensä länsimaiseen ja aasialaisvoittoiseen ilmeeseen totuttu tulevaisuuden visio on nyt punottu syvälle afrikkalaisuuden juuriin.

Elokuva on myös näyttelijöidensä juhlaa. Jo valmiiksi Civil Warissa vakuuttanut Chadwick Boseman vakuuttaa T’Challan roolissa miehen josta koulitaan kansakunnan johtajaa, joka edelleen taistelee sisäisen äänensä kanssa joka haluaisi viedä eristäytyneen yhteiskunnan maailman tykö niin hyvässä kuin pahassa. Elokuva kuitenkin kuuluu täysin Letitia Wrightille, jonka roolisuoritus T’Challan siskona ja Wakandan nerokkaana insinöörinä Shurina on valloittava. Jos maailmassa on oikeutta, kouliintuu Wrightistä seuraava iso nimi jota seurata.

Sivurooleissa nähtävät Angela Bassett ja Forest Whitaker ovat hekin hyviä, mutta heidän roolinsa jäävät harmillisesti turhan pieniksi. Andy Serkisillä näyttää olevan eniten hauskaa dementoituneen Ulysses Klauen roolissa. Ainoastaan Michael B. Jordan, joka näyttelee elokuvan päävihollista, jää harmillisen mitäänsanomattomaksi. Hänen hahmollaan on paljon tärkeää ja ymmärrettävää sanottavaa, mutta kaikki se tapahtuu niin myöhään elokuvassa, ettei siihen päästä pureutumaan tarpeeksi.

Mutta se että tämä edes sanotaan on tärkeää. Marvel on ollut edelläkävijä sarjisleffojen saralla tämän suhteen. Firman elokuvat ovat jokainen käsitelleet pop-kulttuurin kautta nykykulttuurin kipukohtia omin tavoin ja nyt, kiitos Ryan Cooglerin ja Joe Robert Colen rohkean käsikirjoituksen, ne pääsevät paneutumaan yhdysvaltoja (ja maailmaa) edelleen otteessa pitävän rasismin vaikutuksiin.

Pantherin vihollinen, Killmonger, olisi missä tahansa muussa elokuvassa anti-sankari, jonka päätöksiä ymmärtää vaikkei niitä hyväksyisikään. Oaklandin slummialueella kasvanut mies on nähnyt amerikan synkimmän puolen ja se värittää hänen koko maailmankuvaansa. Hän puhuu jokaiselle vihaiselle nuorelle miehelle joka kasvaa maassa jossa heidän täytyy päivittäin pelätä henkensä edestä systemaattisen rasismin ja väkivallan varjon alla. Samalla T’Challa edustaa sitä luokkaa ihmisistä jotka syntyivät kaukana poissa tästä maailmasta, ja suojautuakseen siltä eristivät itsensä täysin. Elokuva kysyykin missä vaiheessa ja kenen tulee kantaa vastuu auttaakseen muita jotka kärsivät?

On vaikea täysin arvioida miten Black Panther tullaan määrittelemään tulevaisuudessa. Se on erittäin hyvä elokuva, jopa Marvelin korkeaksi kasatulla mittapuulla, ja se varmasti tulee tuottamaan huikean määrän rahaa lippuluukulla. Mutta se on samalla täysin vieras merkitykseltään minulle. Suomessa kasvaneena valkoisena miehenä en voi alkaa edes arvailemaan miten se koskettaa niitä, jotka eivät kasvaneet nähden heille kohdistettuja sankareita valkokankaalla. En tiedä tavoittaako sen tärkeä sanoma meitä yhdistävistä tekijöistä ja ymmärryksen tärkeydestä ne ihmiset joita sen pitäisi erityisesti tavoittaa. Tai sitä löytävätkö yleisöt itsestään valmiuden kyseenalaistaa omat ennakkoluulonsa ja heittäytyä vieraan, harvoin mediassa seksikkääksi kuvatun kulttuurin vietäväksi.

Tiedän kuitenkin, että pelkästään elokuvan julkaisu nykyisessä muodossaan on monumentaalinen hetki sarjiselokuvien kannalta. Se ottaa kaiken mitä sankarit kuten Blade ja Luke Cage aloittivat ja valaisee valkokankaan hartaalla toiveella, että joku nuori jossain päin maailmaa näkee itsensä sankarin roolissa ensimmäistä kertaa ja uskoo kykenevänsä mihin tahansa.

Sillä mittapuulla elokuvan arvo on mittaamaton.

Powered by WP Review

Joonatan Itkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.