elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Sitä voisi luulla, että kun kootaan neljästä eri televisiosarjasta (Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist) päähenkilöt (ja sivuosan esittäjät) yhteen, niin jotain mullistavaa... The Defenders, Season 1

Sitä voisi luulla, että kun kootaan neljästä eri televisiosarjasta (Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist) päähenkilöt (ja sivuosan esittäjät) yhteen, niin jotain mullistavaa alkaa tapahtua ja katsojalle esiteltäisiin jotain todella eeppistä televisioviihdettä. Niinhän sitä tosiaan voisi luulla, mutta Netflixin “Spin off”-sarja, The Defenders, ei kyllä sitä ole. Ei, vaikka mukaan lykätään niin New Yorkin tuhoa, pahaa Kättä, Elektraa ja kaupan päälle Sigourney Weaverin näyttelemistä, niin silti Netflixin sarja tuntuu ikään kuin väistämättömältä hutilyönniltä; sokkona avatulta arvalta, jonka sisällöstä tuskin kukaan voi olla tyytyväinen.

Juonellisesti The Defendersin ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) tuotantokausi jatkaa siitä, mihin Iron Fistin ensimmäinen tuotantokausi jäi. Iron Fist (eli näyttelijä Finn Jones) jatkaa yhdessä sidekickinsä Colleenin (Jessica Henwick) kanssa Käden etsimistä ja sen tuhoamista. Uho on suurta ja Iron Fististä tutut machoamiset, mantrat ynnä muut höpötykset lyödään katsojan silmille heti ensimmäisestä jaksosta lähtien. Siinä vaiheessa, kun New York kokee vaikuttavat “maanjäristykset” ja sarjan päähenkilöt löytävät toisensa erilaisten sattumusten kautta, on käsissä on miltei floppi. Kädestä ei suurta uhkaa katsojalle saada rakennettua missään vaiheessa, eivätkä sankaritkaan vaikuta järin yhteistyökykyisiltä. Niinpä kahdeksan (8) episodia kestävä draamailu on kuin hakkausmaraton, jossa väitellään siitä, mikä on oikein ja väärin ja mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. Samalla angstaillaan omien ongelmien kanssa ja lyödään kunnon cross-overina sarjojen kaikki sivuhenkilöt yhteen pakettiin kiinni suurin piirtein sillä perusteella, että tässä on nyt television “Infinity War”, pureskelkaa katsojat tästä!

Suhteellisen ohuen, mutta loogisesti etenevän, juonen osalta heikoimmin esiintyvät sarjan näyttelijät, jossa kokonaisuus ei kertakaikkiaan toimi. Hyvältä puolelta voidaan sanoa, että Mike Colter ja Krysten Ritter onnistuvat omissa rooleissaan varsin mallikkaasti. Colter uusii Luke Cagesta tutun rauhallisuutensa, eikä sorru ylinäyttelemiseen missään vaiheessa. Ritter puolestaan vaikuttaa hahmonsa kanssa olevan kyllästymisen toisella asteella, mutta toisaalta juuri se kuvaa sitä, mitä Jessica Jonesissa jo nähtiin; “whatever”-asenteella eteenpäin tarpova supervoimainen nainen on omaan hancockmaiseen tapaansa kiinnostava hahmo.

Siinä missä Colter ja Ritter ovat näyttelijöitä paikallaan, tarpoo Finn Jones syvällä suossa. Miehen rooli on olla kertakaikkiaan miljardööri/kun-lun aseena kertakaikkiaan epälooginen ja vihainen hahmo. Syytä kadotukseen haetaan Kädestä ja milloin mistäkin, mutta se, että muut hahmot edes viitsivät ilmestyä paikalle, on välillä Jonesin hahmon pohjaton typeryys kaikenlaisine angstailuineen. Järjettömällä kiihkolla eteenpäin polkeva Jones ylinäyttelee roolinsa pahanlaatuisesti, eikä Daredevilin roolissa jälleen nähtävä Charlie Cox jää asiasta yhtään sen kauemmas. Okei, on myönnettävä, että Daredevilin rooli on vaikea, koska kiihko Elektraa kohtaan (joka on tämän sarjan toinen (tai kolmas) pääpahis) on vaikea ja miehen on tasapainoiltava sen välillä, että kiinnostaako Daredevilin ura vai ei. Valitettavasti Coxilla ei vieläkään ole sitä roolin tarvitsemaa karismaa olemassa, joka toisi uskottavuutta hommaan. Kuten ystäväni sanoikin: “Coxista näki heti, ettei hän ole Daredevil.”, ja olen sitä täsmälleen samaa mieltä.

Sivurooleissa nähdään tuttuja kasvoja, joista mainitsemisen arvoinen on Elektraa näyttelevä Elodie Yung, jolla ei myöskään ole minkäänlaista otetta omaan rooliinsa. Siinä missä Weaver tanssii pahaenteisten lankojen varassa, on Yungilla vain yrmeä ilme ja olematon karisma. Hän on oikeasti melko mielenkiinnoton hahmo, joka on kuin teflonia: mikään hyvä tai huono ei jää häneen kiinni. Muita mainitsemisen arvoisia sivurooleja on esimerkiksi Rosario Dawsonilla, joka nähdään jälleen kerran tuttuakin tutummassa roolissa. Mitään mieleenpainuvaa ei kuitenkaan tällä kertaa sivurooleissa nähdä, sillä koko joukkion yhdessä pitäminenkin on jo tarpeeksi haastavaa. Senpä vuoksi sivurooleja näyttelevät näyttelijät heitetään vain yhteen huoneeseen “turvaan”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Kaiken kaikkiaan The Defenders on kunnianhimoinen yritys tuoda neljä eri sarjaa yhteen minisarjaksi, jossa tapahtuu jotain käänteentekevää. Siinä kuitenkin epäonnistutaan, sillä sarjojen päähenkilöitä ei saada joukkiona toimimaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. Kun puolet pääosan esittäjistä on eksyksissä, on toisen puolen vaikea kannatella sarjaa kaksinaan pystyssä. Kun mukaan luodaan ja tuodaan vielä vaisulta vaikuttava ongelma ja Käden salaiset suunnitelmat, on käsissä viihdyttävyydeltään ja kiinnostavuudeltaan melkoinen floppi. Se on harmi, sillä salaa toivoisin näiden sarjojen onnistuvan, jotta jatkossakin nähtäisiin erilaisten sarjojen cross-overeita tai spin offeja. Tulokset kuitenkin usein puhuvat puolestaan ja minusta tämä tulos on vahvasti negatiivinen ainakin omaan hypeeni verrattaessa. Onneksi Netflix tarjoaa myös laatua, sillä tuore Punisher-sarja on Marvel-sarjoista ehkä paras; siitä lisää myöhemmin.

Powered by WP Review

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.