elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Night Visions 2016 Night Visions 2016
Night Visions 2016 (eli toisin sanoen Maximum halloween 3016) oli tänäkin vuonna Helsingin sydämessä. Tällä kertaa festivaalin elokuvat löytyivät ainakin meidän kohdaltamme Kinopalatsista, joka... Night Visions 2016

Night Visions 2016 (eli toisin sanoen Maximum halloween 3016) oli tänäkin vuonna Helsingin sydämessä. Tällä kertaa festivaalin elokuvat löytyivät ainakin meidän kohdaltamme Kinopalatsista, joka rajoitti kiireistä juoksemista paikasta toiseen varmistaen oivallisen katsomiskokemuksen minulle ja sivuston toiselle aktiiviselle jäsenelle, Pasi Varholle. Kyseessä oli tällä kertaa suositun festivaalin 20. juhlavuosi, joten oletettavasti sen takia paikalla nähtiin myös yleisön katsomien elokuvien ohjaajia ja muita jäseniä. Vaikka minä ja Pasi kovasti toivoimme tapaavamme Amy Adamsin tai edes Jeremy Rennerin, niin saimme silti kuunnella mielenkiintoisia tarinoita Let Me Make You a Martyrin ohjanneelta Corey Asrafilta, sekä täysin sekopäisen splatterin tehneeltä Matt Stuertzilta, jonka mielenliikkeet vaikuttivat erityisen mielenkiintoisilta jo pelkän elokuvan perusteella. Nähtiinpä paikalla myös norjalainen Henrik Martin Dahlsbakken, joka oli ohjannut seikkailuthrillerin nimeltä Cave.

Muita kohokohtia olivat muun muassa erään tosikävijän erittäin kovaääninen kuorsaus Rob Zombien 31:ssä ja tietenkin lukuisat elokuvat, joista osa oli erittäin hyvälaatuista tavaraa tämänkaltaiselle festivaalille. Perataan lista siis läpi omalta osaltamme!

Evil Dead 2: Dead by Dawn

72%

Tarvitseeko tämä elokuva sen kummempia esittelyjä? Minusta ei, sillä Evil Dead 2: Dead by Dawn on kertakaikkisen oivallinen teos tälläisille festivaaleille ja on pakko myöntää, että vanhakin nuortuu kun tälläinen elokuva tulee suoraan elokuvateatterin kankaalle. Arvosana nousee nimittäin välittömästi yhdellä tähdellä jo siitä ilosta, kun kankaalla nähdään nykypäivään huonohkoja tehosteita, Bruce Campbellin väkevää näyttelemistä ikimuistoisine dialogeineen, sekä minusta selkeästi tunnistettavissa olevaa Sam Raimin ohjauksellista kädenjälkeä. Seurauksena on huumoria, kauhua, loputonta verisuihkua ja sellaista menoa ja meininkiä, ettei paremmasta väliä, kun metsän puutkin kaatuvat päälle. Onneksi moottorisaha, asenne ja viime kädessä “Farewell to arms” tuovat tähän elokuvaan tarvittavan määrän kauhua ja ennenkaikkea naurua. Huumorikin näyttää edelleen toimivan hyvin, sillä yleisöllä oli elokuvassa miltei enemmän kuin hauskaa.

Cave

41%

Cave on norjalaisen Henrik Martin Dahlsbakkenin hengentuote, joka omalla tavallaan nosti meidän odotuksiamme. Valitettavasti osittain turhaan, sillä Cave oli ennakko-odotuksistamme huolimatta varsin kuiva ja ennalta-arvattava luolaseikkailu. Ehkä syy on osittain siinä, että olemme tottuneet vuosien varrella norjalaisen elokuvan kovaan laatuun (Villmark Asylum, Dead Snow) ja odotimme tälläkin kertaa näkevämme jotakuin Descentin kaltaista luolaseikkailua. Erittäin lupaavasta alusta huolimatta Cave kuitenkin osoittautui varsin tylsäksi thrilleriksi, jonka kyllä jaksaa kerran katsoa hyvällä mielellä läpi. Haastavissa olosuhteissa kuvattu Cave on silti norjalainen taidonnäyte, jossa pienellä näyttelijäkaartilla ja ahdistavalla miljööllä on saatu aikaiseksi kunniakas thrilleri. Harmittavasti vain käsikirjoitus jää tässä elokuvasta hieman heikommalle tolalle, eikä ohjaajakaan asiaa auttanut, sillä hän kertoi elokuvan olevan trilogia ja seuraavien osien kuuluvan erilaisiin genreihin, joka loksautti ainakin meidän leukamme. Ehkä tuo silti oli vain katselijoille suunnattu läppä, jollaisena Caven “ensimmäistä” osaa ei voi mitenkään ottaa. Valitettavasti Cave osoittautui meidän silmissämme illan heikoimmaksi elokuvaksi.

Let Me Make You a Martyr

70%

Lyhyesti sanottuna Let Me Make You a Martyr on katsojalle suhteellisen haastava elokuva. Se on ikäänkuin verinen ulospäin kasvamisen tarina, jossa kaksi nuorehkoa sukulaista (Sam Quartin ja Niko Nicotera) tapaavat toisensa kaupungissa mielessään tilien selvittäminen kasvatti-isänsä kanssa. Kun mukaan kietoutuu mielenkiintoisia hahmoja aina Mark Boone Juniorista (Sons of Anarchy) enemmänkin muusikkona tunnettuun Marilyn Mansoniin on kasassa aavistuksen True Detectiven ykköskaudelta haiskahtava eepos, jonka selvittämiseksi pitänee katsoa elokuva vielä joskus uusiksi. Eikä siksi, että Marilyn Manson on omassa roolissaan palkkamurhaajana kertakaikkisen loistava (ohjaaja Asraf kertoi mielenkiintoisia asioita kuvauksista, kuten sen, että Manson saapui paikalle “murhaajalasit” päässään, jotka näkyvät elokuvassa) ja voisin luvata miehelle lisää rooleja tulevaisuudessa elokuvan alalta. Joka tapauksessa ohjaajakaksikon (Asraf & John Swab) ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on osuva teos kovasti kilpaillulle alalle ja se voi helposti toimia oivana käyntikorttina isoihin tuotantoihin pääsemiseksi. Katsojalle Let Me Make You a Martyr tarjoaa aavistuksen verta, piilotettua tappamista ja erilaisia ihmisraunioita, jotka yrittävät selvitä elossa elämästä jossain etelävaltioiden alueella. Lopputuloksena on vain nauru ja Marilyn Mansonin hämmästynyt ilme takaluukun avautuessa. Jotain Mansonin odotusarvoista kertoo ehkä sekin, että näytös oli loppuunmyyty.

Arrival

91%

Loppuunmyytyä Arrivalia voi mielestäni kuvata vuoden 2016 kovimmaksi hardcore-scifi-pätkäksi, sillä se eittämättä on sitä. Amy Adams tekee elokuvassa loistavan roolin yhtenä maailman parhaimmista kääntäjistä, kun muukalaisten massiiviset avaruusalukset laskeutuvat maan pinnalle. Tuloksena on hermoja piinaavia hetkiä, Adamsin hahmon yrittäessä ymmärtää muukalaisten tarkoitusperiä ja kieltä muun maailman hermoillessa ympärillä. Minulle mieleeni tulee Arrivalista välittömästi vuoden 1997 scifi-pätkä Contact, eikä suotta, sillä vaikka tälläkään kertaa väkivallalta ei vältytä, on Arrival silti omalta osaltaan suhteellisen hyvin genreensä sulautettua makoisaa juustoa. Kun vielä ohjaaja Denis Villeneuve onnistuu jälleen kerran (mm. Sicario) ohjaustyössään erinomaisesti on käsissä vakuuttava elokuva, jonka katson mielelläni vielä uudestaankin. Toki, kun markkinoijana on isompi yritys, tulee elokuva myös “elokuviin” eli Finnkinon teattereihin. Ja mikseipä tulisi, sillä Adamsin vakuuttava taistelu omien murheidensa keskellä avautuu loppua kohti kuin lootus-kukka ja tavalliselle katsojalle Arrival saattaa antaa odotuksia enemmän ajatuksia.

Tonight She Comes

67%

Jos tehdään splatteria, niin miksei samantein tehdä todella erilaista splatteria? Näin varmaan Matt Stuertz ajatteli tehdessään pätkän nimeltä Tonight She Comes, joka vie kauhuelokuvan alagenren uusiin mittapuihin tarjoillen katsojalleen aivan mahdottoman määrän verta, tissejä, sekä noitamaisia toimia. Oksennuspussit herkemmille esiin; täältä tulee wtf-efektejä ja repeilyä tarjoava elokuva, jossa ei lopulta ole mitään järkeä. Totuus on, että jos nyt tässä alkaisin listaamaan kaikki elokuvan oudot hetket, olisi käsissäni aivan julmetun pitkä lista. Toisaalta keksinnöt ovat elokuvassa mielenkiintoisia, sillä taskusta kuin sattumalta löytyvä kaukoputki, metsässä tirkistelevä runkkarikaveri ja täysin alasti koko elokuvan ajan oleva “pääpahis” eivät välttämättä tavallisen kauhuelokuvan papereita kuittaa. Mutta kyllä Stuertzin elokuva myös osaa itselleen nauraa ja splatter-elokuvien kliseistä tehdään pääosin veristä huumoria tuoden esiin kahjoja hahmoja ja vielä kahjompia tapahtumia. Varoituksen sana kyllä elokuvasta täytyy antaa: se sopinee vain lajityyppiin viehkoituneille sekopäille, sillä Tonight She Comes oli heittämällä illan oudoin elokuva. Rob Zombie ei päässyt tässä outoudessa lähimaillekaan Stuertzia.

1974

74%

Jos viime vuonna pelkäsimme jännäkakat housuissa Villmark Asylumin kanssa, niin tänä vuonna teimme samaa katsellessamme Victor Dryeren käsikirjoittamaa ja ohjaamaa meksikolaista kauhuelokuvaa 1974. Niin sanotusti “blairwitchmäisesti” kuvatussa elokuvassa jännitysmomenttia kasataan pikkuhiljaa katsojan harteille ja viimein kun jännitys ja kauhumomentti on kasattu tarpeeksi isoksi, se päästetään valloilleen. Tuloksena on oikeasti pelottava elokuva, joka luonnollisesti toimii erinomaisesti joskus aamukolmen aikaan elokuvateatterin pimeydessä. Cliffhangereita elokuvaan jätetään paljon, eikä lopulta jännitysmomentista päästetä irti ollenkaan. Ovia rakennetaan tiileistä, linnut kuolevat ympäriltä ja puhelin soi jatkuvasti pahaenteisiä mykkäsoittoja. Ei ihme, että Rolando Bremenin ja Guillermo Callahanin näyttelemät hahmot ovat huolissaan, kun Bremenin näyttelemän Manuelin kaunis vaimo Altair (Diana Bovio) alkaa näyttämään sekoamisen merkkejä. Samoja merkkejä saa hakea myös katsoja, sillä jossain vaiheessa katsoja saattaa huomata vain puristavansa pulloa kovemmin ja kovemmin. Karkit ovat jo siinä vaiheessa syöty, joten korkeaan verensokeriin turruttaminen ei tässä vaiheessa enää toimi. Niinpä kauhuelokuvien ystäville väittäisin 1974:n olevan pakkokatselun paikka: se on yksinkertaisen nerokas elokuva, joka kasaa kauhun elementtejä pitkin elokuvaa ravistaen ne liikkeelle hyvin genremäiseen tapaan käsivaralta kuvattuna.

31

54%

Pitkän yön viimeinen elokuva oli Rob Zombien 31, johon olin luvalla sanoen hieman pettynyt. Ei sillä, etteikö elokuva tarjonnut omituisia hahmoja ja litroittain verta, vaan siksi, että minua vaivasi koko elokuvan ajan se tunne, että tälläisiä murhaleikkejä on nähty vuosien varrella jo liikaa, eikä Zombie ole onnistunut tuomaan tähän genreen mitään uutta. Richard Braken näyttelemä Doom-Head on kyllä mainio hahmo ja hänen sekoilujensa ansiosta elokuva säilyi hyvin hengissä. mutta muuten rainan tapahtumat vaikuttivat enemmän tai vähemmän tylsiltä. Asiaa ei auttanut sekään, että jälleen kerran elokuvassa nähdään taas kerran Zombien vaimo Sheri Moon Zombie, jonka rooli on kaikesta huolimatta ihan mukiinmenevä (tai ainakin melkein). Itse elokuva kuitenkin vaikuttaa melkein kuin sekopäiseltä jatko-osalta Devil’s Rejectiin, eikä minulle minulle senkään takia jäänyt elokuvasta mainittua parempaa oloa. Kun juonikin on perinteiseltä kuulostava (kaapataan joukko ihmisiä selviämään tietyn aikaraamin sisällä murhalabyrintissa) on käsissä väistämätön pettymys. Melkeinpä valitettavasti, mutta tosiasia on, että Zombie on liukumassa elokuvissaan hyvin vahvasti saman alagenren sisälle ilman ulospääsyä, eikä kehitystä ole tapahtunut herran elokuvissa moniin vuosiin.

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments