Spectre

Uusi Bond-elokuva on jälleen täällä. Räjähdyksiä, kauniita naisia, vaaratilanteita ja vodka martini sekoitettuna, ei ravistettuna. Näillä ainesosilla tätä elokuvasarjaa on tehty jo yli 50 vuotta, joten miksi muuttaa sapluunaa? No, Sam Mendes on nyt ohjaamassa toista Bondiaan ja miehellä on ainakin yritystä muuttaa Bondia hieman nykyaikaisempaan suuntaan ja avata vihdoin tämän agentin historiaa katsojille. Bondit ovat kuitenkin aina olleet aikansa kuvia, mutta samalla hyvin maskuliinisia eskapismi elokuvia missä salainen agentti pelastaa maailman kauniissa maisemissa pyssyllä ja nyrkeillä. Mendesin bondeille, ja ehkä laajemassa mittakaavassa Daniel Craigin bondit ovat siitä harvinaisia, että kaikki neljä elokuvaa ovat eräällä tavalla todellisia jatko-osia missä muistellaan edellisen elokuvan asioita. Ja tämä erottaa nämä bondit aikaisemmista, sillä ei Connery, Moore tai Brosnankaan muistaneet edes saman elokuvan tapahtumia, saati sitten edellisten. Ollaan siis siirrytty yksittäisistä “Aku ankka” tarinoista jatkuvajuoniseen kerrontaan jossa asioilla on merkitystä tulevaisuudessakin.

Tämä pieneltä tuntuva seikka kuitenkin muuttaa koko eskapismin merkitystä. Bond onkin tilanteessa jossa teoilla alkaa olemaan seurauksia. Menneisyyden aaveet alkavat kerääntyä miehen harteille, ja hauskuus loistaa poissaolollaan. Toki, nyt täytyy sen verran sanoa että Spectre:ssä ollaan menty sen verran taaksepäin Bond elokuvien kaanonissa että huumori on jälleen tullut kolmen “grim-bondin” jälkeen jälleen kuvioihin, vaikka aivan Mooremaisiin hassutuksiin ei sentään olla sorruttu. Onneksi näin sillä itselle Connery on edelleen se ainoa oikea, mutta ei siitä sen enempää. Daniel Craig on siis neljättä kertaa 007-agentin saappaissa ja joka kertaa tuntuu että mies istuu paremmin rooliinsa. Casino Royalissa karsastin ihan rehellisesti vaaleaa Bondia, mutta nyt mies istuu pukuunsa täydellisesti. Mutta entäs Spectre, mistä tällä kertaa olikana oikein kyse?
Spectre on montaasi, metaelokuva ja tietenkin Bond. Nyt ollaan haettu monta asiaa 50 vuotisesta historiasta, ja ensimmäisenä tietenkin eteen hyppää elokuvan nimi. Rikollisorganisaatio SPECTRE esiteltiin jo ensimmäisessä Bond elokuvassa Tohtori Ei. Toki Flemming itse toi tämän organisaation esille vastan yhdeksännessä kirjassaan “Pallosalama” mutta elokuvakäsikirjoittajat tekivät heti alusta muutoksia kirjan tarinoista elokuviin. SPECTRE onkin esiintynyt yhdessä sen johtajan Ernst Stavro Bofeldin kanssa seitsemän kertaa Bond elokuvissa. Aihe ei siis ole mitenkään uusi. Spectre ja Bofeld kuuluvatkin lähtemättömänä osana Bondin kaanoniin, josta johtuen onkin suorastaan harmi että sitä ei käytetä sen täydellä kapasiteetilla. Tuntuu että Spectre järjestö on tuotu vain tätä yhtä elokuvaa varten ja sen toiminta on turhan pintapuolista. Todellista vaaran tunnetta ei tule missään vaiheessa.

Tästä päästäänkin tämän seikkailun toiseen epäkohtaan, tai vahvuuteen, riippuen katsojasta. Craigin aloittaessa Bond elokuvat ne toivat uuden ja vakavasti otettavan Bondin teattereihin. Nyt uudella teoksellaan halutaan kuitenkin palata hieman menneeseen sillä hassuttelua ja huumoria on huomattavasti enemmän kuin edellisissä teoksissa. Myös pääpahiksen “muskeli” on kuin tuulahdus menneestä. WWE tähti Bautistan esittämä Mr. Hinx on kuin ilmetty “Jaws” joka on kuin pysäyttämätön luonnonvoima. Bautista pääseekin oikein kunnon matsiin Bondin kanssa jossa ei loppupeleissä ole oikein mitään järkeä. Myös muita muistutuksia vanhoihin teoksiin on havaittavissa ja tämä tuo tietenkin meille Bond-faneille hauskoja yhtymäkohtia mutta toisaalta ne ovat ajoittain turhan päälleliimattuja. Tarinan naisetkin ovat jotenkin hengettömiä. Mainosjulisteissa nähty Monica Belucci ilostuttaa katsojiaan ehkä viisi minuuttia ja Lea Seydoxin esittämä Madeleine Swann on turhan stereotyyppinen kovia kokenut oman onnensa nainen. Swannin ja Bondin välillä on kyllä kemiaa mutta se tuntuu päälleliimatulta.

Spectre on kuitenkin loppupeleissä loistelias elokuva. Se seisoo vahvasti omilla jaloillaan mutta nojaa tarinallaan edllisiin bondeihin. Mitään uutta ei siis tuoda katsojille, ja tämä hieman häiritsee sillä Skyfall oli jotain uutta. Ohjaus ja tehosteet ovat todella näyttäviä ja tunnarikin ihan mukiin menevä. Craig on jälleen se Bond joka on jäänne entisestä maailmasta ja yrittää vain pärjätä digitalisoituvassa maailmassa. Kylmän sodan soturi joka hukuttaa muistonsa alkoholiin ja käyttää naisia surutta hyväkseen. Bond on siis Bond vaikka voissa paistaisi. Spectre vaan oikoo lopussa liikaa mutkia ja muuten niin loistava Christopher Waltz on loppupeleissä aika köykäinen Bofeld, mikä on harmi. Spectre kantaa siis soihtunsa kunniakkaasti loppuun ja vain aika näyttää kuka seuraava Bond on, mutta varmaa on se että jotain on taas muutettava että franchise ei valu tusinaelokuvien joukkoon.