Birdman

Meksikolainen ohjaaja Alejandro on jälleen saanut aikaiseksi hämmentävän, ja ajatuksia herättävän elokuvan. Miehen aikaisemmat teokset Amores perros, 21 grams, Babel ja Biutiful ovat kaikki olleet hyvin tunteita ja varsinkin puhetta herättäneitä teoksia. Mies ei lähde yhtään helpommalla aiheella liikenteeseen uusimmalla Birdman elokuvalla. Entisen toimintatähden yritystä nostaa itseään broadwaylle vakavasti otettavaksi näyttelijäksi, on kuin suoraan pääosaesittäjän Michael Keatonin elämästä. Eikä tarvitse ihmetellä miksi Keaton vihdoin pääsi oscar ehdokkaaksi tällä suorituksella, sillä mies todella loistaa Rigganin roolissaan.

Mutta Birdman pitää sisällään myös toisen, hieman erikoisemman elementin jota katsoja aluksi ihmettelee ja myöhemmin leimaa sen itsestään selväksi, kunnes lopussa putoaa penkiltä. Keatonin esittämä Riggan on siis kuin Keaton itse, entinen toimintasankari ”Birdman” elokuvista joiden viittaus Batmaneihin on enemmän kuin selviö. Mutta koko elokuvan taustaäänenä toimineen Keatonin joko hulluksi tuleva puoli, tai vain toinen minä, pitää vahvaa tulkintaa siitä että Riggan omaisi oikeita supersankari voimia. Aluksi nämä voimat näyttävät hyvinkin uskottavilta kun Riggan joko levitoi tai muuten käyttää hienovaraisesti telekinesiaa, mutta pian katsojalle käy hyvinkin selväksi että Rigganilla ei ole kupolissa ihan kaikki kohdallaan.

Tarina oikeastaan nivoutuu hyvin Broadway esityksen ympärille minkä Rigganin hahmo on käsikirjoittanut ja yritykset nostaa itseään ja näytelmäänsä rahvaan tuolle puolen ovat ajoittain jopa naurettavia. Asiaa ei yhtään auta pikakomennuksella paikalle komennettua Mikea jota Edward Norton maanisesti esittää. Norton on todella liekeissä Mike:n roolissa ja onnistuu hämmentämään kaikkia muita näyttelijöitä arvaamattomuudellaan. Naomi Wattsin esittämä Lesley taas yrittää pitää oman päänsä kasassa Miken EX:nä ja samalla myös saavuttaa omaa unelmaansa Broadwaysta. Kun paikalle vielä pöllähtää Rigganin tytärtä Sam:ia esittävä Emma Stone johon Mike ihastuu, alkavat ihmissuhde kiekurat saada ihan uusia kierroksia. Sam on kuitenkin hyvin stereotyyppinen vähälle huomiolle jäänyt tytär joka yrittää paikata tätä ärsyttämällä isäänsä ja kokeilemalla kaikkea laitonta.

Ei ole vaikeata arvata kuinka näytelmä kokee ennen ensi-iltaansa jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä joista selvitään enemmän tai vähemmän kuivin jaloin. Rigganin kokema paine esityksestä muuttuu elokuvan edetessä fyysiseksi ja kun lähes kaikki kriitikot ja muut arvostelija meinaavat teilata esityksen jo ennen ensi-iltaa. Rigganin näyttämisen halu on suorastaan käsin kosketeltavaa. Elokuva etenee ajoittain suorastaan hengästyttävällä vauhdilla, mutta samalla se kuvaa hyvin Rigganin tunteita ja hänen ympärillään käytävää pyöritystä. Birdman on erikoisesti, mutta loisteliaasti leikattu elokuva. Sen vahvuutena on sen musta huumori ja jonkinlainen näyttämisen halu.

Loppu jättää paljon katsojan mielikuvituksen varaan, ja itse ainakin ajattelin lopun ehkäpä positiivisena tapahtumana. Kuinka draaginen Keatonin ura sitten on, sitä ei voi tietää, mutta epäilen että Batmanin rooli ei han Birdmanin mittasuhteisiin yllä. Birdman on piristävä uutuus leffamarkkinoilla ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.