elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Snowpiercer Snowpiercer
Joskus hyvää kannattaa odottaa. Jo lähes vuosi sitten ensi-iltansa maailmalla nähnyt Korealais/amerikkalais yhteistyö Snowpiercer pääsee Suomessa vihdoin teatterilevitykseen, ja lähes ironisesti kesän pahimmilla helteillä,... Snowpiercer

Joskus hyvää kannattaa odottaa. Jo lähes vuosi sitten ensi-iltansa maailmalla nähnyt Korealais/amerikkalais yhteistyö Snowpiercer pääsee Suomessa vihdoin teatterilevitykseen, ja lähes ironisesti kesän pahimmilla helteillä, sillä Snowpiercer esittää apokalyptisen näkemyksen maailmasta joka on ajautunut jääkauteen. No tahallisesti tai tahattomasti katsottu esitysajankohta ei vie sitä tosiasiaa pois että käsissämme on pitkästä aikaa hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä scifielokuva joka ei nojaa pelkästään tehosteidensa voimaan.

Etelä-Korealainen ohjaaja Joon-ho Bong on luonut kotimaassaan uraa jo muutaman vuosikymmenen verran mutta näin länsimaalaisena miehen teokset ovat kyllä jääneet täysin pimentoon. Snowpiercer onkin siitä poikkeava teos että näyttelijät edustavat suurimmaksi osaksi länsimaalaista osastoa ja tekijätiimi on hyvin kansainvälinen. Lähes tunnistamattomaksi partansa taakse maskeerattu Chris ”kapteeni Amerikka” Evans tekee suorastaan yllättävän väkevän suorituksen Ihmiskunnan alaluokkien edustajana, kuin myös samaan kategoriaan lukeutuva Tilda Swinton tekee yläluokkalaisena. Mutta ensin täytyisi selvittää että mistä oikein on kyse?

Ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa maailma on joutunut ihmisen jumalakompleksisuuden takia ikuiseen jääkauteen kun on yritetty jälleen kerran hallita säätä keinotekoisesti. Ikuinen ja koko maapallon kattava jääkausi tietenkin tappaa kylmyydellään kaiken elävän ja ihmiskunnan viimeisiksi toivoiksi on muodostunut kokoajan liikkeessä oleva juna joka saa voimansa tietenkin ydinvoimasta ja symbolisesti esitetään että kun on kokoajan liikkeessä ei jäädy paikalleen. Myös itse juna on kuin suoraan vertauskuvien oppikirjasta. Mahdottoman pitkältä tuntuvan juna muodostaa vaunuillaan selkeän yhteiskuntajaon jossa takana on köyhä alaluokka ja edessä ylimistö joka hallitsee. Yhteen junaan on siis istutettu stereotyyppinen ihmiskunnan hierarkia. Ei olekaan vaikeaa arvata että orjat nousevat kapinaan ja alkaa taistelu paremman elämän puolesta kohti junan etuosaa.

Ohjaaja Bong vie tarinaa taidokkaasti rytmittäen eteenpäin ja elokuvan tarjoamat visuaaliset näkymät ovat välillä suorastaan hengästyttävän upeita. Evans tekee yhdessä John Hurtin kanssa vahvan esityksen alaluokkien kapinallisjohtajina ja vaikka Hurtilla on ikää, hänen esityksensä Gilliamina on erittäin onnistunut. Swintonin esitys taas yläluokkien puhemiehenä ja eräänlaisena PR-naisena on erikoinen mutta osuva. Mutta vaikka elokuva nojaa paljon näyttelijöiden vahvoihin suorituksiin, on elokuvan yhtenä vahvana esittäjä myös itse juna. Sen toimintaa pidetään elokuvassa lähes jumalaisena ja sen ohjaajaa tietenkin ylivertaisena. Evansin esittämän Curtisin matka perävaunuista kohti kärkeä on eräänlainen läpileikkaus luokkayhteiskunnasta jossa jokainen uusi vaunu avaa mitä erikoisempia turmeltuneisuuden esiintymisiä. Lopun ratkaisut eivät tule varmastikaan katsojille mitenkään yllätyksenä sillä jotenkin elokuva on hyvin itse itseään kertova. Mutta tämä ei haittaa sillä itselleni tällaiset dystopia elokuvat joissa ei olla tehty kompromisseja parempien katsojalukujen toivossa ovat aina plussaa. Väkivaltaa on korealaiseen tapaan runsaasti tarjolla ja välillä hurmeen määrä nousee jopa häiritseviin mittoihin. Mutta loppupeleissä, käsissämme on ehdottomasti vuoden parasta scifiä.

Snowpiercer
  • 78%
    Elo - 78%
78%

Poiminta

Genret: fantasia, jännitys, sci-fi, toiminta
Kesto: 126 min
Ohjaaja: Bong Joon-ho
Pääosissa: Alison Pill, Chris Evans, Ed Harris, Jamie Bell, John Hurt, Tilda Swinton
Valmistusmaa: Etelä-Korea, Ranska, Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2013

Sending
User Review
3 (1 vote)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.